Jussi pudisti alakuloisesti päätään, sillä ei hänkään voinut oikein käsittää, mitenkä se taisi käydä päinsä, mutta täytyipä hänen toki omaksi nöyryyttämiseksensä tunnustaa olevan kyllin niitä, jotka sanoivat hänen näyttävän tuhmalta. Mutta hänen sukkela ystävänsä alkoi taasen pakinoida ja jatkoi, iskien luottavasti silmää:
— "Kuules, Jussi, kun minä nyt opetan sinulle, kuinka sinun tulee käyttää itseäsi, jotta jokainen saisi nähdä, ett'et sinä ole tuhma".
Jussi katsoa tuijotti puhujaan onnellisen hymyllä ja tunsi suuren Jussin olevan erinomaisen viisaan ja sukkelan miehen, vieläpä hyvin ystävällisenkin, jota tulee innollisesti rakastaa.
— "Niin", jatkoi sukkela Jussi, "sinun tulee ainoastaan pistää kädet housujen taskuun niin syvälle kuin suinkin käy laatuun ja pitää nenäsi ylöspäin taivasta kohti, niin voit olla ihan varma heidän kaikkien huomaavan, ett'es olekaan niin tuhma kuin näytät".
Jussia ei tarvittu neuvoa kahdesti. Heti paikalla pisti hän kätösensä syvän syvälle taskuihin, ja olipa hänen ystävänsä vielä niin hyväntahtoinen, että omin käsin otti häntä nenästä ja näytti mitenkä hänen tulisi pitää sitä pystyssä. Siten opastettuna lykytteli tuhma Jussi uudestaan kylään, erittäin tyytyväisenä, sillä kaikkihan saavat nyt nähdä, ett'ei hän olekaan niin tuhma kuin hän näyttää. Mutta sukkela Jussi katsoi ivallisesti hymyillen hänen jälkeensä, rupesi sitten viheltämään hauskaa laulua ja tarttui uudestaan, tämän pienen hauskuuden jälkeen, työhönsä.
Seuraavana aamuna oli hän taasen työssä pihalla, kun Jussi tulla tapsutteli jälleen hänen luoksensa ja istahti hänen viereensä hyvin vakavan ja tuumivaisen näköisenä, sillä eipä hänellä ollut juuri hauskoja uutisia kerrottavina. Mutta hänen ystävänsä tervehti häntä niin ystävällisesti ja lohduttavasti, että hänen sydämmensä aukeni ja hän alkoi ilmoittaa suruansa.
— "Ei ne tahdo sittenkään uskoa, nauravat vaan minulle", lausui hän alakuloisesti, sillä hän tahtoi kernaasti, että ihmiset tietäisivät, mitenkä viisas ja ymmärtäväinen hän oikeastaan on.
— "Vai niin, vai nauravat ne sinulle!" sanoi mies, ja jos Jussi olisi vaan tarkastanut miehen kasvoja, niin olisipa hän nähnyt sen silmissä viekastelemista. "Siinä he tekevät hyvin pahasti. Mutta tiedätkös mitä, Jussi, se tulee kaiketi siitä, että sinulla on niin armottoman lyhyt nenä".
Jussi laski päänsä alas ja tunsi syyn olevan yksistänsä hänen nenässään, eikä voinut mitenkään keksiä keinoa, millä saisi nenänsä pitkäksi. Mutta hänen kekseliäs ystävänsä tiesi tähänkin kelpo keinon ja jatkoi lohduttavalla äänellä:
— "Älä ole siitä pahoillasi, Jussi; kyllä minä neuvon, mitä sinun tulee tehdä. Sinun tulee soittaa kellolla aika lailla ihan ihmisten korvain juuressa, niin kyllä he saavat paremman ajatuksen sinusta".