41. RUNO
v. 2. Kivelle, jolta tahtoi iloa herättää.
vv. 9-12. Tunsi nimittäin luonnossaan, jotain erinomaista nyt voivansa matkaan saattaa.
vv. 14, 15. Edellisessä runossa mainittuin turhain yritysten suhteen Väinämöisen soitanta oli sitäkin suuremman kunnian ansaitseva; k. XXXIX: 111-114.
vv. 21-26. Nelijalkaiset ensin yhteisesti nimitetyt, nyt muutamia niistä erityisesti.
vv. 27-32. Metsän väki kuunteli metsässä, ei lähtenyt sieltä lähemmäksi.
vv. 41-46. Samoin kuin nelijalkaisista, nimitetään linnuistaki muutamia erittäin.
v. 50. Pään päällä, hartioiden kohdalla.
vv. 61-90. Ensin nimitettiin maa-elävät, sitte ilman ja nyt viimeiseksi vedenkin elävät, sekä niiden haltiat, jokaisen laadun erittäin.
vv. 67-72. K. vv. 21-26 ja 41-48.