Vaka vanha Väinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen,
Oli veistävä venettä,
Uutta purtta puuhoava,
Nenässä utuisen niemen, 5
Päässä saaren terhenisen.
Teki tieolla venettä,
Laati purtta laulamalla;
Lauloi päivän, pohjan puutti,
Lauloi toisen, liitti laian, 10
Lauloi kohta kolmannenki
Kokkien kohentimilla.
Niin kokat kuvattuansa,
Kaaritettua venosen,
Liitettyä laian liitot, 15
Uupui kolmea sanoa
Pannessansa parraspuita,
Päitä kaarten päätellessä.
Arvelee, ajattelevi,
Mistäpä sanoja saisi, 20
Itse tuon sanoiksi saatti:
"Tuolta saan sa'an sanoja,
Tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan ikimajasta."
Vaka vanha Väinämöinen 25
Läksi Tuonelta sanoja,
Manalalta mahtiloita;
Kävi viikon vitsikkoa,
Viikon toisen tuomikkoa,
Kolmannen katajikkoa, 30
Jo näkyi Manalan saari,
Tuonen kumpu kuumottavi.
Niin huhuta huikahutti
Tuossa Tuonelan joessa:
"Tuo venettä Tuonen tytti, 35
Lauttoa Manalan lapsi,
Yli salmen saa'akseni,
Joen poikki päästäkseni!"
Lyhykäinen Tuonen tytti,
Matala Manalan neiti, 40
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vene täältä tuotanehe,
Kuni syy sanottanehe,
Mi sinun Manalle saattoi
Ilman tau'in tappamatta, 45
Muun surman musertamatta."
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Te'in tieolla venettä,
Laa'in purtta laulamalla,
Niin päivällä kolmannella 50
Rikkoihe reki runoilta,
Jalas taittui lausehilta;
Läksin Tuonelta oroa,
Laulukorjan laatiani."
Kyllä Tuonetar toruvi, 55
Manan neiti riitelevi:
"Oi on hullu hulluuttasi,
Mies on mielesi vähyyttä!
Tulet syyttä Tuonelahan,
Surmatta Manan majoille, 60
Parempi sinun olisi
Palata omille maille:
Paljo on tänne tullehia,
Ei paljo palannehia."
Sanoi vanha Väinämöinen: 65
"Akka tieltä kääntyköhön,
Eip' on mies pahempikana;
Tuo venettä Tuonen tytti!"
Vei venehen Tuonen tytti,
Sillä vanhan Väinämöisen 70
Yli salmen saattelevi,
Joen poikki päästelevi.
Tuop' on Tuonelan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on vanha Väinämöinen! 75
Mitä sie tulit Manalle
Ennen Tuonen tahtomatta,
Manan mailta kutsumatta?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Veistäessäni venoista 80
Uuvuin kolmea sanoa
Peripäätä päätellessä;
Piti tulla Tuonelahan
Saamahan sanoja noita."
Tuopa Tuonelan emäntä 85
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei Tuoni sanoja anna,
Mana mahtia jakele;
Etkä täältä pääsnekänä
Sinä ilmoisna ikänä 90
Kotihisi kulkemahan,
Maillesi matelemahan."
Uuvutti unehen miehen,
Pani maata matkalaisen
Tuonen taljavuotehelle; 95
Siinä mies makaelevi,
Uros unta ottelevi,
Mies makasi, vaate valvoi.
Oli akka Tuonelassa,
Akka vanha käykkäleuka, 100
Rautarihman kehreäjä,
Vaskilankojen valaja,
Kehräsi sataisen nuotan,
Tuhantisen tuuritteli,
Yönä yhtenä kesäisnä, 105
Yhellä vesikivellä.
Oli ukko Tuonelassa,
Se on ukko kolmisormi,
Rautaverkkojen kutoja,
Vaskinuotan valmistaja, 110
Kutovi sataisen nuotan,
Tuhantisen tuikutteli,
Samana kesäisnä yönä,
Samalla vesikivellä.
Tuonen poika rautanäppi, 115
Se veti sataisen nuotan
Poikki Tuonelan joesta,
Sekä poikki, jotta pitkin,
Jott' ei päästä Väinämöisen,
Selvitä Uvantolaisen, 120
Sinä ilmoisna ikänä,
Kuuna kullan valkeana,
Tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan iki majoista.
Vaka vanha Väinämöinen 125
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko lie tuhoni tullut,
Hätäpäivä päälle pääsnyt,
Näillä Tuonelan tuvilla,
Manalan alantehilla!" 130
Pian muuksi muuttelihe,
Ruton toiseksi rupesi,
Matoi rautaisna matona,
Kulki kyynä käärmehenä,
Poikki Tuonelan joesta, 135
Läpi Tuonen verkkoloista.
Siitä vanha Väinämöinen
Tuonelasta tultuansa
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella: 140
"Elköhön hyvä Jumala,
Elköhön sitä suvaitko,
Itse mennyttä Manalle,
Tuonelahan tunkeinutta!
Äijä on sinne saanehia, 145
Vähä tuolta tullehia,
Tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan iki majoista."
Vielä saatteli sanoiksi,
Itse lausui, noin nimesi, 150
Nuorisolle nousevalle,
Kansalle kasuavalle:
"Elkätte imeisen lapset
Sinä ilmoisna ikänä
Tehkö syytä syyttömälle, 155
Vikoa viattomalle,
Pahoin palkka maksetahan
Tuolla Tuonelan ko'issa:
Sija siell' on syyllisillä,
Vuotehet viallisilla, 160
Alus kuumista kivistä,
Peitto kyistä käärmehistä."
Seitsemästoista runo
Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen pitkästä unestansa; vv. 1-50. — Vipunen unesta herättyänsä nielaisee Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. — Vipunen arvelee, mikä kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. — Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv. 107-142. — Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte helposti valmiiksi; vv. 143-166.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuonelasta tultuansa
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Taos rautaiset talukset, 5
Tao rauta-rukkahiset,
Paita rautainen rakenna,
Laa'i rautainen korento,
Pane syämmehen teräkset,
Veä päälle melto rauta, 10
Lähen saamahan sanoja,
Ongelmoita ottamahan,
Suusta Antero Vipusen,
Vatsasta vara-väkevän."
Se on seppo Ilmarinen 15
Sanan vastaten sanovi:
"Viikon on Vipunen kuollut,
Kauvan Antero kaonnut,
Vipunsa virittämästä,
Ahtamasta ansatiensä, 20
Et sieltä sanoa saane,
Et sanoa puoltakana."
Vaka vanha Väinämöinen
Toki läksi, ei totellut,
Astui päivän helkytteli 25
Naisten neulojen neniä,
Astui toisen torkutteli
Miesten miekan tutkamia,
Kolmannenki koikutteli
Uron tapparan teriä. 30
Itse virsikäs Vipunen,
Mies vanha vara-väkevä,
Jo oli viikon maassa maannut,
Kauvan kaihossa levännyt,
Haapa kasvoi hartioilla, 35
Koivu kulmilla yleni,
Otsalla oravi-kuusi,
Pajupehko parran päällä.
Jo tulevi Väinämöinen,
Veti miekan, riisti rauan, 40
Kaatoi haavat hartioilta,
Koivut kulmilta kukisti,
Otsalta oravi-kuuset,
Pajupehkot parran päältä.
Syösti rautaisen korennon 45
Suuhun Antero Vipusen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse pois inehmon orja
Maan alta makoamasta,
Viikon unta ottamasta!" 50
Tuop' on virsikäs Vipunen
Heti herkesi unesta,
Irvisti ikeniänsä,
Leukapielensä levitti,
Nieli miehen miekkoinensa, 55
Kulahutti kulkkuhunsa.
Silloin vanhan Väinämöisen
Piti toisiksi ruveta,
Pani paitansa pajaksi,
Hiat paian palkehiksi, 60
Polvensa alaisimeksi,
Vasaraksi kyynäspäänsä,
Itsensä teki sepoksi,
Rakenteli rautioksi.
Takoa taputtelevi, 65
Lyöä lynnähyttelevi;
Takoi yön lepeämättä,
Päivän pouahuttamatta,
Vatsassa vara-väkevän,
Mahtipontisen povessa. 70
Silloin virsikäs Vipunen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo olen syönyt sa'an urosta,
Tuhonnut tuhannen miestä,
Enpä liene mointa syönyt, 75
En ennen tämän tapaista:
Syet suuhuni tulevat,
Rauan kuonat kulkkuhuni."
"Ulos koira keuhkoistani,
Maan kamala maksoistani! 80
Himmene jo Hiien hurtta,
Raukea Manalan rakki,
Puremasta, jäytämästä,
Syömästä, kaluamasta,
Syömästä syänkäpyä, 85
Pernoani pehkomasta!"
"Luopui ennen luotu Lempo,
Eksyipä emollinenki,
Etkö sie emotoin eksy,
Luovu luonnotoin sikiö, 90
Tämän tunnin tutkaimella,
Tämän kuuhuen kululla!"
"Kun et vääjänne välehen,
Eronne emoton rakki,
Saan minä kokolta kourat, 95
Veren juojalta vekarat,
Joilla konnat kouristelen,
Ilkeät iki asetan,
Pään pärisemättömäksi,
Hengen huokumattomaksi." 100
"Lähe nyt kumma kulkemahan,
Maan paha pakenemahan,
Siirrä pois sijasi konna,
Muuta murha kartanosi,
Ennenkun sanani saapi, 105
Tahi mieli juohtunevi!"
Vaka vanha Väinämöinen
Silloin tuon sanoiksi virkki:
"Etpä pääse päivinäsi,
Selviä sinä ikänä, 110
Kun en saa sanoja kuulla,
Luoa lempi-luottehia;
Ei sanat salahan joua,
Eikä luottehet lovehen,
Mahti ei joua maan rakohon, 115
Vaikka mahtajat menevät."
Silloin virsikäs Vipunen
Aukaisi sanaisen arkun
Lauloaksensa hyviä,
Parahia pannaksensa. 120
Lauloi synnyt syitä myöten,
Luottehet lomia myöten:
Kuinka luojansa luvalla,
Kaikkivallan vaatimalla,
Itsestänsä ilma syntyi, 125
Ilmasta vesi erosi,
Veestä manner maatelihe,
Manterelle kasvut kaikki.
Lauloi kuun kuvoannasta,
Auringon asetannasta, 130
Ilman pielten pistännästä,
Taivosen tähytännästä.
Siinä virsikäs Vipunen
Kyllä lauloi ja osasi,
Ei ole kuultu, eikä nähty, 135
Sinä ilmoisna ikänä
Parempata laulajata,
Tarkempata taitajata;
Suu se syyteli sanoja,
Kieli laski lausehia, 140
Kuni sälkö sääriänsä,
Ratsu jalkoja jaloja.
Siitä vanha Väinämöinen
Kun oli sanoja saanut,
Rupeavi lähtemähän, 145
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie Antero Vipunen!
Avaa suusi suuremmaksi,
Pääsisin mahasta maalle,
Kotihini kulkemahan." 150
Siitä Antero Vipunen
Avoi suunsa suuremmaksi,
Leukapielensä levitti,
Itse vanha Väinämöinen
Läksi suusta suuritieon, 155
Mahtipontisen povesta,
Kuni kultainen orava,
Tahi näätä kultarinta.
Läksi siitä astumahan,
Tulevi venonsa luoksi, 160
Teki tieolla venettä
Tieokkailla tehtahilla.
Sai venonen valmihiksi,
Päät on kaarten päätetyksi,
Veno syntyi veistämättä, 165
Laiva lastun ottamatta.
Kahdeksastoista runo
Väinämöinen uuden laivansa koristettua lähtee sillä Pohjan neittä kosjomaan. Ilmarisen sisar, Ainikki, pyykkiä rannalla pestessään havaitsee jotain mustaa merellä häämöttävän ja arvelee sitä jos miksiki; vv. 1-36. — Oudon havaitsemansa lähemmäksi tultua tuntee Väinämöisen laivaksi ja alkaa kysellä Väinämöiseltä, kunne oli matkalla. Väinämöinen piloillansa ensin mitä kutaki ladeltua jo viimein sanoo todenki, Pohjan neittä kosjomaan lähteneensä; vv. 37-102. — Tytär asian kuultuansa heti juoksee ilmoittamaan sen veljellensä Ilmariselle. Seppo siitä huolella rientää itse jälestä ja saavuttaa Väinämöisen matkalla. Siinä sopivat keskenänsä, ei kumpikaan neittä vastoin sen omaa mieltä tahtoa; vv. 103-148. — Jo tullaan lähemmä matkan määrää, koira Pohjolassa kuulee ja alkaa haukkua. Pohjolan isäntä käypi katsomaan, mitä koira haukkuisi, ja näkee vieraita sekä maisin että merisin tulevan. Kysytään arpaa vieraista ja saadaan tietää, niiden kosjolaisia olevan; vv. 149-200. — Pohjolan emäntä tunnettuansa vieraat Väinämöiseksi ja Ilmariseksi, neuvoo tytärtänsä Väinämöiselle menemään, mutta tytär vastaa, ei huolivansa semmoisesta vanhasta ukosta; vv. 201-230. — Väinämöinen tultuaan tupaan pyytää tyttöä puolisoksensa. Tyttö kysäisee, joko olisi täyttänyt sen hänelle määrätyn ansiotyön, ja kun Väinämöinen ei saata sanoa sitä tehneensä, niin tyttökin arvelee, ei hänelle menevänsä; vv. 231-266.
Vaka vanha Väinämöinen
Arveli, ajattelihe,
Mennä neittä kosjomahan,
Päätä kassa katsomahan,
Pimeästä Pohjolasta, 5
Summasta Sariolasta.
Pani haahen haljakkahan,
Punaisehen pursi-puolen,
Kokat kullalla kuvasi,
Hopealla holvaeli. 10
Nosti päälle purjepuunsa,
Veti puuhun purjehia,
Veti purjehen punaisen,
Toisen purjehen sinisen,
Läksi merta laskemahan, 15
Sinistä sirottamahan.
Annikki oli niemen neiti,
Sisar seppo Ilmarisen,
Joutui sotkut sotkemassa,
Vaattehet viruttamassa, 20
Nenässä utuisen niemen,
Päässä saaren terhenisen.
Keksi mustasen merellä,
Sinervöisen lainehilla,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 25
"Mi olet merellä musta,
Kun sa ollet hanhikarja,
Niin sä lentohon levaha."
"Kun ollet lohinen luoto,
Niin sä uimahan pulaha, 30
Kun ollet vesikivonen,
Vesi päällesi ve'ellös.
Lienet veikkoni venonen,
Niin kohen kotia käänny,
Lienet pursi vento vieras, 35
Ulommaksi uiskennellos."
Ei ollut veno kotoinen,
Eikä pursi vento vieras,
Olipa pursi Väinämöisen,
Laiva laulajan ikuisen, 40
Jo luoksi lähentelihe,
Pakinoille painatteli.
Annikki hyväniminen
Purrelta kyselemähän:
"Kunne läksit Väinämöinen, 45
Suorihit suvannon sulho?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Läksin lohta pyytämähän
Tuonen mustasta joesta,
Syvästä sara-ojasta." 50
Annikki hyväniminen,
Hänpä tuo sanoiksi virkki:
"Tunnen mie toen puhujan,
Sekä keksin kielastajan:
Toisinpa isoni ennen 55
Läksi lohta pyytämähän,
Oli verkkoja venonen,
Laivan täysi laskimia,
Siinä nuotat, siinä nuorat,
Siinä tarpoimet sivulla; 60
Kunne läksit Väinämöinen,
Ulkosit Uvantolainen?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Läksin hanhien hakuhun
Saksan salmilta syviltä, 65
Ulapoilta auke'ilta."
Annikki hyväniminen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Toisinpa isoni ennen
Läksi hanhien ajohon: 70
Jousi oli suuri jäntehessä,
Vetehessä kaari kaunis,
Koira musta kahlehissa,
Kahle kaarehen siottu;
Sano totta Väinämöinen, 75
Kunne kuitenki käkesit?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Entä jos minä menisin
Noihin suurihin sotihin,
Tasapäihin tappeloihin, 80
Joiss' on verta säärivarsi,
Polven korkeus punaista."
Aina Annikki sanovi,
Tinarinta riukuttavi:
"Elä tyhjiä valehi! 85
Tunnen mie soanki käynnin:
Kun ennen isoni läksi
Noihin suurihin sotihin,
Sata oli miestä soutamassa,
Tuhat ilman istumassa, 90
Nenin jousia nenässä,
Terin miekat teljopuilla;
Sano jo toet totiset,
Valehettomat vakaiset,
Kunne läksit Väinämöinen, 95
Suorihit Suvantolainen!"
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Toki ma sanon toetki,
Jos vähän valehtelinki, 100
Läksin neittä Pohjolasta,
Impeä Pimentolasta."
Annikki hyvä-niminen
Kun tunsi toet totiset,
Heti sai samoamahan, 105
Tulevi sepon kotihin:
"Veli seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen!
Taos mulle sukkulainen,
Tao sormukset soreat, 110
Niin sanon toet totiset,
Valehettomat vakaiset:
Jo nyt vievät viekkahammat,
Etevämmät ennättävät,
Ottavat sinun omasi, 115
Anastavat armahasi;
Jo menevi Väinämöinen
Selässä meren sinisen
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan." 120
Tunkihe sepolle tuska,
Rautiolle raskas tunti;
Pesi päänsä puhtahaksi,
Valelihe valkeaksi,
Sykysyisistä sysistä, 125
Taonnoista talvisista.
Pukihe, somistelihe,
Vaatettihe, valmistihe,
Pisti varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen, 130
Itse istuikse rekehen,
Otti ohjakset kätehen.
Ajavi, hypittelevi,
Meren hietaharjuloita,
Jo päivänä kolmantena 135
Yllättävi Väinämöisen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on vanha Väinämöinen!
Tehkämme sula sovinto,
Jos on kilvoin kihlonemme, 140
Kilvoin käynemme kosissa,
Ei neittä väellä vieä."
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Teen minä sulan sovinnon,
Ei neittä väellä vieä, 145
Vastoin mieltä miehelähän;
Sille neiti antaminen,
Kelle mielensä tekevi."
Ajoivat e'elle siitä
Matkoansa kumpanenki, 150
Pursi juoksi, ranta roikki,
Oro juoksi, maa jämisi.
Kului aikoa vähäisen,
Pirahteli pikkaraisen,
Jopa haukkui hallikoira, 155
Linnan lukki luskutteli,
Pimeässä Pohjolassa,
Sangassa Sariolassa.
Sanoi Pohjolan isäntä:
"Ei halli valetta hauku, 160
Luppakorva luuhattele,
Joko käynen katsomahan,
Mitä haukkuvi halikka,
Linnan luppa luikuttavi."
Kävi siitä katsomahan 165
Pellolle perimmäiselle,
Katsoi koiran suuta myöten,
Nenävartta valvatteli,
Jo näki toen totisen,
Mitä haukkui hallikoira: 170
Purjehti veno punainen
Selän puolen Lemmenlahta,
Kirjokorja kiiättävi
Maa-puolen Simasaloa.
Tultua tupahan tuolta 175
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo tulevi vierahia
Selällä meren sinisen,
Ajetahan kirjokorjin
Tuon puolen Simasaloa, 180
Lasketahan laivoin suurin
Tämän puolen Lemmenlahta."
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Mistä arpa saatanehe
Tulevista vierahista? — 185
Oi on pieni piikaseni,
Pane pihlajat tulehen,
Puu valio valkeahan!
Kun on verta vuotanevi,
Niin silloin sota tulevi, 190
Kunp' on vettä vuotanevi,
Aina rauhassa elämme."
Pohjan piika pikkarainen
Pisti pihlajat tulehen:
Vuo'a ei verta, eikä vettä, 195
Läksi mettä vuotamahan.
Virkkoi Suovakko sopesta:
"Puu kun mettä vuotanevi,
Niin mi saapi vierahia,
Se on suuri sulhaiskansa." 200
Siitä Pohjolan emäntä,
Sekä kaunis Pohjan neiti,
Pian pistihe pihalle,
Luoen silmänsä selälle:
Näki tuolta tuon tulevan, 205
Uuen purren purjehtivan,
Näki juoksevan orosen,
Kirjokorjan kiiättävän.
Sanoi Pohjolan emäntä,
Itse lausui lapsellensa: 210
"Ken se haahella tulevi,
Se on vanha Väinämöinen,
Ken se korjalla ajavi,
Se on seppo Ilmarinen."
"Kunp' on tullahan tupahan, 215
Tuoppa on tuopilla olutta,
Kanna kaksikorvaisella,
Työnnä tuoppi sen kätehen,
Kellen on mieli mennäksesi;
Anna Väinölän ukolle, 220
Ku tuo haahella hyvyyttä,
Aluksella aartehia!"
Tyttö tuohon vastoavi:
"Oi emoni, kantajani!
Ei ole neittä ennenkänä, 225
Ei ole myötynä eloihin;
Enkä menne Väinölähän
Iki vanhalle varaksi,
Vaiva vanhasta tulevi,
Ikävä iällisestä." 230
Silloin vanha Väinämöinen
Oli eellä ennättäjä,
Ajoi purtensa punaisen
Teloille teräksisille,
Itse tungeikse tupahan, 235
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuletko minulle neiti
Ikuiseksi ystäväksi?"
Tuopa kaunis Pohjan neiti,
Tuopa tuohon vastoavi: 240
"Joko sie venosen veistit,
Joko laa'it laivan suuren,
Kehrävarteni muruista,
Kalpimeni kappaleista?"
Sanoi vanha Väinämöinen, 245
Itse lausui ja pakisi:
"Jo laa'in hyvänki laivan,
Aivan ankaran venosen,
Jok' on tuulessa tukeva
Ja varava vasta-säällä 250
Halki aaltojen ajella,
Selät vetten seurustella,
Poikki Pohjolan vesien,
Lakkipäien lainehien."
Tuopa kaunis Pohjan tytti 255
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"En kiitä meristä miestä,
Aallon laskia-urosta,
Tuuli vie merellä mielen,
Aivot särkevi ahava; 260
Enkä taia tullakana,
En tulla minä sinulle
Ikuiseksi ystäväksi,
Polviseksi puolisoksi,
Sijasi levittäjäksi, 265
Pään-alaisen laskijaksi."
Yhdeksästoista runo
Ilmariselle Pohjolan tupaan tultuansa tuodaan simaa juoda, mutta hän uhkaa ei märkääkään maistavansa ennenkun saisi morsiamensa nähdä. Saapi sitten ansiotyökseen käärme-pellon kyntää, jonka tehtyä kysyy uudelleen tytärtä; vv. 1-38. — Pohjolan emäntä määrää Ilmariselle toiseksi ansiotyöksi pyytää Tuonen karhu ja kolmanneksi saada hirveän suuri hauki Tuonelan joesta; vv. 39-84. — Ilmarinen takoo tulisen kokon, lähtee sen kanssa Tuonelan joelle, siellä syntyy kova tappelo kokon ja hauvin välillä, kokko ensimäisellä ja toisella yrityksellä ei voita mitään; vv. 85-126. — Kokko kolmannella kokeella saapi hauvin, lentää sen kanssa puun latvaan ja alkaa syödä. Ilmarinen siitä kun nuhtelee häntä, niin kokko suuttuneena lentää matkoihinsa; vv. 127-152. — Ilmarinen kantoi hauvin pään Pohjolaan ja kysyy, joko nyt olisi morsiamensa valmis. Pohjolan emäntä viimeinki lupaa tyttärensä hänelle; vv. 153-180. — Pohjolan emäntä kummastelee, miten Ilmarinen arvasi hänen neittänsä kosjomaan tulla. Syyt siihen selitetään; vv. 181-226.
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Itse tungeikse tupahan,
Kaivaikse katoksen alle.
Tuotihin simoa tuoppi 5
Seppo Ilmarin kätehen,
Seppo tuon sanoiksi virkki:
"En ennen sinä ikänä
Juone näitä juomisia,
Kun ma saan nähä omani; 10
Onko valmis valvattini,
Valmis valvateltavani?"
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Äsken on valmis valvattisi,
Kun sa kynnät kyisen pellon, 15
Käärmehisen käännättelet,
Senpä Hiisi ennen kynti,
Lempo varsinki vakoili."
Silloin seppo Ilmarinen
Meni neitonsa tupahan, 20
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Työ minulle määrättihin
Kynteäni kyisen pellon,
Käärmehisen käännätellä."
Antoi morsian apua, 25
Työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Aura kultainen kuvoa,
Sillä kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet." 30
Siitä seppo Ilmarinen
Auran kultaisen kuvasi,
Sillä kynti kyisen pellon,
Vakoeli maan matoisen,
Sanoi tuolta tultuansa: 35
"Jo nyt kynnin kyisen pellon,
Joko tyttö työnnetähän,
Annetahan ainoiseni?"
Tuop' on Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 40
"Äsken neiti annetahan,
Tyttö täältä työnnetähän,
Kun sa tuonet Tuonen karhun,
Suistanet suen Manalan."
Antoi morsian apua, 45
Työnti neiti neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Teräksestä tehkös suitset,
Niillä tuonet Tuonen karhun,
Suistanet suen Manalan." 50
Siitä seppo Ilmarinen
Teräksestä suitti suitset,
Päitset rauasta rakenti,
Kävi sitte suistamahan,
Sai sutosen suitsi suuhun, 55
Karhun rauta-kahlehesen,
Sanoi tuolta tultuansa:
"Anna akka tyttäresi!
Jo olen tuonut Tuonen karhun,
Suistanut suen Manalan." 60
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Äsken alli annetahan,
Sinisotka suoritahan,
Kun saat suuren suomuhauvin,
Liikkuvan kalan lihavan, 65
Tuolta Tuonelan joesta."
Jopa tuskiksi tulevi
Tuon on seppo Ilmarisen,
Meni neitonsa tupahan,
Itse tuon sanoiksi virkki: 70
"Työ minulle määrättihin
Aina entistä parempi,
Saa'a suuri suomuhauki
Tuonen mustasta joesta."
Antoi morsian apua, 75
Työnti neiti neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Ellos olko milläskänä!
Taoppa tulinen kokko,
Vaakalintu valke'inen, 80
Sillä saanet suuren hauvin,
Liikkuvan kalan lihavan,
Tuonen mustasta joesta,
Manalan iki purosta."
Se on seppo Ilmarinen 85
Takovi kokon tulisen,
Siitä neuvoi kokkoansa:
"Kokkoseni, lintuseni,
Menes lennä, kunne käsken,
Tuonen mustalle joelle, 90
Iske suuri suomuhauki,
Liikkuva kala lihava!"
Tuo kokko komea lintu
Lenteä lekuttelevi,
Lenti hauvin pyyäntähän 95
Tuonne Tuonelan joelle,
Yksi siipi vettä viisti,
Toinen taivasta tapasi.
Jo tulevi Tuonen hauki,
Ve'en koira vengottavi, 100
Tahtoi seppoa tavata,
Syöä seppo Ilmarisen.
Tuop' on kokko rautakoura
Keksi suuren suomuhauvin,
Iskevi kaloa tuota, 105
Vasten suomuja sukaisi.
Sillon suuri suomuhauki,
Liikkuja kala lihava,
Painavi kokon kynimen
Alle selvien vesien; 110
Niin kokko kohotteleikse,
Ilmahan ylenteleikse,
Nosti mustia muria
Päälle selvien vesien.
Liiteleikse, laateleikse, 115
Toki toisesti kokevi,
Yhen iski kynsiänsä
Hauvin hirmun hartioihin,
Toisen iski kynsiänsä
Vuorehen teräksisehen. 120
Kilpistyi kivestä kynsi,
Kalpistihe kalliosta,
Jo hauki sukeltelihe,
Ve'en venkale vetihe,
Kynsistä kokon kynimen, 125
Vaakalinnun varpahista.
Siitä kokko rautakoura
Kivastihe vielä kerran,
Siivet välkkyi valkeana,
Silmät selvänä tulena, 130
Saip' on hauvin kynsihinsä,
Ve'en koiran kourihinsa.
Nosti suuren suomuhauvin,
Ve'en venkalan vetävi,
Tuosta Tuonelan joesta, 135
Manalan alantehesta,
Ei vesi ve'elle tullut
Hauvin suuren suomuloista,
Ilma ei ilmalle hajaisnut
Kokon suuren höyhenistä. 140
Kantoi suuren suomuhauvin
Päähän lakkapään petäjän,
Siinä maisteli makoa,
Riipoeli rintapäätä.
Sanoi seppo Ilmarinen: 145
"Oi sinua kurja kokko!
Kun nyt maistelit makoa,
Viillit halki hauvin vatsan."
Tuop' on kokko rautakoura
Siitä syäntyi lentämähän, 150
Ylös ilmahan kohosi,
Pitkän pilven rannan päälle.
Siitä seppo Ilmarinen
Katseli kaloa tuota,
Pään on varsin poikki pahkoi, 155
Itse kantoi pään kaloa
Anopillen anteheksi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuoss' onpi ikuinen istuin
Hyvän Pohjolan tupahan." 160
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Pahoinpa sinäki laa'it,
Kun sa päätä poikki pahkoit,
Kanssa maistelit makoa."
Sanoi seppo Ilmarinen: 165
"Ei saalis viatta saa'a
Paikoilta paremmiltana,
Saati Tuonelan joesta;
Joko on valmis valvattini,
Valmis valvateltavani?" 170
Sanoi Pohjolan emäntä,
Itse lausui, noin nimesi:
"Jo nyt on valmis valvattisi,
Valmis valvateltavasi,
Annettava alliseni, 175
Sorsaseni suorittava,
Ilmariselle sepolle
Ikuiseksi istujaksi,
Polviseksi puolisoksi,
Kainaloiseksi kanaksi." 180
Siitä Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mistä tiesit teltamoinen
Tämän neien kasvavaksi,
Huohtiko hopeat neien, 185
Neien kullat sinne kuului,
Sinne paistoi meiän päivät,
Meiän kuuhuet kumotti?"
Lausui lapsi lattialta:
"Siitä tiesi teltamoinen, 190
Hyvä oli isosta huuto
Laivan suuren laskennalta,
Emosta sitäi parempi
Leivän paksun paistannalta,
Vehnäleivän leivonnalta, 195
Vierahan ravitsennalta."
"Siitä tiesi teltamoinen,
Onnen myyrä tien osasi,
Kun kävi pihatse kerran,
Neiti oli matara-maalla, 200
Paineli puna-patoja,
Keitti kelta-kattiloita."
"Kävi siitä toisen kerran,
Näki neien jauhamassa,
Kivi helmenä helasi, 205
Kivenpuu käkenä kukkui,
Kiven siili sirkkusena,
Laklana kiven lapatta."
"Kävi kerran kolmannenki
Kuuli neitosen kutovan, 210
Niin sen pirta piukkaeli,
Kuin on tikka puun kylessä,
Sukkulainen suikahteli,
Kuin kärppä kiven kolossa,
Käännähteli käärilauta, 215
Kuin orava oksapuussa."
Itse vanha Väinämöinen
Kotihinsa kulkiessa
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin, 220
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elkätte etinen kansa
Menkö uimahan uhalla,
Veikasta vesien päälle,
Kilvoin neittä kosjomahan, 225
Toisen nuoremman keralla!"