— Voi hyvä herra, se on ensiluokkainen historiallinen muistomerkki, jota en mistään hinnasta raatsisi myydä. Kun kuningas Ludvig Filip pakomatkallaan Englantiin suvaitsi suoda minulle sen kunnian, että asui hotellissani, otti hän tuon maljakon uuninreunalta ja heitti sen maahan huudahtaen:
— Näin kukistuvat minun tasavaltalaiset viholliseni!
— Kuka oli sitä näkemässä ja kuulemassa? — kysyi Féval.
— Minä itse, — selitti isäntä liikutettuna.
Féval naurahti, mutta ei virkkanut mitään.
* * *
Kun erästä Leo Tolstoin näytelmää aiottiin esittää Tulassa, pyydettiin häntä olemaan mukana pääharjoituksessa ja tekemään asiaankuuluvia huomautuksia. Näyttelijöinä olivat kaupungin ylhäisön huomattavimmat edustajat.
Harjoituksia pidettiin aatelisseuran salissa, ja ovenvartijaa oli varoitettu päästämästä sisään asiaankuulumattomia henkilöitä. Kreivi Tolstoin saapumisesta oli hänelle kyllä ilmoitettu.
Mutta aatelisseuran taloon tulee turkkeihin kääriytynyt ukko, päässään lammasnahkalakki. Ovenvartija kehoitti häntä kääntymään takaisin, mutta tulija ei ollut kuulevinaankaan hänen huomautustaan, vaan alkoi nousta ylös portaita.
Ovenvartija hyökkäsi silloin tuon niskoittelevan maankiertäjän kimppuun, saavutti hänet portaiden yläpäässä ja sysäsi voimakkaasti alas.