Lemminkäinen kysyy Pohjolan akalta parasta tyttöä. Akka vastaa huonolle miehelle ei antavan tytärtänsä; pyytäisikö ensin Hiiden hirven, sitte taitaisi tyttöä kuulustella; vv. 1-28. — Lemminkäinen varustaikse hirven ajoon ja toimittaa itsellensä sitä varten mitä parahimmat sukset; vv. 29-66. — Lähtee sitte ylpeästi metsään ja Hiidet hankkivat eriskummaisen hirven varsin hänen ajaaksensa; vv. 67-94. — Hirvi juoksee, nostaa aika kahakan Lapissa, Lemminkäinen sen kuultua hiihtää sinne ja saapi tietää Hiitten hirven siellä kummia tehneen; vv. 95-134. — Lemminkäinen paikalla hiihtämään jälestä, tapaa hirven ja kytkee sen tammisen tarhan sisään; vv. 135-160. — Alkaa tunnustella taljaa, josta hirvi kiihtyy potkimaan, särkee tarhan ja juoksee matkaansa, jottei päätäkään näkynyt; vv. 161-198.
Siitä lieto Lemminkäinen
Sanoi Pohjolan akalle:
"Anna nyt akka piikojasi,
Työnnä tänne tyttöjäsi,
Paras parvesta minulle, 5
Pisin piika joukostasi!"
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Anna en sulle piikoani,
En parasta, en pahinta,
En pisintä, en lyhintä, 10
Sull' on ennen naitu nainen,
Ennen juohettu emäntä."
Se on lieto Lemminkäinen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Heitän Kyllikin kylähän, 15
Kylän kynnysportahille,
Täältä saan paremman naisen;
Tuo nyt tänne tyttäresi,
Impiparvesta parahin,
Kassapäistä kaunokaisin!" 20
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Mie en anna tyttöäni
Miehille mitättömille,
Urohille joutaville;
Äsken tyttöjä anele, 25
Kuulustele kukkapäitä,
Kun sa hiihät Hiien hirven,
Hiien peltojen periltä."
Siitä lieto Lemminkäinen
Painui Lyylikin pajahan, 30
Kävi Kaupin kartanohon,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on viisas Vuojalainen,
Kaunis Kauppi Lappalainen!
Tee mulle sukeat sukset, 35
Kalhut kaunoiset kaverra,
Joilla hiihän Hiien hirven,
Hiien peltojen periltä."
Lyylikki sanan sanovi,
Kauppi kielin kerkiävi: 40
"Suotta lähet Lemminkäinen
Hiien hirveä ajohon:
Saat palan lahoa puuta,
Senki suurella surulla."
Sanoi lieto Lemminkäinen: 45
"Toki lähen, en totelle;
Tee lyly lykittäväksi,
Kalhu kalpoeltavaksi!"
Lyylikki, lylyjen seppä,
Kauppi, kalhujen tekijä, 50
Sai lylyn lykittäväksi,
Kalhun kannan lyötäväksi,
Sauvan varret valmihiksi,
Sompaset sovitetuksi.
Voiti voilla suksiansa, 55
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Liekkö tässä nuorisossa,
Kansassa kasuavassa,
Tuon lylyni lykkijäistä,
Kalhun kannan potkijaista?" 60
Sanoi lieto Lemminkäinen,
Virkki veitikka verevä:
"Kyll' on tässä nuorisossa,
Kansassa kasuavassa,
Tuon lylysi lykkijäistä, 65
Kalhun kannan potkijaista."
Se on lieto Lemminkäinen
Viinen selkähän sitaisi,
Olallehen uuen jousen,
Sauvan survaisi kätehen, 70
Läksi lylyn lykkimähän,
Lähtiessänsä sanovi:
"Eip' on ilmalla Jumalan,
Tämän taivon kannen alla,
Löytyne sitä metsässä 75
Jalan neljän juoksevata,
Kut' ei näillä yllätetä,
Kaunihisti kannateta,
Kalhuilla Kalevan poian,
Liukoimilla Lemminkäisen." 80
Päätyi Hiiet kuulemassa,
Juuttahat tähyämässä;
Hiiet hirveä rakenti,
Juuttahat poroa laati,
Pään panevi pökkelöstä, 85
Sarvet raian haarukasta,
Jalat rannan raippasista,
Muun lihan lahosta puusta.
Hiisi neuvoi hirveänsä,
Porollensa suin puheli: 90
"Nyt sie juokse, Hiitten hirvi,
Jalkoa jalo tevana,
Hiihätä hikehen miestä,
Lemminkäistä liiatenki!"
Siitä juoksi Hiitten hirvi, 95
Poropeura poimetteli,
Pohjan aittojen alatse,
Lapin lasten tanteritse,
Potkasi koasta korvon,
Kaatoi kattilat tulelta, 100
Selin keitot keikahutti,
Vellit lietehen levitti.
Nousi melkoinen meteli
Lapin lasten tanterilla,
Lapin koirat haukkumahan, 105
Lapin lapset itkemähän,
Lapin naiset nauramahan,
Muu väki murajamahan.
Itse lieto Lemminkäinen
Yhä hiihti Hiien maita, 110
Hiihti soita, hiihti maita,
Hiihti aukkoja ahoja,
Tuli suihki suksiloista,
Savu sauvojen nenistä.
Kuuli melkoisen metelin 115
Pohjan pitkästä perästä,
Lapin lasten tanterilta,
Heti tuonne hiihtämähän
Koiran haukunta-sijoille,
Lapin lasten tanterille. 120
Sanoi sinne saatuansa:
"Mitä täällä naiset nauroi,
Naiset nauroi, lapset itki,
Kuta haukkui halli-koirat?"
"Sitä täällä naiset nauroi, 125
Naiset nauroi, lapset itki,
Väki vanha vaikerteli,
Sekä haukkui halli-koirat:
Juoksi tästä Hiitten hirvi,
Silo-sorkka sorkutteli, 130
Potkaisi koasta korvon,
Kaatoi kattilat tulelta,
Lihat tuhkahan tuherti,
Liemet lietehen levitti."
Siitä veitikka verevä, 135
Tuo on lieto Lemminkäinen,
Lykkäsi lylyn lumelle,
Solahutti suopetäjän,
Itse virkki vierressänsä,
Sanoi sauvakätteheltä: 140
"Mi lienee Lapissa miestä,
Kaikki hirven kannantahan,
Mi lienee Lapissa naista,
Kaikki kattilan pesohon,
Mi lienee Lapissa lasta, 145
Kaikki lastun poimintahan,
Mi Lapissa kattiloa,
Kaikki hirven keitäntähän."
Kiinnistihe, jännistihe,
Potkaisihe, ponnistihe; 150
Potkaisihen ensikerran
Silmän siintämättömähän,
Kerran toisen kuopaisihe
Korvan kuulemattomahan,
Kolmannen kohenteleikse 155
Lautasille Hiitten hirven.
Otti vaajan vaahterisen,
Raksin koivuisen rapasi,
Jolla kytki Hiitten hirven
Tarhan tammisen sisähän. 160
Siinä lieto Lemminkäinen
Selkeä silittelevi,
Taljoa taputtelevi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sopisipa tuossa maata 165
Nuoren neitosen keralla."
Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
Poropeura potkimahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lempo saakohon sinulle 170
Nuorin nei'in maataksesi,
Tyttärin elelläksesi!"
Ponnistihe, jännistihe,
Raksin koivuisen revitti,
Rikkoi vaajan vaahterisen, 175
Tarhan tammisen hajotti.
Sai siitä samoamahan,
Läksi hirvi hippomahan,
Vasten soita, vasten maita,
Vasten varvikko-mäkeä. 180
Siinä veitikka verevä
Kovin suuttui ja vihastui,
Hiihti hirveä jälestä.
Niin kun kerran potkaisevi,
Lysmähti lyly lävestä, 185
Taittui kalhu kannan tiestä,
Itse juoksi Hiien hirvi,
Jott' ei päätänä näkynä.
Siinä lieto Lemminkäinen
Kalujansa katselevi, 190
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elköhön sinä ikänä
Menkö toinen miehiämme
Uhalla metsän ajohon,
Hiien hirven hiihäntähän, 195
Kuin menin minä poloinen,
Hävitin hyvän sivakan,
Kalhun kaunihin kaotin."
Neljästoista runo
Lemminkäinen kun havaitsi ylimielisyydellä ei mitään voittavansa alkaa tavallisilla rukouksilla metsän haltioita avuksensa pyytää; vv. 1-46. — Lemminkäinen saapi Hiiden hirven ja viepi sen Pohjolaan. Pohjan akka ei vieläkään anna tytärtänsä, vaan määrää hänen toiseksi työkseen Hiiden ruunan suistamaan; vv. 47-86. — Lemminkäinen lähtee Hiiden ruunaa suistamaan. Kolmantena päivänä tapaa sen tulen palavalla harjallansa ja rukoilee Ukko jumalaa sitä jäillä ja rakeilla jähdyttämään, ennenkun tohtii käsiksi käydä; vv. 87-116. Lemminkäinen suistaa ruunan, ajaa sillä Pohjolaan ja kysyy tytärtä. Pohjolan emäntä vielä kolmanneksi ansiotyöksi ehdottelee hänelle, ampua joutsenen Tuonelan joesta; vv. 117-148. — Lemminkäinen astuu Tuonelan joelle, jossa Pohjolan sokea ukko jo kauvan oli odotellut häntä ja nyt hankkii hänelle varomattoman surman työntäen sitte pahimpaan virran pyörteesen; vv. 149-202.
Siitä lieto Lemminkäinen
Jopa hiihti hiljallehen
Mieliksi metsän emännän,
Salon impien iloksi.
Sanovi sanalla tuolla, 5
Lausui tuolla lausehella:
"Mielly metsä, kostu korpi,
Taivu ainoinen Tapio,
Saata miestä saarekselle,
Sille kummulle kuleta, 10
Jost' on saalis saatavana,
Erän toimi tuotavana!"
"Mielikki metsän emäntä,
Puhas-muoto, muori kaunis!
Pane kulta kulkemahan, 15
Hopea vaeltamahan,
Miehen etsivän etehen,
Anelijan askelille;
Ikävä minun tulevi,
Ikävä tulettelevi, 20
Tätä tyhjänä oloa,
Ajan kaiken annituutta."
"Metsän ukko halliparta,
Havuhattu, naavaturkki,
Pane metsät palttinoihin, 25
Salot verkahan vetele,
Haavat kaikki haljakkoihin,
Lepät lempivaattehisin,
Hope'ihin hongat laita,
Kuuset kultihin rakenna!" 30
"Metsän tyttö, mieli neiti,
Tuulikki, tytär Tapion!
Aja vilja vieremille,
Auke'immille ahoille,
Miehen etsivän etehen, 35
Aina käyvän askelille."
"Tapion talon isäntä,
Metsän kultainen kuningas,
Mimerkki metsän emäntä,
Siniviitta viian eukko! 40
Tule jo kullan muuttelohon,
Hopean vajehtelohon;
Ikävä minun tulevi,
Ikävä tulettelevi,
Kun ei oo kullan muuttajoa, 45
Hopean vajehtajoa."
Niinpä lieto Lemminkäinen
Viikon hiihteä hivutti,
Lauloi virret viian päässä,
Kolmet korven kainalossa, 50
Miellytti metsän emännän,
Itsenki metsän isännän,
Ihastutti metsän immet,
Taivutti tytöt Tapion.
Juoksuttivat, jouvuttivat, 55
Hiien hirven piilostansa
Miehen etsijän etehen,
Sanelijan saataville.
Itse lieto Lemminkäinen
Jopa lämsänsä lähetti 60
Hiien hirven hartioille,
Kaulalle kameli-varsan,
Jottei potkinut pahasti
Selkeä silittäessä.
Siitä lieto Lemminkäinen 65
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Salon herra, maan isäntä,
Mielikki metsän emäntä!
Tule jo kullat ottamahan,
Hopeat valitsemahan, 70
Lempi-liinasi levitä
Alle noien antieni,
Alle kullan kuumottavan,
Alle huohtavan hopean."
Läksi siitä Pohjolahan, 75
Sanoi tuonne tultuansa:
"Tuoss' on sulle Hiien hirvi
Hiien peltojen periltä;
Anna akka tyttöäsi,
Mulle nuorta morsianta!" 80
Louhi Pohjolan emäntä
Tuopa tuohon vastaeli:
"Äsken annan tyttäreni,
Kun sa suistat suuren ruunan,
Hiien ruskean hevoisen, 85
Hiien nurmien periltä."
Silloin lieto Lemminkäinen
Otti kulta ohjaksensa,
Hope'isen marhaminnan,
Lähtevi hevon hakuhun, 90
Kuloharjan kuuntelohon,
Hiien nurmien periltä.
Etsi päivän, etsi toisen,
Niin päivänä kolmantena
Nousi suurelle mäelle, 95
Korkealle kukkulalle,
Iski silmänsä itähän,
Käänti päätä päivän alle,
Näki hiekalla hevoisen,
Kuloharjan kuusikolla; 100
Senpä tukka tulta tuiski,
Harja suihkivi savua.
Niin sanovi Lemminkäinen:
"Oi Ukko ylijumala
Sa'a rautaista raetta, 105
Laske jäistä jäähytintä,
Harjalle hyvän hevoisen,
Hiien laukin lautasille!"
Tuo Ukko ylinen luoja,
Pilven päällinen jumala, 110
Ilman riehoksi revitti,
Taivon kannen kahtaloksi,
Satoi hyytä, satoi jäätä,
Satoi rautaista raetta,
Harjalle hyvän hevoisen, 115
Hiien laukin lautasille.
Siitä lieto Lemminkäinen
Kävi tuota katsomahan,
Likeltä tähyämähän,
Itse tuon sanoiksi virkki: 120
"Hiitolan hyvä hevoinen,
Vuoren varsa vaahtileuka,
Tuo nyt kulta-turpoasi,
Pistä päätäsi hopea,
Kultaisihin koltuskoihin, 125
Hope'isihin helyihin,
Lähe tietä pikkuruisen,
Matkoa ani vähäisen,
Tuonne Pohjolan pihoille,
Luoksi ankaran anopin!" 130
Niinpä lieto Lemminkäinen
Pisti suitset kullan suuhun,
Päitsensä hopean päähän,
Ajoi matkoa vähäisen,
Tuli Pohjolan tuville, 135
Sanoi tuonne tultuansa:
"Jo nyt suistin suuren ruunan,
Hiien varsan valjastelin,
Tuo nyt tänne tyttöäsi,
Mulle nuorta morsianta!" 140
Louhi Pohjolan emäntä
Tuopa tuohon vastaeli:
"Äsken annan tyttäreni,
Sulle nuoren morsiamen,
Kun ammut joutsenen joesta, 145
Virrasta vihannan linnun,
Tuonen mustasta joesta,
Pyhän virran pyörtehestä."
Siitä lieto Lemminkäinen
Astua lykyttelevi 150
Tuonne Tuonelan joelle,
Pyhän virran pyörtehelle,
Jalo jousi olkapäällä,
Viini nuolia selässä.
Märkähattu karjan paimen, 155
Ukko Pohjolan sokea,
Katselevi, kääntelevi,
Tulevaksi Lemminkäistä.
Jo päivänä muutamana
Näki lieto Lemminkäisen 160
Saavaksi, läheneväksi,
Tuonne Tuonelan joelle,
Vierehen vihaisen kosken,
Pyhän virran pyörtehelle.
Vesikyyn ve'estä nosti, 165
Umpiputken lainehista,
Syöksi sen syämmen kautta,
Läpi maksan Lemminkäisen.
Jopa lieto Lemminkäinen
Tunsi koskevan kovasti, 170
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sen mä tein pahinta työtä,
Kun en muistanut kysyä
Emoltani kantajalta,
Miten olla, kuin eleä, 175
Näinä päivinä pahoina:
En tieä vesun vikoa,
Umpiputken ailuhia."
"Oi emoni, vaimo vanha,
Tietäisitkö, tuntisitko, 180
Miss' on poikasi poloisen,
Toki rientäisit avuksi,
Päästäisit pojan poloisen
Tältä tieltä kuolemasta."
Siitä Pohjolan sokea 185
Syöksi lieto Lemminkäisen
Tuonen mustahan jokehen,
Pahimpahan pyörtehesen.
Meni lieto Lemminkäinen,
Meni koskessa kolisten, 190
Myötävirrassa vilisten,
Tuonne Tuonelan tuville.
Tuo verinen Tuonen poika
Iski miestä miekallansa,
Lyöpi viieksi muruksi, 195
Kaheksaksi kappaleksi,
Heitti Tuonelan jokehen,
Manalan alus-vesille.
Se oli loppu Lemminkäisen,
Kuolo ankaran kosijan, 200
Tuonen mustassa joessa,
Manalan alantehessa.
Viidestoista runo
Muutamana päivänä suka Lemminkäisen kodissa alkaa verta vuotaa; se oli varma merkki Lemminkäisellen onnettomasti käyneen; vv. 1-28. — Äiti lähtee hakemaan kadonnutta poikaansa; etsii, etsii, jo viimein saapi Päivältä tietää, Lemminkäisen Tuonelan joessa kuoliana makaavan; vv. 29-52. — Lemminkäisen äiti rientää harava kädessä Tuonelan joelle. Jokea haravoidessaan saapi ensin pienempiä palasia ja jo viimein koko ruumiinki kuollutta poikaansa; niistä sitte laittaa uroon entiselleen; vv. 53-142. — Lemminkäinen herää kuin pitkästä unesta, nousee ja kertoo äitillensä, miten oli Tuonelan jokeen joutunut; vv. 143-174. — Lemminkäinen uudelleen yrittäisi joutsenta ampumaan, mutta äiti käskee hänen jo ilmanki onneansa kiittämään ja häntä kotiin seuraamaan; vv. 175-206.
Äiti lieto Lemminkäisen
Aina koissa arvelevi:
"Minne on saanut Lemminkäinen,
Kunne Kaukoni kaonnut,
Kun ei kuulu jo tulevan 5
Matkoiltansa maailmassa!"
Kyllikki korea nainen
Koissa lieto Lemminkäisen
Katsoi illalla sukoa,
Huomenella harjoansa, 10
Niin päivänä muutamana,
Huomenna moniahana,
Veri vuotavi suasta,
Hurme harjasta norahti.
Kyllikki korea nainen 15
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo nyt on mennyt mies minulta,
Kaunis Kaukoni kaonnut,
Veri jo vuotavi suasta,
Hurme harjasta noruvi." 20
Siitä äiti Lemminkäisen
Itse katsovi sukoa,
Itse itkulle apeutui:
"Voi poloisen päiviäni!
Tuho on poikoa pätöistä, 25
Hukka lieto Lemminkäistä,
Jo suka verin valuvi,
Harja hurmehin noruvi."
Rupesihen etsimähän
Kaonnutta poikoansa, 30
Pian juoksi pitkät matkat,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Mäet mätkyi mennessänsä,
Norot nousi, vaarat vaipui,
Ylähäiset maat aleni, 35
Alahaiset maat yleni.
Viikon etsi eksynyttä,
Viikon etsi, eikä löyä;
Päivyt vastahan tulevi,
Päivälle kumarteleikse: 40
"Oi Päivyt Jumalan luoma!
Ootko nähnyt poikoani,
Kullaista omenatani,
Hopeaista sauvoani?"
Päivyt taiten vastaeli: 45
"Oonpa nähnyt poikuesi,
Jo on poikasi poloisen
Kaotettu, kuoletettu,
Mennyt koskia kolisten,
Myötävirtoja vilisten, 50
Tuonne Tuonelan perille,
Manalan alantehille."
Siitä äiti Lemminkäisen
Saapi rautaisen haravan,
Jonk' oli piit satoa syltä, 55
Varsi viittä valmistettu,
Juoksi Tuonelan joelle,
Päiveä rukoelevi:
"Oi Päivyt Jumalan luoma,
Nukuttele nuiva kansa, 60
Väsytä väki Manalan,
Tuonen valta vaivuttele!"
Tuo Päivyt Jumalan luoma,
Luoma luojan aurinkoinen,
Paistoi hetken heltehesti, 65
Toisen himmesti hiotti,
Kolmannen koko terältä,
Nukutteli nuivan kansan,
Väsytti väen Manalan,
Nuoret miehet miekoillehen, 70
Vanhat vasten sauvojansa,
Keski-iän keihä'ille.
Siitä äiti Lemminkäisen
Otti rautaisen haravan,
Haravoipi poikoansa 75
Pitkin Tuonelan jokea,
Sekä pitkin, jotta poikki,
Saapi paian poikoansa,
Paian mieliksi pahoiksi,
Sai sukat, hatun tapasi, 80
Sukat suureksi suruksi,
Hatun mieliharmiksensa.
Veti vielä kerran, toisen,
Kerrallapa kolmannella
Elotukku sai etehen, 85
Haravahan rautaisehen.
Elotukku ei se ollut,
Oli lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli,
Vaan oli pikkuista vajalla: 90
Yhtä kättä, puolta päätä,
Siihen henkeä lisäksi.
Emo tuosta arvelevi:
"Vieläkö tästä mies tulisi!"
Päätyi korppi kuulemassa, 95
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Ei ole miestä mennehessä,
Työnnä Tuonelan jokehen;
Jo silt' on siika silmät syönyt,
Hauki hartiat halaisnut." 100
Tuopa äiti Lemminkäisen
Eipä heitä poikoansa;
Vetelevi vielä kerran
Haravalla vaskisella
Pitkin Tuonelan jokea, 105
Sekä pitkin, jotta poikki,
Saapi kättä, saapi päätä,
Monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti,
Laati lieto Lemminkäistä. 110
Loi miehen, uron sukesi,
Muinaisille muo'oillensa,
Ei saanut sanalliseksi,
Lasta lausehelliseksi.
Niin sanoi sanalla tuolla, 115
Lausui tuolla lausehella:
"Mehiläinen mieli-lintu,
Metsän kukkien kuningas,
Lähe nyt mettä noutamahan
Ylähältä taivosesta, 120
Periltä pyhän Jumalan,
Asunnoilta autuahan!"
Mehiläinen maasta nousi,
Simasiipi mättähältä,
Jopa lenti löyhytteli 125
Yli kuun, alatse päivän,
Lenti luojan kellarihin,
Kamarihin kaikkivallan.
Sai sieltä simoa kyllin,
Metosia mielin määrin, 130
Jo tulla tuhuttelevi
Sata sarvea sylissä,
Missä mettä, kussa vettä,
Kussa voietta parasta.
Siitä äiti Lemminkäisen 135
Itse voiti voipunutta,
Pahoin tullutta paranti,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse jo makoamasta,
Ylene uneksimasta, 140
Näiltä paikoilta pahoilta,
Kovan onnen vuotehilta!"
Nousi mies makoamasta,
Heräsi uneksimasta,
Jop' on saattavi sanoa, 145
Itse kielin kertoella:
"Kauvan malkio makasin,
Viikon utra uinaelin,
Makasin unen makean,
Sikeäisen siuvottelin." 150
Sanoi äiti Lemminkäisen,
Itse lausui ja pakisi:
"Oisit maannut kauvemminki,
Vielä viikomman virunut,
Ilman äitittä pahatta, 155
Katalatta kantajatta."
"Sano nyt poikani polonen,
Kerro korvin kuullakseni,
Mi sinun Manalle saattoi,
Työnti Tuonelan jokehen?" 160
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Untamolan umpisilmä
Se minun Manalle saattoi;
Vesikyyn ve'estä nosti
Vasten vaivaista minua, 165
Enkä tuota tiennytkänä,
En tiennyt vesun vihoa,
Umpiputken ailuhia."
Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Voipa miestä mieletöintä, 170
Kehuit noiat noituvasi,
Lappalaiset laulavasi,
Et tieä vesun vihoa,
Umpiputken ailuhia!"
Kysyi äiti poialtansa, 175
Jos oli mitä vajoa,
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Äijeä olen vajoa!
Tuolla mieleni makaavi
Noissa Pohjan neitosissa; 180
Home-korva Pohjan eukko
Eip' on anna tyttöänsä
Ilman allin ampumatta,
Joutsenen osoamatta,
Tuosta Tuonelan joesta, 185
Pyhän virran pyörtehestä."
Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Heitä jo herjat joutsenesi
Tuonen mustahan jokehen,
Sie lähe koti-perille, 190
Vielä kiitä onneasi,
Julkista Jumalatasi,
Kun antoi avun totisen,
Vielä henkihin herätti,
Tuonen teiltä tiettäviltä; 195
En minä mitänä voisi
Ilman armotta Jumalan,
Toimetta totisen luojan."
Siitä lieto Lemminkäinen
Toki lähtevi kotihin 200
Kanssa armahan emonsa,
Kera valta-vanhempansa.
Siihen heitän Lemminkäisen
Virrestäni viikommaksi,
Lasken lauluni välehen, 205
Runon uuelle uralle.
Kuudestoista runo
Väinämöinen laulaen venettä veistäessänsä ja juuri valmiiksi saamaisillansa ei muista kolmea sitä varten tarvittavaa mahti-sanaa; vv. 1-24. — Väinämöinen lähtee Tuonelaan, huutaa salmen rannalla venettä; Tuonetar kummastelee häntä ja muistuttaa vieläki olevan paremman Väinämöiselle, jos palaisi kotiinsa; vv. 25-68. — Tuonetar viepi veneen Väinämöiselle. Tuonelan emäntä kuultuansa Väinämöisen asian sanoo Tuonen ei jakelevan tietojansa muille, ja laittaa Väinämöisen nukkumaan; vv. 69-98. — Väinämöisen maatessa Tuonelan väki yöllä laittaa rautaverkkoja ristiin rastiin Tuonelan jokeen, ettei Väinämöinen uimallakaan pääsisi pakenemaan; vv. 99-124. — Väinämöinen muutaikse pienemmäksi ja uipi sillä tavoin läpi verkoista. Tuonelasta tultuansa toivottaa ei kenenkään sinne omin mielin lähtevän, kun ei lienekään monta sieltä takaisin tullutta; vv. 125-162.