* * *
Brasilian keisari Don Pedro, joka sydämestään sääli kaikkia köyhiä ja kurjia ihmisiä, päätti perustaa pääkaupunkiinsa suuren sairaalan. Keräyslistat pantiin kiertämään, mutta lahjoituksia tuli kovin niukalti. Silloin päätti keisari, että se, joka antaa 100,000 milreissiä, saa paroonin arvonimen, ja se, joka antaa 250,000 milreisiä, saa kreivin nimen. Kultaa tuli nyt virtanaan. Kurjuudelle ei ihmisillä ollut mitään antaa, mutta turhuudelle liikeni yllin kyllin varoja.
Tuli sitten sairaalan vihkimispäivä. Suuria kansanjoukkoja oli koolla, ja lahjoittajat asetettiin kunniaistuimille. Kaikki odottivat jännityksellä verhon putoamista pääkäytävän päältä. Vihdoin poistettiin peite, ja »paroonit» ja »kreivit» saivat häpeäkseen lukea kirjoituksen, jonka keisari kultakirjaimilla oli panettanut seinään. »Inhimillinen turhuus inhimilliselle kurjuudelle», oli siinä suurin kirjaimin kirjoitettuna.
* * *
Vuonna 1848 poikkesi ranskalainen kirjailija Féval paluumatkallaan Englannista erääseen Calais'n hotelliin. Oleskellessaan hotellin kirjastohuoneessa sattui hän vahingossa sysäämään kallisarvoista maljakkoa uunin reunustalla, niin että se putosi lattialle ja särkyi. Hän aikoi juuri soittaa palvelijaa pyytääkseen häntä korjaamaan pois sirpaleet ja maksaakseen vahingon isännälle, kun kuului kovaa melua ja sisään syöksähti hengästynyt palvelija.
— Isäntä pyysi teitä kohteliaimmin lähtemään pois kirjastohuoneesta, jos olette kuninkaan ystävä, — ilmoitti hän.
— Puollan jokaista laillista hallitusmuotoa, — vastasi kirjailija. —
Mutta sanokaa, mikä on hätänä?
— Hänen Majesteettinsa, kuningas Ludvig Filip on lähtenyt Pariisista ja saapunut tänne jatkaakseen matkaa Englantiin. Isäntä on antanut koko hotellin hänen käytettäväkseen.
Féval lähti kiireesti huoneesta. Seuraavana aamuna hän matkusti Pariisiin ja unohti pian koko maljakon. Useiden vuosien kuluttua hän osui samaan hotelliin. Kun hän astui kirjastohuoneeseen, pisti hänen silmäänsä heti ihmeellinen koristus. Huoneen nurkassa oli punaisella sametilla päällystetty pöytä, ja sen päällä lasikuvun alla olivat saman maljakon sirpaleet, jonka hän edellisellä kerralla oli särkenyt.
— Mitä tuo tarkoittaa? — kysyi hän isännältä.