Monta muuta kauhistusta,
Takaisiakin tapoja,
Muita munkkien menoja,
Joita ei kynällä joua
Panemaan paperin päälle
Oppimaton ollenkana,
Kun ei oppinut osanne
Paavin juonia jutella.
Katosi kylistä kirjat,
Katosivat kaupungeista,
Ei saatu sitä lukea,
Vähän kuulla kirkossakin,
Sit' ajalla muutamalla
Saanut saarnata kukana
Siinä selvässä valossa,
Jonka Jesus jätti meille.
Vaan koska herätti Herra
Tämän sankarin syämmen,
Josta silloin saarnattihin;
Tämä saatti saarnoillansa
Ristikunnat rikkahiksi,
Antoi raamatut avata,
Laittoi lapsillen osansa,
Kirjat kaunihit kätehen,
Joihin kuitenkin käsitti
Kaikki ankarat asiat.
Siitä on nyt siirtynynnä,
Kulunut satoa kolme
Ajastaikoa alusta,
Koska tohtori totinen,
Lutherus lujasti päätti
Paavin vallasta vapaasti
Saarnata sanan Jumalan;
Jonka opin onnellisen,
Jonka toivotun totuuen
Kohta Kustavi kuningas
Otti vastahan ilolla,
Kahen kansan suosiolla.
Kaarlo sitte kaunihisti,
Isän kuoltua kuningas,
Sääyt kutsutti kokohon,
Jotka varsin vahvistivat
Lasten lapsien hyväksi
Uuen opin Upsalassa.
Näistä syistä on näkynyt
Kuninkaille kuuluisille
Ruotsin vallassa vapaassa
Juhla julkinen raketa,
Ristityille riemupäivä,
Jonka Jumala sovitti,
Että me elävä kansa
Sa'an yheksännen ajalla
Saimme jo kahesti kuulla
Juupeljuhlan vietetyksi.
Ei tämä elävä kansa,
Tuskin myös tuleva kansa,
Saane kuulla kutsuttavan
Juupeljuhlalle kokohon,
Solennille soitettavan.
Asiat on aivan suuret,
Joista puhuman pitäisi;
Vaan on puhe puuttuvainen,
Yksinkertainen yritys.
TURUN AKATEMIAN PALOSTA.
Pääskynen teki pesänsä,
Laululintu laitoksensa
Tälle maalle tultuansa,
Katon alle kartanolle.
Siinä siitteli sukunsa,
Kasvatteli kaltaisensa;
Vaan ei saanut sille vielä
Lauluääntä laitetuksi
Tällä maalla täyellistä.
Otti matkan ulkomaalle
Mennäkseen meren ylitse,
Siellä nuoret nuotin oppi,
Lapset kululle osasi,
Kerkesi keväillä tänne,
Pani sanat santillensa,
Aivan äänellä samalla,
Emän entisen tavalla.
Saman linnun laatuisiksi
Papin pojat pantaneenko,
Kun ei koskana kotona,
Ikänään isän tykönä
Saaha niistä saarnamiestä,
Menevätä messun töille,
Ennenkuin etäällä käyvät,
Aina aikansa asuvat
Akatemian tuvissa.
Siellä ne sanoja saavat,
Miehet miehiksi tulevat,
Astuviksi alttarille,
Meneviksi messun töille.
Vaan se oiva oppihuone,
Akatemia Turussa,
Jok' oli kaikelta kohalta
Juuri julkinen rakennus,
Joutui valkean varaksi
Tuimassa Turun palossa,
Joka siellä seinät särki,
Kivimuuritkin murensi,
Kaasi kirkon kelloinensa,
Torni-uurit urkuinensa,
Monta kallista kalua,
Jotk' on kaikki kaivettavat.
Kuss' on kulta ja hopea,
Kussa vaski, missä rauta,
Tina tuhkana vajosi,
Posliini kävi poroksi,
Lasi lankesi muruiksi.
Talot ja talon tavarat,
Katupuo'it kaikkityynni
Tässä täysineen menivät,
Nousivat nojassa tuulen
Pilven mustan muotoisiksi
Ala taivahan tasaisen.
Teeppäs mulle muistokirja,
Veäppäs vuoelle lukunsa
Parahaksi passoava
Milloinka tämä tapahtui.
Silloin pisti sulkamiehet,
Tekivät tähen tuhannen
Kaheksan numeron kanssa,
Joka satoja sanoopi,
Lisäsivät siihen sitte
Kyllä kaksi kymmenystä,
Vielä sitten viimeiseksi
Selvän seitsemän numeron.