Talvipakkasen
Meiltä torjuitte,
Siitä syömmenne
Olkoon lämpöinenl
Lapset Inarin
Teitä tervehtii.
(Menevät kouluhuoneeseen.) Esteri Haapanen.
Uusi kartasto.
Henkilöt: Anni, Elli, Aino, Kalle, Pekka, setä ja iso sisko.
(Anni istuu pöydän ääressä uusi kartasto edessään; muut lapset ympäröivät häntä koettaen kukin nähdä osansa.)
Anni: Olen oikein iloinen, kun isä antoi minulle tämän uuden kartaston, nyt lupaan lukea maantiedeläksyt kunnollisesti.
Elli: Mikäpä on lukiessa — katsohan, miten selvästi siinä näkyy vuoret ja virrat, kaupungit ja kanttoonit.
Kalle: Kunpa kerran pääsisi matkustamaan ympäri koko maailman — se on minun hartain toivoni.
Pekka: Olet liian vaativainen. Minä tyytyisin paljon lyhyempään matkaan. Sininen Välimeri on aina ollut unelmaini esine. Katsokaa sen monia saaria ja lukuisia lahtia. (Osoittaa kartasta.) Ensin kävisin Korsikassa ja tappelisin sen säihkysilmäisten rosvojen kanssa; sieltä purjehtisin Elbaan etsimään muistomerkkejä suuresta Napoleonista. Sisiliaa en myöskään unhottaisi — Messinan appelsiinithan ovat maailman kuuluja. Lopuksi matkustaisin ristiin rastiin koko Italian niemen, ihailisin Vesuvion rinteiltä auringonpaisteista Neaappelia ja tekisin pitkän retken Rooman vanhoihin katakombeihin. Kuutamo-iltoina soutelisin Venetsian kanavilla ja kuuntelisin kauniita gondoolilauluja. — Anni: Palaja jo Suomeen, veli hyvä, muuten Italian lämmin ilma sinut kokonaan huumaa. Ei — minä rakastan Sveitsin jaäkenttäin viileitä tuulia. Tahtoisin nähdä auringonnousun Rigillä ja poimia tuoksuvia alppineilikoita ja ihanoita Edelweissejä vuorten rinteiltä. Soudellessani sinistä Vierwaldstätter-järveä muistelisin Wilhelm Telliä ja kuuntelisin paimentorvien kaikuja laaksoista.
(Setä tulee sisälle ilman, että lapset häntä huomaavat ja jää syrjään kuuntelemaan heidän vilkasta puhettaan.)