Enempää ei sanonut,
Sillä puhe puuttui;
Ääni oli vaiennut,
Mullaks ukko muuttui.
Tuskin oli haudassa
Heidän vanha isä,
Kun jo lapset pellossa
Penkoivat hiessä.
Päivät, yöt nyt kaivettiin
Koko pellon maata;
Paikat kaikki raivattiin,
Waan ei saatu aar'tta.
Lapset oli surussa,
Sanoit: "isä petti!
Aarrett' ei oo pellossa; —
Meillen tyhjän jätti!" —
"Niinpä Isä vainaamme
Emme saata luottaa;
Turhaan meni vaivamme,
Kaivettiinpa suotta!"
Mutta — ensi suvena
Näkivät he kumman;
Pelto kasvoi tuhona,
Saivat aika summan.
Tästä vasta näkivät,
Jotta oli totta;
Kuten maata kyntivät,
Saivat rikkautta.
(Gottlund'in Suomi 1847).
Paras Ystävä.
Ystäväin on ihanainen, kaunokainen,
Hän on rakkain kaikista!
Ei oo maassa, taivahassa,
Ketään hänen kaltaista.