* * *
Eräällä matkallaan Ranskassa Napoleon tuli kerran Ermenovillen läheisyyteen, missä on Rousseaun hauta. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen käydäkseen katsomassa tuon tunnetun suurmiehen muistomerkkiä. Hetken katseltuaan sitä hän virkkoi, seuralaisilleen:
— Ranskan rauhalle olisi ollut parempi, ettei tämä mies koskaan olisi elänyt.
— Kuinka niin? — kysyi eräs hänen uskottunsa.
— Sentähden että hän on valmistanut vallankumousta.
— Mutta minä rohkenen kuitenkin lausua, — väitti hovimies rohkeasti, — että Teidän Majesteetillanne ei ole mitään valittamista vallankumoukseen nähden!
— Se on totta; mutta tulevaisuus näyttää, — virkkoi siihen Napoleon, — eikö maailman rauhalle olisi ollut parempi, jos ei Rousseauta eikä minua olisi koskaan ollut.
* * *
Kerran oli Napoleon kutsunut marsalkkansa luokseen päivällisille. Mutta kun vieraat eivät saapuneet määräaikana, istuutui Napoleon yksinään pöytään. Vasta silloin, kun hän aikoi nousta pöydästä, tulivat vieraat.
— Hyvät herrat, — virkkoi Napoleon, — ateria on päättynyt, lähtekäämme nyt työhön!