Kymmenes runo
Väinämöinen koti-tienoille tultua laulaa kultalatva-kuusen Osmon pellon pientarelle ja ajaa siitä Ilmarisen pajalle; vv. 1-36. — Puheisille tultua Väinämöinen kertoo Pohjolassa kovin korean neiden olevan, jonka Ilmarinen olisi sammon takomalla voittava, mutta Ilmarinen ei lupaa milloinkaan Pohjolaan lähteä; vv. 37-67. — Ilmarinen lähtee Väinämöisen kanssa kukkalatva-kuusta katsomaan ja nousee sen latvaan. Tuuliaispää tempaisee kuusen korkealle maasta ja kantaa sen Ilmarinen latvassa Pohjolaan; vv. 65-104. — Louhi kummastelee oudonlaista tulokasta ja kysyy, jos tuntisi seppo Ilmarista, jota kauan oli sammon taontaan odotettu. Ilmarinen sanoo itsensä saman miehen olevan; vv. 105-128. — Pohjolan emäntä ensin ravittuansa Ilmarisen, lupaa hänelle ihanan tyttönsä palkasta, jos olisi sammon takova; Ilmarinen jo lähteeki työhön; vv. 129-176. — Sampo ensimäisinä neljänä päivänä ei ota syntyäksensä; sen sijasta vaan valmistuu muita aineita, jotka Ilmarinen syytää jälleen ahjoonsa; vv. 177-204. — Ilmarinen laittaa tuulet lietsomaan ja niiden avulla toki saapi sammon valmiiksi; vv. 205-238. — Sammon taottua Ilmarinen kysyy tyttöä, joka hänelle palkaksi oli luvattu, mutta tyttö teeskellen esteitä sanoo ei vielä taitavansa hänelle lähteä; vv. 239-260. — Ilmarinen pahoilla mielin ikävöipi kotimaille ja saapiki Pohjolan emännältä purren sinne lähteäksensä. Kotiin tultua kertoo Väinämöiselle sammon Pohjolassa jo valmiina täydessä työssä olevan; vv. 261-300.
Vaka vanha Väinämöinen
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen,
Ajavi karettelevi.
Kulki päivän, kulki toisen, 5
Niin päivällä kolmannella
Tuli pitkän sillan päähän,
Osmon pellon pientarelle.
Siinä tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin pakisi: 10
"Syö susi unen näkijä,
Tapa tauti Lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin
Enämpi elävin silmin
Sinä ilmoisna ikänä, 15
Kuuna kullan valkeana."
Laulelevi, taitelevi,
Lauloi kuusen kukkalatvan,
Kukkalatvan, kultalehvän,
Lauloi kuun kumottamahan 20
Kukkalatva-kuusosehen,
Lauloi oksillen otavan.
Ajavi karettelevi
Kohti kullaista kotia
Alla päin, pahoilla mielin, 25
Kun oli seppo Ilmarisen
Luvannut lunastimeksi,
Oman päänsä päästimeksi,
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan. 30
Jopa seisottui oronen
Osmon uuen pellon päähän;
Kuuluvi pajasta pauke,
Hilke hiilihuonehesta,
Siell' on seppo Ilmarinen, 35
Takoa taputtelevi.
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sie vanha Väinämöinen,
Miss' olet viikon viipynynnä,
Kaiken aikasi asunut?" 40
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Tuoll' olen viikon viipynynnä
Pimeässä Pohjolassa;
Siell' on neiti Pohjolassa,
Jok' ei suostu sulhosihin, 45
Mielly miehi'in hyvihin,
Kiitti puoli Pohjan maata,
Kun onpi kovin korea,
Kuuhut paistoi kulmaluilta,
Päivä rinnoilta risotti." 50
"Sinä seppo Ilmarinen
Lähe nyt neittä noutamahan,
Päätä kassa katsomahan,
Pimeästä Pohjolasta!
Kun saatat takoa sammon, 55
Kannen kirjo kirjaella,
Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan."
Seppo tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi: 60
"En sinä pitkänä ikänä
Lähe Pohjolan tuville,
Miesten syöjille sijoille,
Urosten upottajille."
Siitä vanha Väinämöinen 65
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Viel' on kumma toinen kumma,
Onp' on kuusi kukkalatva,
Kukkalatva, kultalehvä,
Osmon pellon pientarella; 70
Kuuhut latvassa kumotti,
Oksilla otava seisoi."
Lähettihin katsomahan
Tuota kuusta kukkapäätä;
Sitte sinne saatuansa 75
Seppo kuusta kummeksivi,
Kun oli oksilla otava,
Kuuhut kuusen latvasessa.
Siinä vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 80
"Nyt sinä seppo veikkoseni
Nouse kuuta noutamahan,
Otavaista ottamahan,
Kultalatva-kuusosesta!"
Siitä seppo Ilmarinen 85
Nousi kuuta noutamahan,
Otavaista ottamahan,
Kultalatva-kuusosesta.
Silloin vanha Väinämöinen
Lauloa hyrähtelevi, 90
Lauloi tuulen tuppurihin,
Ilman raivohon rakenti.
Nousi tuuli tuppurihin,
Ilma raivohon rakentui,
Otti seppo Ilmarisen 95
Vieä viiletelläksensä
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan.
Siinä seppo Ilmarinen
Jopa kulki, jotta joutui, 100
Yli kuun, alatse päivän,
Otavaisten olkapäitse;
Päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle.
Louhi Pohjolan emäntä 105
Tuop' on päätyvi pihalle,
Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi,
Tulit tänne tuulen tietä,
Ahavan rekiratoa, 110
Eikä koirat kohti hauku,
Villahännät virkkaele?"
Sanoi seppo Ilmarinen:
"En mä tänne tullutkana
Kylän koirien kuluiksi, 115
Villahäntien vihoiksi."
Siitä Pohjolan emäntä
Tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan
Tuota seppo Ilmarista, 120
Jot' on viikon vuotettuna,
Sekä kauan kaivattuna,
Näille Pohjolan perille,
Uuen sammon laa'intahan?"
Se on seppo Ilmarinen 125
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Itse lienen Ilmarinen,
Sekä taitava takoja."
Louhi Pohjolan emäntä
Pian pistihe tupahan, 130
Sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani!
Pane jo päällesi parasta,
Varrellesi valkeinta.
Ripeintä rinnoillesi, 135
Kaulallesi kaunihinta,
Jo on seppo Ilmarinen
Saanut sammon laa'intahan."
Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
Maan kuulu, ve'en valio, 140
Otti vaattehet valitut,
Pukehensa puhtahimmat,
Viitiseikse, vaatiseikse,
Tuli aitasta tupahan,
Kullat rippui rinnoillansa, 145
Päässänsä hopeat hohti.
Siitä Pohjolan emäntä
Syötti miehen syöneheksi,
Juotti miehen juoneheksi,
Sai itse sanelemahan: 150
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen!
Saatatko takoa sammon,
Kannen kirjo kirjaella,
Joutsenen kynän nenästä, 155
Maholehmän maitosesta,
Ohran pienestä jyvästä,
Kesä-uuhen untuvasta,
Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan." 160
Sanoi seppo Ilmarinen,
Itse virkki, noin nimesi:
"Taitanen takoa sammon,
Kirjokannen kalkutella,
Kun olen taivoa takonut, 165
Ilman kantta kalkutellut."
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Etsi ahjollen alusta,
Leveyttä lietsehelle, 170
Johon painoi palkehensa,
Asetti alasimensa.
Tunki ainehet tulehen,
Takehensa alle ahjon,
Otti orjat lietsomahan, 175
Väkipuolet vääntämähän.
Orjat lietsoi löyhytteli,
Väkipuolet väännätteli,
Kolme päiveä kesäistä
Ja kolme kesäistä yötä. 180
Orjat lietsoi löyhytteli,
Niin päivänä ensimäisnä
Jousi tungeikse tulesta,
Kaari kulta kuumoksesta;
Sen seppo kaheksi murti, 185
Ajoi ahjohon takaisin.
Orjat lietsoi löyhytteli,
Niinpä päivänä jälestä
Veno tungeikse tulesta,
Punapursi kuumoksesta; 190
Seppo sen murenti rikki,
Työnti jällensä tulehen.
Orjat lietsoi löyhytteli,
Niin päivänä kolmantena
Hieho tungeikse tulesta, 195
Sarvi kulta kuumoksesta;
Seppo sen paloiksi leikkoi,
Toiste tunkevi tulehen.
Orjat lietsoi löyhytteli,
Niin päivänä neljäntenä 200
Aura tungeikse tulesta,
Terä kulta kuumoksesta;
Senki seppo murtelevi,
Alle ahjonsa ajavi.
Siitä seppo Ilmarinen, 205
Takoja iän ikuinen,
Laittoi tuulet lietsomahan,
Väkipuuskat vääntämähän.
Lietsoi tuulet löyhytteli,
Itä lietsoi, lietsoi länsi, 210
Etelä enemmin lietsoi,
Pohjonen kovin porotti;
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
Lietsoi kohta kolmannenki,
Tuli tuiski ikkunasta, 215
Säkehet ovesta säykkyi,
Tomu nousi taivahalle,
Savu pilvihin sakeni.
Se on seppo Ilmarinen
Päivän kolmannen perästä 220
Kallistihe katsomahan
Ahjonsa alaista puolta,
Näki sammon syntyväksi,
Kirjokannen kasvavaksi.
Takoi sammon taitavasti, 225
Laitahan on jauhomyllyn,
Toisehen on suolamyllyn,
Rahamyllyn kolmantehen.
Siitä jauhoi uusi sampo,
Kirjokansi kiikutteli; 230
Jauhoi purnun puhtehessa,
Yhen purnun syötäviä,
Toisen jauhoi myötäviä,
Kolmannen kotipitoja.
Niin ihastui Pohjan akka, 235
Saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen,
Yheksän lukon ta'aksi.
Siit' on seppo Ilmarinen
Tyttöä anelemahan, 240
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko nyt minulle neiti,
Kun sai sampo valmihiksi,
Kirjokansi kaunihiksi!"
Tuop' on kaunis Pohjan tyttö, 245
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kukapa tässä toisna vuonna,
Kenpä kolmanna kesänä,
Käkeä kukutteleisi,
Lintusia laulattaisi, 250
Jos minä menisin muunne,
Saisin marja muille maille?"
"Enkä joua ilmankana,
Pääse en neiti-päiviltäni,
Noilta töiltä tehtäviltä, 255
Kesäisiltä kiirehiltä:
Marjat on maalla poimimatta,
Lahen rannat laulamatta,
Astumattani ahoset,
Lehot leikin lyömättäni." 260
Siitä seppo Ilmarinen
Jo tuossa ajattelevi,
Miten kulkea kotihin,
Tulla maille tuttaville,
Pimeästä Pohjolasta, 265
Summasta Sariolasta.
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Laatisiko mieli mennä
Elomaille entisille?" 270
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Sinne mieleni tekisi
Kotihini kuolemahan,
Maalleni masenemahan."
Louhi Pohjolan emäntä 275
Syötti miehen, juotti miehen,
Istutti perähän purren,
Melan vaskisen varahan;
Virkki tuulen tuulemahan,
Pohjosen puhaltamahan. 280
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Matkasi omille maille,
Noille syntymä-sijoille.
Sitte sinne saanehelta 285
Kysyi vanha Väinämöinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Veli seppo Ilmarinen,
Joko laait uuen sammon,
Kirjokannen kirjaelit, 290
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan?"
Sanoi seppo Ilmarinen,
Itse laatija pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo, 295
Kirjokansi kiikutteli;
Jauhoi purnun puhtehessa,
Yhen purnun syötäviä,
Toisen jauhoi myötäviä,
Kolmannen pieltäviä." 300
Yhdestoista runo
Ahti Lemminkäinen kasvaa pulskeaksi, punaveriseksi mieheksi. Saaren paikalla kukostavaa Kyllikki neittä kositaan turhaan kaikkein ylhäisimpiinki sukuihin ja loistavimpiin paikkoihin; vv. 1-32. — Lemminkäinen vastoin äitinsä kieltoa ja varotusta lähtee Saaren neittä kosiin. Perille päästyänsä ajaa kapahuttaa rekensä kumoon, josta mieliharmiksensa heti joutuu naisten naurettavaksi; vv. 33-66. — Lemminkäinen palkkautuu paimeneksi, käypi päivät paimenessa, yöt impien iloissa, ja miellyttää pian Saaren neidet itseensä; vv. 67-92. — Kylli neito ainoastansa ei suostu Lemminkäiseen, jonkatähden tämä viimein kisa-kedolta ryöstää hänen rekeensä ja lähtee matkaan; vv. 93-138. — Kyllikki reessä itkee ja valittaa, kun ei pääse pois. Lemminkäinen lohdutellen häntä lupaa miekalla suku-arvonsa suurentaa, jos toinen siitä surisi, ettei ollut kyllä suurta ja ylhäistä sukua; vv. 139-164. — Neiti vastaa ja käskee Lemminkäisen, jos mieli hänestä puolisoa saada, sodat iäksi päiväksi mielestänsä heittämään. Sen toinen lupaaki ja vannoo, kuitenki sillä ehdolla, että myös Kyllikki puoleltansa vannoisi, ei milloinkaan kylän kisoihin lähtevänsä; vv. 165-188. — Kotiin tultua Lemminkäinen kerskaa äitillensä, jo saaneensa, mitä oli lähtenytki saamaan. Äiti ihastelee uutta miniätä ja käskee poikansa hankkimaan suuremmat asunnot, niin kauniin ja suurisukuisen neidon saatuansa; vv. 189-226.
Aika on Ahtia sanoa,
Veitikkätä vieretellä.
Ahti poika saarelainen,
Tuo on lieto Lemmin poika,
Kasvoi koissa kaunihisti 5
Luona armahan emonsa.
Tuli mies mitä parahin,
Puhkesi punaverinen,
Joka päästänsä pätevi,
Kohastansa kelpoavi, 10
Noien impien iloihin,
Kassapäien karkeloihin.
Kylli oli Saaren neiti,
Saaren neiti, Saaren kukka,
Kasvoi koissa korkeassa, 15
Yleni ylen ehossa.
Kauan kasvoi, kauas kuului,
Kaukoa tuli kosijat
Neien kuuluhun kotihin,
Kaunoisehen kartanohon. 20
Kosi Päivä poiallehen;
Eip' on mennyt Päivälähän,
Päivän luona paistamahan,
Kesäisillä kiirehillä.
Kosi Kuuhut poiallehen; 25
Eip' on mennyt Kuutolahan,
Kuun luona kumottamahan,
Kehät ilman kiertämähän.
Kosi Tähti poiallehen;
Eip' on mennyt Tähtelähän, 30
Pitkin öitä pilkkimähän
Talvisilla taivahilla.
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli,
Lähteäksensä lupasi 35
Sekä mietti mennäksensä
Saaren kukkoa kosihin,
Saaren mointa morsianta.
Emo kielteä käkesi,
Varotteli vaimo vanha: 40
"Ellös menkö poikaseni
Parempihin itseäsi;
Ei suattane sinua
Saaren suurehen sukuhun."
Sanoi lieto Lemminkäinen: 45
"Jos en oo su'ulta suuri,
Mie valitsen varrellani,
Otan muilla muo'oillani."
Ottavi hyvän orosen,
Valjasti valion varsan, 50
Ajavi karittelevi
Saaren kuuluhun kylähän;
Ajoi korjansa kumohon,
Veräjähän vierähytti.
Nauroi naiset Lemminkäistä, 55
Piiat pisti pilkkojansa,
Kun ajoi kummasti kujalle,
Kamalasti kartanolle.
Siinä lieto Lemminkäinen
Murti suuta, väänti päätä, 60
Murti mustoa haventa,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole tuota ennen nähnyt,
En ole nähnyt, enkä kuullut,
Naisen nauravan minulle, 65
Piian pilkkoja suannut."
Siitä lieto Lemminkäinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko Saarella sijoa,
Maata Saaren manterella, 70
Minun leikki lyöäkseni,
Tanner tanhuellakseni,
Saaren impien iloissa,
Kassapäien karkeloissa?"
Saaren impyet sanovat, 75
Niemen neiet vastoavat:
"Kyll' on Saarella sijoa,
Maata Saaren manterella,
Sinun leikki lyöäksesi,
Tanner tanhuellaksesi, 80
Karjalaisna kaskimailla,
Paimenpoikana paloilla."
Mitä huoli Lemminkäinen,
Palkkasihe paimeneksi;
Kävi päivät paimenessa, 85
Yöt oli impien iloissa,
Noien neitojen kisoissa,
Kassapäien karkeloissa.
Sillä lieto Lemminkäinen,
Tuo on kaunis Kaukomieli, 90
Ihastutti Saaren immet,
Niemen neitoset lepytti.
Yksi on Kyllikki korea,
Saaren kukka kaunokainen,
Jok' ei suostu sulhasehen, 95
Mielly miehe'en hyvähän.
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli,
Sa'at saappahat kulutti,
Sa'at airot poikki souti, 100
Tuota neittä saaessansa,
Kyllikkiä pyytessänsä.
Jo päivänä muutamana,
Iltana moniahana,
Neitoset kisaelevi 105
Kaunihilla kankahalla,
Kyllikki ylinnä muita,
Saaren kukka kuuluisinna.
Tuli veitikka verevä,
Ajoi lieto Lemminkäinen, 110
Keskelle kisaketoa,
Kaunokaisten karkeloa,
Koppoi neien korjahansa,
Reutoi Kyllikin rekehen.
Siitä läksi liukumahan, 115
Lähtiessänsä sanovi:
"Elkätte minua immet
Ilmi antako ikänä,
Minun täällä käyneheni,
Täältä neien vieneheni!" 120
"Kun ette totelle tuosta,
Niin teille paha paneikse:
Laulan sulhonne sotahan,
Nuoret miehet miekan alle,
Ettei kuulla kuuna päänä, 125
Nähä ilmoisna ikänä,
Kujasilla kulkemassa,
Ahoilla ajelemassa."
Siitä lieto Lemminkäinen
Veti virkkua vitsalla, 130
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jää hyvästi Saaren nurmet,
Joit' olen kesät kävellyt,
Kaiket talvet tallaellut,
Piileskellen pilvis-öillä, 135
Paeten pahoilla säillä,
Tätä pyytä pyytessäni,
Allia ajellessani!"
Kyllä Kyllikki valitti,
Saaren kukka kuikutteli: 140
"Päästä jo minua poies,
Laske lasta vallallensa,
Kotihini kulkemahan,
Luoksi itkevän emoni!"
Virkki lieto Lemminkäinen, 145
Sanoi kaunis Kaukomieli:
"Kyllikki, syän-käpyni,
Minun maire marjueni!
Tuotako sinä sureksit,
Tuota huolien huokaelet, 150
Ettei oo sukuni suuri,
Kovin korkea kotini?"
"Jos en oo su'ulta suuri,
Enkä korkea ko'ilta,
On mulla tulinen miekka, 155
Sakeneva säilärauta,
Se onpi sukua suurta,
Laajoa lajipereä:
Onp' on Hiiessä hiottu,
Jumaloissa kirkastettu, 160
Sillä suurennan sukuni.
Laajennan lajini kaiken,
Miekalla tuliterällä,
Säilällä sakenevalla."
Neiti tuon sanoiksi virkki: 165
"Oi on Ahti Lemmin poika,
Jos tahot minusta neittä
Ikuiseksi ystäväksi,
Sie vanno valat ikuiset,
Ei sotia käyäksesi 170
Kullankana tarpehella,
Hopeankana halulla!"
Siinä lieto Lemminkäinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Vannon mie valat ikuiset, 175
Ei sotia käyäkseni
Kullankana tarpehella,
Hopeankana halulla;
Sie itse valasi vanno,
Ei kyliä käyäksesi 180
Hyvänki hypyn halulla,
Tanhujuoksun tarpehella!"
Siitä vannoivat valansa,
Laativat iki lupansa,
Eessä julkisen Jumalan, 185
Alla kasvon kaikkivallan:
Ei Ahin sotia käyä,
Eikä Kyllikin kyliä.
Siitä lieto Lemminkäinen
Jo kohta kotihin saapi, 190
Luoksi armahan emonsa,
Tykö valta vanhempansa.
Emo tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Viikon viivyit poikaseni, 195
Viikon mailla vierahilla!"
Lausui lieto Lemminkäinen:
"Oi emoni, kantajani,
Pane jo patjasi parahat,
Pehme'immät pään-alaiset, 200
Maatani omalla maalla,
Nuoren neiteni keralla;
Mitä läksin, sen jo sainki,
Kuta pyysin, sen tapasin."
Emo tuon sanoiksi virkki: 205
"Ole nyt kiitetty Jumala,
Kun annoit miniän mulle
Vanhan päiväni varaksi!
Itse kiitä onneasi!
Hyvän sait, hyvän tapasit." 210
"Puhas on pulmonen lumella,
Puhtahampi puolellasi;
Valkea merellä vaahti,
Valkeampi valloissasi;
Sorea lähellä sorsa, 215
Soreampi suojassasi;
Kirkas tähti taivahalla,
Kirkkahampi kihloissasi."
"Laai nyt lattiat laveat,
Hanki ikkunat isommat, 220
Seisottele seinät uuet,
Tee koko tupa parempi,
Nuoren neien saatuasi,
Kaunihin katsottuasi,
Paremmaisen itseäsi, 225
Sukuasi suuremmaisen!"
Kahdestoista runo
Kyllikki valaansa muistamatta lähtee kylän kisahan, josta Lemminkäinen kovasti suuttuneena paikalla alkaa sotaretkelle Pohjolaan hankkiutua; vv. 1-26. — Nainen kokee kieltää Lemminkäistä sotaan lähtemästä, mutta tämä vaan yhä pyytää äitiltä sotavaruksiansa ja uhkaa lähteä onneansa Pohjolan pönäkän neidon luona kokemaan; vv. 27-60. — Äiti peljättämälläki kokee estää poikaansa lähtemästä, mutta Lemminkäinen kerskaa kyllä Pohjan noidille vastaavansa ja päätään harjatessa viimein suuttuneena paiskaa harjan kädestään ja sanoo, jo silloin harjasta verta lähtevän, kun hänestäki; vv. 61-98. — Lemminkäinen lähtee matkalle ja tulee Pohjolaan. Jo ulkoa kuulee tuvassa laulettavan, soitettavan ja hälistävän, ja sisään pilkistäissänsä näkee sen väkeä täynnä olevan; vv. 99-140. — Lemminkäinen Pohjolan tupaan tultua innostuneena alkaa laulaa ja laulaa miehet minne minki; yhden ainoan sokean ukko raiskan heittää laulamatta; vv. 141-192.
Siitä Ahti Lemminkäinen,
Tuo on kaunis Kaukomieli,
Aina eellehen eleli
Nuoren neitosen keralla,
Ei itse sotia käynyt, 5
Eikä Kyllikki kyleä.
Niin päivänä muutamana,
Huomenna moniahana,
Lähtevi kalan kutuhun,
Tullut ei illalla kotihin; 10
Jo meni Kyllikki kylähän,
Noien neitojen kisahan.
Ainikki sisar Ahilla,
Sepä saattavi sanoman
Sekä kielen kantelevi: 15
"Armas Ahti, veikkoseni!
Jo kävi Kyllikki kylässä,
Veräjillä vierahilla."
Ahti poika, aino poika,
Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, 20
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi emoni, vaimo vanha!
Jospa paitani pesisit
Mustan käärmehen mujuista,
Mun sotahan mennäkseni, 25
Pohjan poikien tulille."
Kyllikki sanan sanovi,
Nainen ensin ennättävi:
"Ohoh armas Ahtiseni,
Ellös lähtekö sotahan! 30
Näin mä unta maatessani,
Sike'in levätessäni:
Tuli ahjona ajeli
Ahin ikkunan alatse,
Tuosta tuiskahti tupahan, 35
Laikahtihe lattialle."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En usko unia naisten.
Enkä vaimojen valoja;
Oi emoni kantajani, 40
Tuo tänne sotisopani!
Mieleni minun tekevi
Itse korvin kuullakseni,
Nähä näillä silmilläni,
Onko neittä Pohjolassa, 45
Piikoa Pimentolassa,
Jok' ei suostu sulhosihin,
Mielly miehi'in hyvihin."
Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ohoh Ahti poikaseni! 50
Sull' on Kyllikki koi'ssa,
Koti-nainen korkeampi;
Kamala on kaksi naista
Yhen miehen vuotehella."
Sanoi lieto Lemminkäinen: 55
"Kyllikki on kylän käviä,
Juoskohon joka kisassa,
Maatkohon joka majassa,
Kylän impien iloissa,
Kassapäien karkeloissa!" 60
Emo kielteä käkesi,
Varotteli vaimo vanha:
"Ellös vainen poikaseni
Menkö Pohjolan tuville!
Siellä Lappi laulanevi, 65
Tunkenevi Turjalainen,
Suin sytehen, päin savehen,
Kypenihin kyynäsvarsin,
Kourin kuumihin poroihin,
Palavoihin paateroihin." 70
Niin sanovi Lemminkäinen:
"Jo minua noiat noitui,
Koki kolme Lappalaista,
Yhtenä kesäisnä yönä;
Sen verran minusta saivat, 75
Min kirves kivestä saapi,
Järky jäästä iljanesta,
Tuoni tyhjästä tuvasta."
Ainapa emo epäsi
Lähtemästä Lemminkäistä, 80
Tuon emo sanoiksi virkki:
"Tuho ainaki tulevi,
Tuho poikoa pätöistä,
Hukka lieto Lemminkäistä;
Ei sinussa laulajata 85
Pohjan poikien sekahan,
Etkä tunne kieltä Turjan,
Maha et lausua Lapiksi."
Silloin lieto Lemminkäinen
Oli päätänsä sukiva, 90
Hapsiansa harjoava,
Suan seinähän sivalti,
Harjan painoi patsahasen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Silloin on hukka Lemminkäistä, 95
Tuho poikoa pätöistä,
Kun suka verin valuvi,
Harja hurmehin loruvi."
Siitä lieto Lemminkäinen
Hyöteleikse, vyöteleikse, 100
Rautapaitoihin paneikse,
Otti miekkansa omansa,
Tempasi tuliteränsä;
Sen sivullehen sitovi.
Varsan viiasta vihelsi, 105
Kulokosta kultaharjan;
Pisti varsan valjahisin,
Puikkoihin tulipunaisen,
Itse istuikse rekehen,
Koha'utti korjahansa. 110
Laski virkkua vitsalla,
Karkutti kariperällä;
Virkku juoksi, matka joutui,
Reki vieri, tie lyheni,
Hope'inen hiekka helkki, 115
Kangas kultainen kumisi.
Kulki päivän, kulki toisen,
Kulki kohta kolmannenki;
Päivänäpä kolmantena
Kylä vastahan tulevi. 120
Niin pihalle päästyänsä
Lyöpi maata ruoskallansa,
Utu nousi ruoskan tiestä,
Mies pieni u'un seassa,
Riisumahan rinnuksia, 125
Aisoja alentamahan.
Siitä lieto Lemminkäinen
Itse korvin kuuntelevi:
Kuuli ulkoa runoja,
Läpi sammalen sanoja, 130
Läpi seinän soittajoita,
Läpi lauan laulajoita.
Katsahti tupahan tuosta,
Tupa oli täynnä tuntijoita,
Lautsat täynnä laulajoita, 135
Sivuseinät soittajoita,
Peripenkki tietäjiä,
Karsina karehtijoita;
Lauloivat Lapin runoja,
Hiien virttä vinguttivat. 140
Mitä huoli Lemminkäinen,
Meni ulkoa tupahan,
Sai sisähän salvoksehen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Hyv' on laulu loppuvasta, 145
Lyhyestä virsi kaunis;
Mieli on jäämähän parempi,
Kuin on kesken kätkemähän."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 150
"Olipa tässä ennen koira,
Rakki rauan karvallinen,
Lihan syöjä, luun purija,
Veren uuelta vetäjä;
Kuin tulit sinä tupahan 155
Ilman koiran kuulematta?"
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En mä tänne tullutkana
Koiriesi syötäväksi,
Haukkujen hakattavaksi." 160
Siitä loihe loitsijaksi,
Laikahtihe laulajaksi;
Tulta iski turkin helmat,
Valoi silmät valkeata,
Lemminkäisen laulaessa, 165
Laulaessa, lausiessa.
Lauloi lieto Lemminkäinen,
Lauloi miehet miekkoinensa,
Urohot asehinensa
Min mikäli, kun kukali; 170
Lauloi nuoret, lauloi vanhat,
Yhen heitti laulamatta,
Karjan paimenen pahaisen,
Ukko vanhan umpisilmän.
Märkähattu karjan paimen 175
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie lieto Lemmin poika!
Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
Lauloit kerran keski laa'un,
Niin miks'et minua laula?" 180
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Siksi en sinuhun koske,
Kun olet katsoa katala,
Kurja koskemattaniki."
Märkähattu karjan paimen 185
Tuosta suuttui ja vihastui,
Meni ulos usta myöten,
Pellolle pihoa myöten,
Juoksi Tuonelan joelle,
Pyhän virran pyörtehelle; 190
Siellä katsoi Kaukomieltä,
Vuottelevi Lemminkäistä.
Kolmastoista runo