Erkki: Kas, kas, meidän Maijaa, kun osaa pistellä. Muistakin että minä kävin suolla asti hakemassa Kirjoa, joka oli eksynyt muusta karjasta.
Katri: Ja löysit myös. Tästä saat minulta vielä yhden voileivän, sillä sen olet rehellisesti ansainnut. Ajatelkaa jos karhu olisi syönyt Kirjon. (Antaa hänelle voileivän.)
Erkki: Lörpötystä. Metsänväki on meille suosiollista — ei se meidän karjallemme tuhoa tuota.
Katri: Karhuun ei kuitenkaan ole luottamista, kun se lehmän vainuaa. —
Maija: Otsoko, metsän omena, meille pahaa tekisi? Ei, sisko, minä luotan metsään ja metsänkuninkaaseen. Metsässähän me olemme hauskimmat hetkemme viettäneet.
Erkki: Niin, metsä on meidän rakkahin kotimme. Puut humisevat meille kauniita satujaan, pilvenhattarat ovat meidän laivojamme, joilla purjehdimme kauvas vieraisiin maihin.
Katri: Aina sinä niistä pilvistä pakiset. Lähdettä minä rakastan tuolla sananjalkojen keskellä. Se lirisee niin iloisesti, se virkistää ja virvottaa ja sen pohjassa on taivas.
Erkki: Minun pilveni ne siellä vaan kuvastuvat.
Maija: Ei, mutta alatteko kiistellä pilvistä ja lähteestä. — Marjamäki on minun paras paikkani. Kun mansikat punottavat, riennän sinne ja poimin ja maistelen ja ajattelen tuhansia hauskoja asioita. Marjat ovat paimenen parasta ruokaa.
Olavi (alkaen panna kiinni konttiaan): Eiköhän jo ala riittää tällä kerralla — muuten saamme olla loppuviikon syömättä.