(Hanna kirjoittaa ja kaikki tytöt seisovat ympärillä katsellen.)
Hanna: No, nyt se on valvis, mutta sinä tuuppasit minua vähäsen, Tyyni, että tuohon tuli pieni mustepilkku.
Tyyni: Se on vaan onnenpilkku. Ajatelkaa, että mekin voimme lähettää vähän lämpöä Lappiin — eikös se ole hirveän hauskaa? — Tellervo. On, on! Tuntuupa melkein siltä, kuin saisimme mekin hiukkasen osaksemme tuosta lämmöstä.
Hanna (ottaen laatikon): Kas kuinka se näyttää somalta; lähtekäämme nyt postiin. (Tytöt pukevat päällysvaatteet ylleen ja juoksevat ulos.)
II NÄYTÖS.
(Inarin kansakoulun etehinen. On aikainen aamu ja koulussakin ovi on vielä suljettu. Laila istuu koulusalin kynnyksellä, Osma nojautuu seinään leikkien kirjallaan. Molemmat lapset ovat risaisissa nahkapukimissa ja näyttävät viluisilta.)
Laila (väristen): Kuinkahan kauan saamme odottaa, ennenkuin koulun ovet avataan. Huh, kuinka kylmä tänään on — näitkö, miten revontulet loimusivat, aina keskitaivaalle asti! Ne ovat niin kauniita, mutta kylmiä. —
Osma: Juoksin kilpaa tuulen kanssa tunturin rinnettä. Muuten ei olisi ollut hätää, vaan kaulani, näethän, on aivan paljas ja siihen vähän otti.
Laila (surullisesti): Ajattelen aina etelää kun talvi on tuimin. Muistavatkohan lapset siellä ollenkaan poloista veljiään ja sisariaan täällä kaukana pohjoisessa.
Osma: Äiti sure, Laila, pianhan se tulee kesä ja silloin on lappalaisellakin lämmin.