Opettajatar (avaten laatikon): Katsokaapa, enkö ele oikeassa. Tämä lakki suojelee varmasti vihuria vastaan — samoin nämä sukat, valkea villaliina ja nuo pienet somat lapaset, jotka ovat pehmeät kuin untuva ja tuntuvat olevan oikein lämpöä täynnä.
Laila (arasti): Kuka — kuka ne saa? —
Opettajatar (vetäen hänet luoksensa ja osottaen laatikon kantta): Luehan, mitä tuossa seisoo: "Köyhimmille ja kilteimmille lapsille Inarin kansakoulussa." Luulen, että teen oikein kääriessäni liinasen Osman paljaaseen kaulaan — painamalla lakin Aslakin ruskeatukkaiseen päähän, vetämällä lapaset Lailan pieniin sinisiin käsiin ja Irma tarvitsee sukat. (Jakaa puhuessaan lahjat lapsille, jotka äänettöminä kiittävät.) Nyt menen sytyttämään valkean kouluhuoneeseen ja avaan oven teille — kohta kai toisetkin lapset tulevat. (Menee.)
Laila (iloisesti): Enkö sanonut että tuuli on kääntynyt etelään! Voi, kuinka pidän noista kilteistä tytöistä!
Osma (reippaasti): Jos voisin, estäisin pohjatuulen tunkeutumasta heidän koteihinsa.
Aslak (heiluttaen lakkiaan): Hei, nyt tulee hauska Inarin jäällä.
(Hyräilee laulua: "Juokse porosein!" j.n.e.)
Irma: Laulakaamme laulu etela-Suomen kilteille tytöille — ehkä revontulten leimahdukset ulottuvat sinne asti ja kantavat kaiun laulustamme!
Osma: Ei, lähettäkäämme se pohjatuulen mukana — ehkä se lieventää siitä kylmimmän viiman.
(Lapset laulavat; sävel: "Juokse porosein".)
Tuule tuulonen,
Tuule lempeään,
Kauas etelään —
Kiitos lämpöinen
Ystäville vie,
Vaikk’ on pitkä tie!