Tämä pysäytti hevosensa ja tiuskasi:
— Kuka olet miehiäsi, et sinä ole tämän pitäjän miehiä?
— Olenpahan tuolta Pohjan puolelta, — vastasi siihen Lönnrot tekeytyen hyvin pelokkaan näköiseksi.
— Näytäpä passiasi! Tokko sinulla passia onkaan, senkin maankiertäjä! — ärjyi nimismies kieseistänsä.
— Ei ole, ei ole! — vastasi Lönnrot, jota virkaintoisen nimismiehen kiivailu alkoi huvittaa.
— Arvasinhan sen! Nouse tuohon kuskipukille istumaan, niin minä vien sinut talteen ja toimitan kruununkyydillä kotipuoleen.
Nimismies istui mukavasti kieseissään, mutta Lönnrot kökötti pukilla pidellen itseään kiinni, miten parhaiten taisi. Niin ajettiin pappilaan, jonne nimismies aikoi poiketa kirkkoherran luo asioille. Sattui niin, että kirkkoherra Ahlholm, Lönnrotin hyvä ystävä, oli pihalla, kun nimismies pysäytti hevosensa portille ja hyppäsi kieseistä. Kirkkoherra näki oudon miehen istuvan pukilla, reppu selässä ja saappaat kainalossa.
Hän tuli lähempää katsomaan miestä, jonka nimismies oli saanut pidätetyksi.
— Kas, kas, — huudahti kirkkoherra hämmästyneenä, — tohtori Lönnrothan se on! Minnekä tohtori nyt on matkalla?
Nimismies katseli ällistyneenä vuoroin Lönnrotia ja vuoroin kirkkoherraa. Eikä hän pannut vastaan, kun kuuluisa runonkerääjä laskeutui epämukavalta paikaltaan. Mutta ei hän myöskään jäänyt pappilaan, vaikka tiesi, että siellä kuuluisan vieraan kunniaksi valmistettiin suuret pidot.