Laski karjan kartanoista
Kujan päähän kulkemaan,
Lammaslaumat karsinoista
Tanhualla tanssimaan.
Kyll' on taasen tavallansa
Aurinkomme alallaan;
Mutt' on kolkko kulussansa,
Kylmä vielä valossaan.
Missä viivyt, leivoseni?
Sinua se vuottanee!
Tultuasi, kultaseni,
Huolet talven huojennee!
(Oulun W. sanomissa 1829).
Lapsellinen lapsenlaulu.
Nuku, nuku, lapsukainen,
Levähdä levon ajalla!
Wiel' on tyven tuuditella
Satamassa suojaisessa;
Eivät huolet herättele
Äitin helmassa hyvässä,
Eivät viettele valehet
Isän polvella iloisen.
Mutt' on myrsky kuuluvissa
Meren mentävän selällä.
Jo on aalto näkyvissä
Suulla sataman suloisen.
Minä laulan lapselleni,
Ettei kuuluisi kohina,
Eikä hyöky herättäisi
Huolten pahalta perältä.
Nuku vielä, pienoseni!
Wiel' on lepoa vähäisen,
Wiel' on äiti laulamassa
Lapsen kätkyen sivulla,
Wielä isä katsomassa
Kotikartanon kaluja.
Mutt' on selkä soudettava,
Kerran mentävä merelle,
Joll' ei tunnu toisen jälki,
Eikä entiset johata.
Oman onnesi nojassa
Kiikut siellä sinne tänne,
Menet myrskyn vietävänä,
Tuulen tuuditeltavana,
Huolten henki purjehissa,
Walehen väki perässä.
Waan on tähti taivahalla
Wiitta kirkas kiiltämässä,
Sitä silmällä pitele!
Jos sen pilvet peittäisivät,
Pahan ilman pauhatessa,
Eli valhe viettelisi
Hahtes harhalle polulle,
Taasen ilman ylettyä,
Hattaroitten hajottua,
Käännä kulkus oikeahan,
Keulasi matkan mukahan,
Ettäs sinne ennättäisit,
Pääsisit pahasta säästä,
Mihin on isäsi mennyt,
Äitis ennen ennättänyt.
Siellä nukut nurmen alla,
Levähdät väsyttyäsi,
Meren mentävän takana
Tuolla puolen pahan salmen.
Siellä Tuoni tuudittaapi,
Lepo laulaapi sinulle:
"Nuku, nuku nurmen alla
Levähdä väsyttyäsi!
Kyllä Herra herättääpi
Luodun lapsensa lovesta
Isinensä, äitinensä
Paremman elon ilohon,
Kussa virret viisahammat,
Laulut laitetut paremmat"
Nuku, nuku, lapsukainen,
Levähdä levon ajalla!
(Oulun W. sanomissa 1829).