— "Älähän narraa minua! Näenhän minä, mitenkä ne pullistavat poskiasi ja pyrkivät pilkistämään ulos suustasi".
Jussi säikähti ja pani suunsa kiinni eikä ollenkaan voinut ymmärtää, mistä kummasta kaikki nuo leivosen pojat olisivat tulleet. Mutta hän ymmärsi toki edessänsä olevan aika viisaan ja järkevän miehen, jolta saisi tietää ehkä paljonkin asioita, ja siitäpä syystä maksoi kyllä vaivaa tulla lähemmin tutuksi tuommoisen kanssa, jonka tähden hän siirtyi uudelleen lähemmäs miestä.
— "No, mikä sinun nimesi on, sinä pikku makkara?" kysyi teräväjärkinen mies hienolla hymyllä, sillä hänen oli nähtävästi hauska haastella pojan kanssa.
— "Minun nimeni on Jussi!" oli vastaus. "Mikä sinun nimesi on?"
— "Minun nimeni on tietysti myöskin Jussi, niinkuin kaikkien viisasten ihmisten", vastasi mies.
Jussi avasi silmänsä selkoselälleen ja näytti kummastuneelta, sillä ei hän tätä ennen ollut kuullut olevansa viisas. Häntä miellytti toki kuulla sellaista, jonka tähden hän koetti näyttää tavallista tuhmemmalta ja kysyi:
— "Olenko minä todellakin viisas?"
— "Oletpa kyllä, koska kerran sinun nimesi on Jussi, se on ihan selvä se", vastasi hänen uusi ystävänsä niin vakavasti, että poisti kaiken epäilyksen pienen kuuntelijansa sydämmestä.
— "Niin, mutta ihmiset eivät sitä oikein usko", huokasi Jussi, hieman mietittyään.
— "Eikö ihmiset tahdo sitä uskoa? Oho, kukahan se semmoinen olisi?" kysyi mies, ikäänkuin kummastuen moisesta merkillisestä tapauksesta.