— "Aivan oikein!" vastasi isä, kummastellen, ett'ei tuo tuuma hänelle jo ennen ollut päähän pälähtänyt. Hän meni nähtävästi lempeämpänä poikansa luo, joka seisoi samalla paikalla kuin puheen alkaessakin. "Niin, no, … Antti, mietitäänhän asiaa. Lupaahan vaan, ett'es Anna Leenan kanssa puhu sanaakaan nyt muutamaan päivään."
Poika lupasi sen, ja siihen tämä riita loppui.
Isä käski panna hevosen valjaisin, vaan ei sanonut minne aikoi mennä, eukkonsa vaan arvasi hänen heti lähtevän tietäjän puheille.
Tämä oli jo aamusta alkain tiennyt, että mies ruskealla hevosella ajaisi hänen luokseen. Sen hän oli sanonut vaimollensakin — eikös muija muistanut sitä? — niin, sen muija muisti varsin hyvin. Ällistyneenä kysyi sukankauppias, tiesivätkö myös jo edeltäkäsin mille asialle hän oli tullut.
— "No tiedän kuin tiedänkin", vastasi tietäjä; "asianne on — niin, mutta sitä en tahdo sanoa kenenkään kuullen, en vaimonikaan. Tuopas, muija, tänne viinaa vähäisen ja haukattavaa palanen, niin puhumme sitte asiasta."
Viinaa tuotiin ja leipää myöskin, ja miehet rupesivat puhelemaan yhtä ja toista. Tietäjä kyseli vieraaltaan elukoista, ja oliko taika-jauhot — tällä kertaa niissä oli ollut vähän vikaa — poistaneet muiden panemat pahat. Saatuaan siinä asiassa rauhoittavan vastauksen, kyseli hän Matin perheestä, olivatko kaikki terveinä ja mitenkä pojilta kaupat kävi. Niin, olihan yhden pojan kauppatoimet käyneet vähän hullusti, mutta ehkäpä vahingosta viisaaksi tulisi. Kun puhe kääntyi Anttiin, tuli vieras rauhattoman näköiseksi, ja tietäjän pienet, terävät silmät näkyivät enentävän tarkastusvoimaansa, Matin jupistessa, että Antin oli käynyt hullusti sekä kauppatoimessa että muussakin suhteessa. Silloin tuo taitava mestari myhähti, josta selvästi näkyi, että hän tiesi kaikki aivan hyvin; sillä ei hänelle huolinut sanoa sanaakaan.
Nyt kääntyi puhe naapureihin, ja pitäjän mainioihin noitihin, Katriin ja Anna Leenaan. Viha ja innostuminen, jolla Matti Pällinen puhui jälkimmäisestä, antoi hänen älykkäälle kuulijalleen kaiken selon asiassa. Molemmat menivät nyt toiseen huoneesen; siellä selaili mestari vanhaa latinalaista kirjaa, jonka hän kerran oli ostanut muun vanhan romun kanssa yhdessä, — piirsi sitten liidulla muutamia koukeroita mustalle pöydälle ja julisti, että Anna Leena oli loihtinut Antin.
Hyvin viisaasti hän kertoi Matille, joka kuunteli häntä suu auki, että tuo ilkeä tyttö oli salaa ottanut itselleen palasen Antin kynnestä ja muutaman hiuskarvan, joiden yli hän sitten oli lukenut kovaa sanat ja keittänyt ne yhdessä yhdeksän muun aineen kanssa, kunnes oli saanut hänen mielensä sekoitetuksi. Tämmöisessä tilaisuudessa oli Antti ollut kauppamatkallaan, ja kummakos sitten, että hänen niin hullusta oli käynyt! Sen olivat noitakonstit vaikuttaneet, mutta ei ne siihen loppuneet. Kotia palattuaan Antti vasta kokonaan loihdituksi tuli. Hänen tiellensä, näet, oli noita viskannut taika-aineensa, ja sen yli oli Antti astunut.
Sitten ilmoitti hän Matille keinon, jolla paraiten saisi lumouksen
Antista poistetuksi, ja Matti meni levollisena kotiinsa.
Muutaman päivän kuluttua sanoi emäntä Anna Leenalle, että hän oli isäntäväen kanssa kutsuttu pitoihin Pällilään ensi sunnuntaina.