— Hänen täytyy heti saada ero, — virkkoi Napoleon. — Ranska tarvitsee yhtä paljon hyviä taiteilijoita kuin hyviä sotamiehiä.
* * *
Napoleon lateli kerran Tuilerien palatsissa loukkauksia Talleyrandille vasten kasvoja. Tämä kesti vihanpurkauksen silmää räpäyttämättä. Kun keisari poistui ja oli vielä niin lähellä, että saattoi kuulla mitä hänestä sanottiin, kääntyi Talleyrand läsnäolijoiden puoleen, kasvoillaan mitä välinpitämättömin ilme, ja virkkoi:
— Kuulitteko, hyvät herrat? Mikä vahinko, kun niin suuri mies on saanut noin huonon kasvatuksen!
* * *
Napoleon kävi mielellään naamiohuveissa, mutta hän ei koskaan voinut pysyä niissä kauan tuntemattomana. Aina tuli tiedoksi, kuka naamion taa oli kätkeytynyt, olipa se kuinka kekseliäästi tahansa valittu. Ei auttanut sekään, että Napoleon kymmenen kertaa illassa vaihtoi pukua.
Alussa meni aina kaikki hyvin. Napoleon sekaantui väkijoukkoon iloiten siitä, ettei häntä tunnettu. Mutta pian alkoivat kaikki väistyä hänen tieltään ja Napoleon huomasi tulleensa tunnetuksi.
Hän vaihtoi pukua, mutta sama juttu aina toistui.
Hän suuttui kamaripalvelijaansa, arvellen, että se oli tämä, joka ilmaisi hänet. Vihdoin eräs hänen adjutanteistaan, joka oli ollut mukana naamiaisissa, huomasi, missä oli syy. Hän virkkoi Napoleonille:
— Hallitsija, jonkun aikaa Te kyllä pysytte tuntemattomana, mutta heti kun panette kädet ristiin rinnalle, kulkee suusta suuhun kuiskaus — »keisari».