Niin tarttui kolmentoistavuotias Samuel kynään, ja toisenkin kerran hän sai pureskella kynänsä päätä, ennenkuin sanomalehden numero oli valmis.
* * *
Kerran oli Mark Twainin taloon murtautunut varkaita. He olivat vieneet koko joukon tavaroita mennessään. Suuri humoristi ripusti silloin ovelle seuraavan ilmoituksen niiden varkaiden varalta, jotka vielä aikoivat tunkeutua hänen taloonsa:
— Tästä lähtien on kodissani vain hopeoituja hopea-esineitä. Te löydätte ne ruokasalista, nurkasta kissanpentukorin vierestä. Jos tarvitsette tämän korin, niin nostakaa kissanpoikaset hopealaatikkoon. Ja olkaa hyvä älkääkä melutko. Se voisi tehdä kotolaiseni levottomiksi. Kalossit löydätte eteisestä sateenvarjopitimen alta. Älkää unohtako sulkea ovea jäljestänne!
* * *
Kerran lähetti Mark Twain monimiljonääri Carnegielle seuraavan kirjeen:
»Rakas Carnegie, olen sanomalehdistä lukenut, että te olette hyvin rikas mies. Minä tarvitsisin hyvän virsikirjan. Se maksaa seitsemän markkaa. Jos lähetätte minulle virsikirjan, niin minä siunaan Teitä ja Jumala siunaa Teitä, ja meidän kumpaisenkin on silloin hyvä olla. Vilpittömästi Teidän — Mark Twain.
Jälkikirjoitus: Älkää lähettäkö minulle virsikirjaa. Lähettäkää vain seitsemän markkaa.»
Saiko Mark Twain rahoja vai eikö, sitä ei kerrota.
* * *