Vaka vanha Väinämöinen
Lähteäksensä käkesi
Tuonne kylmähän kylähän,
Pimeähän Pohjolahan.
Otti olkisen orihin, 5
Hiirenkarvaisen hevosen,
Pisti suitset kullan suuhun,
Päitsensä hopean päähän,
Itse istuvi selälle,
Löihe reisin ratsahille. 10
Ajoa hyryttelevi,
Matkoansa mittelevi,
Ajoi Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia;
Hepo juoksi, matka joutui, 15
Koti jääpi, tie lyheni.
Jo ajoi meren selälle,
Ulapalle aukealle,
Kapioisen kastumatta,
Vuohisen vajoumatta. 20
Olipa nuori Joukahainen,
Laiha poika Lappalainen,
Piti viikoista vihoa,
Ylen kauaista kaetta,
Kera vanhan Väinämöisen, 25
Päälle laulajan ikuisen.
Laativi tulisen jousen,
Jalon kaaren kaunistavi,
Vuoli piiliä pinosen,
Kolmisulkia kokosen; 30
Siitä vuotti Väinämöistä,
Saavaksi suvantolaista.
Vuotti illan, vuotti aamun,
Vuotti kerran keskipäivän,
Kuunnellen kujan perällä, 35
Vahtaellen vainiolla,
Hyvä kaari kainalossa,
Viini nuolia selässä.
Jo päivänä muutamana,
Huomenna moniahana, 40
Keksi mustasen merellä,
Sinerväisen lainehilla:
Onko se i'ässä pilvi,
Päivän koite koillisessa?
Ei ole i'ässä pilvi, 45
Päivän koite koillisessa;
Onpi vanha Väinämöinen,
Laulaja iän ikuinen,
Matkoava Pohjolahan,
Kulkeva Pimentolahan. 50
Tuop' on nuori Joukahainen,
Laiha poika Lappalainen,
Jou'utti tulisen jousen,
Koppoi kaaren kaunihimman,
Pään varalle Väinämöisen, 55
Surmaksi suvantolaisen.
Ennätti emo kysyä,
Vanhempansa tutkaella:
"Kellen jousta jouahutat,
Kaarta rauta rauahutat?" 60
Tuop' on nuori Joukahainen
Sanan virkkoi noin nimesi:
"Tuohon jousta jouahutan,
Kaarta rauta rauahutan,
Pään varalle Väinämöisen, 65
Surmaksi suvantolaisen;
Ammun vanhan Väinämöisen,
Lasken laulajan ikuisen,
Luon on merta luutimahan,
Lainetta lakaisemahan." 70
Emo kielti ampumasta,
Emo kielti ja epäsi:
"Elä ammu Väinämöistä,
Kaota Kalevalaista!
Väinö on sukua suurta, 75
Lankoni sisaren poika."
"Ampuisitko Väinämöisen,
Kaataisit Kalevalaisen,
Ilo ilmalta katoisi,
Laulu maalta lankeaisi; 80
Ilo on ilmalla parempi,
Laulu maalla laatusampi,
Kun onpi Manalan mailla,
Noilla Tuonelan tuvilla."
Tuossa nuori Joukahainen 85
Jo vähän ajattelevi,
Käsi käski ampumahan,
Käsi käski, toinen kielti.
Virkki viimeinki sanoiksi,
Itse lausui, noin nimesi: 90
"Kaotkohot jos kahesti
Kaikki ilmaiset ilomme,
Kaikki laulut langetkohot;
Varsin ammun, en varanne."
Jännitti tulisen jousen, 95
Veti vaskisen vekaran,
Vasten polvea vasenta,
Jalan alta oikeansa;
Veti viinestä vasaman,
Sulan kolmikoipisesta, 100
Tuon on juonelle asetti,
Liitti liina-jäntehelle.
Oikaisi tulisen jousen
Olailehen oikealle,
Ampui nuolen ensimäisen, 105
Se meni kovan ylätse;
Ampui toisen nuoliansa,
Se meni kovan alatse;
Ampui kohta kolmannenki,
Kävi kohti kolmannesti, 110
Ampui olkisen orihin
Alta vanhan Väinämöisen.
Siitä vanha Väinämöinen
Sormin suistuvi vetehen,
Käsin kääntyi lainehesen, 115
Kourin kuohu'un kohahti,
Selästä hyvän hevosen,
Hyvän laukin lautasilta.
Nousi siitä suuri tuuli,
Kantoi vanhan Väinämöisen 120
Noille väljille vesille,
Ulapalle aukealle.
Siinä nuori Joukahainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kupli nyt siellä kuusi vuotta, 125
Seuro seitsemän kesyttä,
Tuulen tuuviteltavana,
Aaltojen ajeltavana!"
Siitä pistihen sisälle,
Sai emo kysyneheksi: 130
"Joko ammuit Väinämöisen,
Kaotit Kalevan poian?"
Tuop' on nuori Joukahainen
Itse kielin kerskaeli:
"Ei nyt vanha Väinämöinen 135
Enämpi elävin silmin
Sinä ilmoisna ikänä,
Kuuna kullan valkeana,
Astu Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia." 140
"Ammuin vanhan Väinämöisen,
Laskin laulajan ikuisen,
Läpi syämmen, maksan kautta,
Halki hartiolihojen;
Sortui ukko sormillehen, 145
Kääntyi kämmenyisillehen,
Siitä kyykertyi kylelle,
Selällehen seisottihe,
Aaltojen ajeltavaksi,
Tyrskyn tyyräeltäväksi." 150
Tuon emo sanoiksi virkki:
"Pahoin teit sinä poloinen,
Kun on ammuit Väinämöisen,
Kaotit Kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen, 155
Kalevalan kaunihimman."
Seitsemäs runo
Väinämöinen uipi useampia vuorokausia aavalla merellä ja alkaa viimen onnetonta tilaisuuttansa valittaa; vv. 1-20. — Kokko ilmassa lentäen näkee Väinämöisen aaltoin varassa ja kysyy, mitä oli meressä tekevä. Väinämöinen hänelle sitten kertoo onnettomuutensa ja epätoivonsa; vv. 21-46. — Kokko vielä sitä muistellen, kun Väinämöinen kaskessansa oli koivun häntä varten kasvamaan jättänyt, nyt ottaa hänen selkäänsä ja viepi Pohjolaan; vv. 47-66. — Pohjolan piika aamulla ulkona käydessänsä kuulee joen takana itkettävän, ja emäntä itse kuulemaan lähdettyänsä päättää sitä partasuu-uroon itkuksi; vv. 67-102. — Pohjolan emäntä, Louhi, ottaa veneen, soutaa Väinämöisen luoksi ja kysyy, mitä miehiä oli, johon toinen vastaa, tuskin itsekään tietävänsä, mi jo oli, ennen laulaja Väinölässä oltuansa; vv. 103-134. — Louhi saattaa Väinämöisen Pohjolaan, hyvittelee häntä ruualla, juomalla ja lääkkeillä, ja kysyy, mitä itki. Väinämöinen sanoo sitä ainian itkevänsä, kun oli kotimaalta lähtenyt ja vieraalle maalle tullut; vv. 135-160. — Louhi kieltää häntä itkemästä, sanoo hyvän olla Pohjolassa elää, mutta Väinämöinen kuitenkin arvelee kotoista elämää paremmaksi; vv. 161-180. — Louhi kysyy Väinämöiseltä, eikö taitaisi hänelle sampoa takoa, niin antaisi tyttärensä palkaksi ja saattaisi hänen kotimaallensa. Väinämöinen sanoo ei taitavansa, mutta lupaa kotiin päästyä laittaa seppo Ilmarisen niin sampoa, kuin tyttöäki, varten; vv. 181-208. — Louhi vieläki vakuuttaa tytön sammon takojalle antavansa, hankkii hevosen ja laittaa Väinämöisen matkalle kotimaillensa; vv. 209-238.
Vaka vanha Väinämöinen
Uipi aaltoja syviä
Kuusi päiveä kesäistä,
Kuusi yötä järkiähän,
Eessänsä vesi vetelä, 5
Takanansa taivas kirkas.
Uip' on vielä yötä kaksi,
Kaksi päiveä pisintä,
Niin yönä yheksäntenä
Itse tuon sanoiksi virkki: 10
"Voi poloinen päiviäni,
Kun läksin omilta mailta,
I'äkseni ilman alle,
Kuuksi päiväksi kululle!"
"En nyt tuota tunnekana, 15
Miten olla, kuin eleä;
Teenkö tuulehen tupani,
Ei ole tuulessa tukea,
Vetehenkö saunan salvan,
Vesi viepi salvokseni." 20
Lentipä Lapista lintu,
Tuli kokko koillisesta,
Näki vanhan Väinämöisen
Selällä meren sinisen:
"Mit' olet meressä miesi, 25
Uros aaltojen seassa?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Sit' olen minä meressä,
Läksin neittä Pohjolasta,
Impeä Pimentolasta; 30
Tulin Luotolan lähelle,
Joukolan jokivesille,
Hepo alta ammuttihin,
Itseäni mielittihin."
"Siitä jäin ve'en varahan, 35
Tuli tuuli luotehesta,
Se mun kauas kannatteli,
Aallot rannalta ajeli,
Näille väljille vesille,
Ulapoille aukeille." 40
"En nyt tuota tunnekana,
Eeltä arvata osoa,
Kumpi kuoloksi tulevi,
Kumpi ennen ennättävi,
Nälkähänkö nääntyminen, 45
Vai vetehen vaipuminen."
Sanoi kokko ilman lintu:
"Ellos olko milläskänä!
Seisotaite selkähäni,
Mie sinun merestä kannan. 50
Vielä muistan muunki päivän,
Kun ajoit Kalevan kasken,
Heitit koivun kasvamahan
Istunpuuksi itselleni."
Siitä vanha Väinämöinen 55
Kohottavi kokkoansa;
Mies on nousevi merestä,
Uros aallosta ajaikse,
Siiville sijoitteleikse,
Kokon kynkkäluun nenille. 60
Tuop' on kokko ilman lintu
Kantoi vanhan Väinämöisen
Pohjan pitkähän perähän,
Summahan Sariolahan;
Siihen heitti Väinämöisen, 65
Itse ilmahan kohosi.
Siinä itki Väinämöinen,
Siinä itki ja urisi,
Pahalla pajupurolla,
Tiheässä tuomikossa, 70
Sata haavoa sivulla,
Tuhat tuulen pieksämätä.
Itki yötä kaksi kolme,
Saman verran päiviäki,
Eikä tiennyt tietä käyä, 75
Outo matkoa osannut,
Noille syntymä-sijoille,
Elomaille entisille.
Pohjan piika pikkarainen
Nousi aivan aikaisehen, 80
Pesi pitkät pyöräpöyät,
Laajat lattiat lakaisi;
Vei pihalle rikkasensa,
Seisattelihe rikoille,
Kuulevi mereltä itkun, 85
Poikki joen juorotuksen.
Juosten joutuvi tupahan,
Pian pirttihin menevi,
Sanoi tuonne saatuansa,
Toimitteli tultuansa: 90
"Kuulin mie mereltä itkun,
Poikki joen juorotuksen."
Louhi Pohjolan emäntä
Pian pistihe pihalle,
Vierähti veräjän suuhun, 95
Perimmäisen pellon päähän;
Siinä korvin kuunteleikse,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei ole itku lapsen itku,
Eikä vaimojen valitus, 100
Itku on partasuun urohon,
Jouhileuan juorottama."
Louhi Pohjolan emäntä
Työnnälti venon vesille,
Souti luoksi Väinämöisen, 105
Luoksi itkevän urohon,
Puhutteli, lausutteli,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh sinua, ukko utra,
Jo olet maalla vierahalla!" 110
Vaka vanha Väinämöinen
Päätänsä kohottelevi,
Tuosta tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Tietänen mä tuon itsekin, 115
Olen maalla vierahalla;
Maallani olin parempi,
Kotonani korkeampi."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 120
"Saisiko sanoakseni,
Oisiko lupa kysyä,
Mi sinä olet miehiäsi
Ja kuka urohiasi?"
Vaka vanha Väinämöinen 125
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Mainittihinpa minua,
Arveltihin aikoinansa,
Illoilla ilotsijaksi,
Joka lakson laulajaksi, 130
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla;
Mi jo lienenki katala,
Tuskin tunnen itsekänä."
Louhi Pohjolan emäntä 135
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse jo norosta miesi,
Uros uuelle uralle,
Haikeasi haastamahan,
Satuja sanelemahan!" 140
Otti miehen itkemästä,
Urohon urisemasta,
Souti poikki Pohjolahan,
Viepi vierahan tupahan.
Syötteli nälästynehen, 145
Kastunehen kuivaeli,
Teki miehen terveheksi,
Urohon paranneheksi,
Kysytteli, lausutteli,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 150
"Mitä itkit Väinämöinen,
Uikutit uvantolainen,
Tuolla paikalla pahalla,
Rannalla meryttä vasten?"
Vaka vanha Väinämöinen 155
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuota itken tuon ikäni,
Kun ma uin omilta mailta
Näille ouoille oville,
Veräjille vierahille." 160
Louhi Pohjolan emäntä
Siitä tuon sanoiksi saatti:
"Elä itke Väinämöinen,
Uikuta uvantolainen!
Hyvä tääll' on ollaksesi, 165
Armas aikaellaksesi!
Syöä lohta luotaselta,
Sivulta sianlihoa."
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 170
"Kylkehen kyläinen syönti
Hyvissäki vierahissa;
Mies on maallansa parempi,
Kotonansa korkeampi."
"Soisipa sula Jumala, 175
Pääsisin omille maille,
Parempi omalla maalla
Vetonenki virsun alta,
Kun on maalla vierahalla
Kultamaljasta metonen." 180
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Niin mitä minulle annat,
Kun saatan omille maille?"
"Taiatko takoa sammon, 185
Kirjokannen kalkutella,
Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Yhen uuhen Villasesta,
Yhen ohrasen jyvästä, 190
Niin annan tytön sinulle,
Panen neien palkastasi,
Saatan sun omille maille,
Oman peltosi perille."
Vaka vanha Väinämöinen 195
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Taia en sampoa takoa,
Kantta kirjo kirjoitella;
Saata mie omille maille,
Työnnän seppo Ilmarisen, 200
Joka samposi takovi,
Neitosi lepyttelevi."
"Se on seppo sen mokoma,
Ylen taitava takoja,
Jok' on taivoa takonut, 205
Ilman kantta kalkutellut,
Ei tunnu vasaran jälki,
Eikä pihtien pitämä."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 210
"Sille työnnän tyttäreni,
Sille lapseni lupoan,
Joka sampuen takovi,
Kannen kirjo kirjoittavi,
Joutsenen kynän nenästä, 215
Maholehmän maitosesta,
Yhen uuhen Villasesta,
Yhen ohrasen jyvästä."
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen, 220
Saattoi vanhan Väinämöisen,
Istutti oron rekehen.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Elä päätäsi ylennä, 225
Kohottele kokkoasi,
Kun ei ilta ennättäne,
Tahi ei uupune oronen!
Jospa päätäsi ylennät,
Kohottelet kokkoasi, 230
Jo toki tuho tulevi,
Paha päivä päälle saapi."
Siitä vanha Väinämöinen
Löi orosen juoksemahan,
Harjan liina liikkumahan, 235
Ajoa karittelevi
Pimeästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.
Kahdeksas runo
Kaunis Pohjan neiti kutoo kangasta taivaan kaarella istuen, jossa Väinämöinen nähtyä hänen pyytää rekeensä laskeimaan ja häntä puolisonansa Kalevalaan seuraamaan; vv. 132. — Neiti vastaa rastaan hänelle vast'ikään lehdossa laulaneen ja ilmoittaneen tytöillä paljoa paremman elämän kun miniöillä olevan; vv. 33-60. — Väinämöinen päättää lintuin ei mitään tietävän ja yhä kutsuu neittä rekeensä. Neiti määräelee hänelle tinkatöitä, joista Väinämöinen helposti täyttää kaksi ensimäistä; vv. 61-98. — Tyttö kolmanneksi työksi ehdottelee Väinämöisen venettä särkyneestä kehrävarresta veistämään. Veistäessä Väinämöinen lyöpi jalkaansa ja haavasta juoksee summatoin veri maalle; vv. 99-146. — Väinämöinen valjastaa hevosen ja lähtee apua etsimään tuskassansa. Tulee taloon ja kysäisee, eikö olisi siinä ketään veren sulkijata; vv. 147-176.
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
Maan kuulu, ve'en valio
Istui ilman vempelellä,
Taivon kaarella kajotti,
Kultakangasta kutovi, 5
Hopeaista huolittavi.
Vaka vanha Väinämöinen
Ajoa karittelevi,
Ajoi matkoa palasen,
Pikkaraisen piirrätteli, 10
Kuuli sukkulan surinan
Ylähältä päänsä päältä.
Päätä korjasta kohotti,
Katsahtavi taivahalle,
Näki neien taivahalla, 15
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tule neiti korjahani,
Laskeite rekoseheni!"
Neiti tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui ja kysyvi: 20
"Miksi neittä korjahasi,
Tyttöä rekosehesi?"
Vaka vanha Väinämöinen
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Siksi neittä korjahani, 25
Tyttöä rekoseheni:
Mesileivän leipojaksi,
Oluen osoajaksi,
Joka lautsan laulajaksi,
Ikkunan iloitsijaksi, 30
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla."
Neiti tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui ja pakisi:
"Kun kävin matara-maalla 35
Eilen ilta-myöhäsellä,
Lintu lauleli lehossa,
Kyntörastas raksutteli,
Lauleli tytärten mielen
Ja lauloi miniän mielen." 40
"Mie tuota sanelemahan,
Linnulta kyselemähän:
'Oi sie kyntörastahanen!
Laula korvin kuullakseni,
Kumman on parempi olla, 45
Kumman olla kuulusampi:
Tyttärenkö taattolassa,
Vai miniän miehelässä?"
"Tianenpa tieon antoi,
Kyntörastas raksahutti: 50
'Valkea kesäinen päivä,
Neitivalta valkeampi,
Vilu on rauta pakkasessa,
Vilumpi miniävalta;
Niin on neiti taattolassa, 55
Kuin marja hyvällä maalla,
Niin miniä miehelässä,
Kuin on koira kahlehissa,
Harvoin saapi orja lemmen,
Ei miniä milloinkana.'" 60
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tyhjiä tiasen virret,
Rastahasen raksutukset;
Tule neiti korjahani, 65
Laskeite rekoseheni,
En ole mitätöin miesi,
Uros muita untelompi."
Neiti taiten vastaeli,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
"Mieheksi sinun sanoisin,
Urohoksi arveleisin,
Jospa jouhen halkaiseisit
Veitsellä kärettömällä,
Munan solmuhun vetäisit, 75
Solmun tuntumattomaksi."
Vaka vanha Väinämöinen
Halki jouhen halkaisevi
Veitsellä kärettömällä,
Tuiki tutkamettomalla, 80
Munan solmuhun vetävi,
Solmun tuntumattomaksi;
Käski neittä korjahansa,
Tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastaeli: 85
"Ehkäpä tulen sinulle,
Kun kiskot kivestä tuohta,
Säret jäästä aiaksia,
Ilman palan pakkumatta,
Pilkkehen pirahtamatta." 90
Vaka vanha Väinämöinen
Ei tuosta kovin hätäy,
Kiskoipa kivestä tuohta,
Särki jäästä järkäleitä,
Ilman palan pakkumatta, 95
Pilkkehen pirahtamatta;
Kutsui neittä korjahansa,
Tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastoavi,
Sanovi sanalla tuolla: 100
"Sillenpä minä menisin,
Kenp' on veistäisi venosen
Kehrävarteni muruista,
Kalpimeni kappaleista,
Työntäisi venon vesille, 105
Uuen laivan lainehille,
Ilman kouran koskematta,
Käsivarren kääntämättä."
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 110
"Liene ei maassa, maailmassa,
Koko ilman kannen alla,
Mointa laivan laatiata,
Vertoani veistäjätä."
Otti värttinän muruja, 115
Kehrävarren kiertimiä,
Läksi veistohon venosen,
Satalauan laittelohon,
Vuorelle teräksiselle,
Rautaiselle kalliolle. 120
Veisti päivän, veisti toisen,
Niin päivällä kolmannella
Hiisi vartta vaapahutti,
Lempo tempasi tereä,
Kävipä kivehen kirves, 125
Kasa kalkkoi kalliohon,
Siitä liuskahti liha'an,
Polvehen pojan pätöisen;
Veri pääsi vuotamahan,
Hurme huppelehtamahan. 130
Vaka vanha Väinämöinen
Loihe siitä loitsimahan,
Luki synnyt syitä myöten,
Luottehet lomia myöten,
Mutt'ei muista muutamia 135
Veren suuria sanoja,
Joista salpa saataisihin
Tulevalle tukkeheksi.
Veri juoksevi jokena,
Hurme koskena kohisi, 140
Peitti maassa marjan varret,
Kanervaiset kankahalla,
Eik' ollut sitä mätästä,
Jok' ei tullut tulvillehen
Noita liikoja veriä, 145
Hurmehia huurovia.
Jo nyt vanhan Väinämöisen
Toki tuskaksi tulevi;
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen, 150
Siitä reuoikse rekehen,
Kohennaikse korjahansa.
Laski virkkua vitsalla,
Helähytti helmisvyöllä,
Virkku juoksi, matka joutui, 155
Reki vieri, tie lyheni;
Jo kohta kylä tulevi,
Tietä kolme kohtoavi.
Ajoa suhauttavi
Ylimmäistä tietä myöten 160
Ylimmäisehen talohon,
Yli kynnyksen kysyvi:
"Oisiko talossa tässä
Rauan raannan katsojata,
Veritulvan tukkijata, 165
Salpoa verisatehen?"
Ukko uunilta urahti,
Halliparta paukutteli:
"Sulettun' on suuremmatki,
Jalommatki jaksettuna, 170
Luojan kolmella sanalla,
Syvän synnyn säätämällä,
Joet suista, järvet päistä,
Virrat niskoilta vihaiset,
Lahet niemien nenistä, 175
Kannakset kapeimmilta."
Yhdeksäs runo
Väinämöinen lähtee tupaan ja verta hänen haavastansa juoksee summattomasti lattialle; ukkoa asia alkaa jo arveluttaa, kun ei muista raudan syntyä, jolla saisi veren juoksun pysäytetyksi; vv. 1-22. — Väinämöinen kertoo ukolle raudan synnystä, mitenkä Ukko jumala veden, tulen ja maan luomisen jälkeen synnytti itsestänsä kolme Luonnotarta, jotka ylhältä ilmasta lypsivät raudan ainetta maalle; vv. 23-56. — Väinämöinen jatkaa kerrontansa, mitenkä rauta kävi veljeänsä tulta tervehtimään, ja kun tuli oli polttaa hänen, pääsi pakoon suolle, jossa piili aikansa, kunnes metsän eläväin jälissä joutui näkyviin; vv. 57-84. — Seppo Ilmarinen ottaa raudan ruosteen suolta ja työntää ahjoonsa, nähdäksensä miksi tulessa muuttuisi. Rauta rukoilee itseänsä tulesta otettamaan ja, kun seppo penkoo pahaksi rupeavan, oikein valalla vannoo siivosti elävänsä; vv. 85-120. — Ilmarinen tempaa raudan tulesta ja takoo teräkaluiksi. Niitä karkaistaissa sai Hiiden lintu herhiläinen vahingollisia aineita varkahin karkaisuveteen sekoitetuksi, ja siitä tuli rauta pahantapaiseksi; vv. 121-146. — Ukko kuultua raudan synnyn muistuttelee sitä entisestä kurjasta olostansa ja vannotusta valastansa, jonka nyt tuhmasti oli rikkonut; vv. 147-182. Sitte ukko käskee raudan tulla pahatekonsa korjaamaan ja kiistää verta asettumaan kovilla sanoilla ja uhkauksilla; vv. 183-226. — Ukko lähettää poikansa voiteen tekoon ja poika keittää tammen lastuista ja ulkomaan ruohoista mahdottoman väkevää voidetta; vv. 227-252. — Ukko voiteen saatua pojalta voitelee sillä Väinämöistä, pois manaa kivut ja käärii siteen haavalle; vv. 253-292. — Väinämöinen parannuttuansa kiittää Jumalaa avun saamastansa ja varottaa vastaisia kansoja omiin voimiinsa luottamasta; vv. 293-32.2.
Siitä vanha Väinämöinen
Heti korjasta kohosi,
Tuosta pirttihin tulevi,
Alle kattojen ajaikse;
Veri juoksevi jokena, 5
Hurme koskena kohisi,
Vuoti tulville tupasen,
Siltalauat lainehille.
Ukko uunilta urahti,
Halliparta paukutteli: 10
"Mi sinä lienet miehiäsi
Ja kuka urohiasi!
Vert' on seitsemän venettä,
Kantokorvoa kaheksan,
Sun poloinen polvestasi 15
Lattialle laskettuna."
"Enkä tuota tunnekana,
Mikä multa mielen otti:
Kaikki muistan muut sanaset,
Vaan en arvoa alusta, 20
Mist' on rauta syntynynnä,
Kasvanunna koito kuona."
Silloin vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Itse tieän rauan synnyn, 25
Arvoan alun teräksen:
Ilma on emoja ensin,
Vesi vanhin veljeksiä,
Rauta nuorin veljeksiä,
Tuli kerran keskimäinen." 30
"Tuo Ukko ylinen luoja,
Itse ilmojen jumala,
Ilmasta ve'en erotti,
Veestä maati manterehen;
Rauta on raukka syntymättä, 35
Syntymättä, kasvamatta."
"Ukko ilmoinen jumala
Hieroi kahta kämmentänsä,
Mykelti molempiansa,
Vasemmassa polven päässä; 40
Siitä syntyi kolme neittä,
Koko kolme Luonnotarta,
Rauan ruostehen emoiksi,
Suu sinervän siittäjiksi."
"Neiet käyä notkutteli, 45
Astui immet ilman äärtä,
Utarilla uhkuvilla,
Nännillä pakottavilla,
Lypsit maalle maitojansa,
Uhkutit utariansa." 50
"Yksi lypsi mustan maion,
Siitä syntyi melto rauta;
Toinen valkean valutti,
Siitä tehtihin teräkset;
Kolmas puikutti punaisen, 55
Siit' on saatu rääky-rauta."
"Olipa aikoa vähäinen,
Rauta tahteli tavata
Vanhempata veikkoansa,
Käyä tulta tuntemahan." 60
"Tuli tuhmaksi rupesi,
Kasvoi aivan kauheaksi,
Oli polttoa poloisen,
Rauta raukan, veikkosensa."
"Rauta pääsevi pakohon 65
Tuon tuiman tulen käsistä
Suurimmalle suon selälle,
Tuiman tunturin laelle,
Jossa joutsenet munivat,
Hanhi poiat hautelevi." 70
"Siellä sitte rauta piili,
Sekä piili, jotta säilyi,
Piili vuoen, piili toisen,
Piili kohta kolmannenki,
Suolla sorkissa sutosen, 75
Aina karhun askelissa."
"Susi juoksi suota myöten,
Karhu kangasta samosi,
Suo liikkui suen jaloissa,
Kangas karhun kämmenissä, 80
Siihen nousi rauan ruoste
Ja kasvoi teräskaranko,
Suen sorkkien sijoille,
Karhun kannan kaivamille."
"Syntyi seppo Ilmarinen, 85
Sekä syntyi, jotta kasvoi,
Näki rautaiset orahat,
Teräksiset tierottimet,
Suen suurilla jälillä,
Karhun kannan kaivamilla." 90
"Arvelee, ajattelevi:
'Mitä tuostaki tulisi,
Josp' on tunkisin tulehen,
Ahjohon asettelisin."
"Siitä tunkevi tulehen, 95
Alle ahjonsa ajavi;
Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
Lietsoi kerran kolmannenki,
Rauta vellinä venyvi,
Kuonana kohaelevi, 100
Sepon suurissa tulissa
Ilmi valkean väessä."
"Siinä huuti rauta raukka:
'Ohoh seppo Ilmarinen,
Ota pois minua täältä 105
Tuskista tulen punaisen!'"
"Sanoi seppo Ilmarinen:
'Jos otan sinun tulesta,
Ehkä kasvat kauheaksi,
Kovin raivoksi rupeat, 110
Vielä veistät veljeäsi,
Lastuat emosi lasta.'"
"Siinä vannoi rauta raukka,
Vannoi vaikean valansa,
Sanovi sanalla tuolla, 115
Lausui tuolla lausehella:
'Onpa puuta purrakseni,
Kiven syäntä syöäkseni,
Etten syö omaa sukua,
Heimoani herjaele.'" 120
"Silloin seppo Ilmarinen
Rauan tempasi tulesta,
Asetti alaisimelle,
Takovi teräkaluiksi,
Keihä'iksi, kirvehiksi, 125
Kaikenlaisiksi kaluiksi."
"Herhiläinen Hiien lintu
Katselevi, kuuntelevi,
Katseli katon rajasta,
Alta tuohen tuiotteli, 130
Rautoja rakettavia,
Teräksiä tehtäviä."
"Lenteä hyrähtelevi,
Kantoi käärmehen kähyjä,
Kusiaisen kutkelmoita, 135
Sammakon salavihoja,
Teräksen teko-mujuihin,
Rauan karkaisu-vetehen."
"Sai siitä teräs pahaksi,
Rauta raivoksi rupesi, 140
Petti vaivainen valansa,
Söi kuin koira kunniansa,
Veisti kehno veljeänsä,
Sukuansa suin piteli,
Veren päästi vuotamahan, 145
Hurmehen hurahtamahan."
Ukko uunilta urahti,
Parta lauloi, pää järähti:
"Jo nyt tieän rauan synnyn,
Arvoan alun teräksen." 150
"Ohoh sinua rauta raukka,
Rauta raukka, koito kuona,
Teräs tenhon päivällinen,
Siitäkö sinä sikesit,
Siitä kasvoit kauheaksi, 155
Ylen suureksi sukesit!"
"Et sä silloin suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni,
Kun sa maitona makasit,
Rieskasena riuottelit, 160
Nuoren neitosen nisissä,
Kasvoit immen kainalossa."
"Etkä silloin suuri ollut,
Et ollut suuri, etkä pieni,
Kun sua hirvet suolla hieroi, 165
Peurat pieksi kankahalla,
Susi sotki sorkillansa,
Karhu kämmenyisillänsä."
"Etkä silloin suuri ollut,
Et ollut suuri, etkä pieni, 170
Kun sa kuonana kohisit,
Venyit vehnäisnä tahasna,
Alla ahjon Ilmarisen;
Vannoit vaikean valasi
Ahjossa, alaisimella, 175
Vasaroilla, valkkamilla."
"Joko nyt suureksi sukesit,
Äreäksi ärtelihit,
Rikoit vaivainen valasi,
Söit kuin koira kunniasi, 180
Kun sa syrjit syntyäsi,
Sukuasi suin pitelit!"
"Tule nyt työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan,
Ennen kun sanon emolle, 185
Virkan vierin vanhemmalle,
Enemp' on emolla työtä,
Vaiva suuri vanhemmalla,
Kun poika pahoin tekevi,
Lapsi tuhmin turmelevi." 190
"Piäty veri vuotamasta,
Hurme huppelehtamasta;
Veri seiso kuni seinä,
Asu hurme kuni aita,
Kuin miekka meressä seisoi, 195
Saraheinä sammalessa!"
"Vaan jos mieli laatinevi
Liikkua lipeämmästi,
Niin sä liikkuos lihassa,
Sekä luissa luistaellos, 200
Et sä maito maahan joua,
Miesten hempu heinikkohon,
Ole et joki juoksemahan
Suo-hete solottamahan."
"Tyy'y tyyris tippumasta, 205
Punainen putoamasta,
Kun et tyy'y, niin tyrehy!
Tyytyi ennen Tyrjän koski,
Joki Tuonelan tyrehtyi,
Meri kuivi, taivas kuivi, 210
Sinä suurra poutavuonna,
Tulivuonna voimatonna."
"Jos et tuostana totelle,
Huuan Hiiestä patoa,
Jolla verta keitetähän, 215
Hurmetta varistetahan,
Veren maahan vuotamatta,
Hurmehen hurajamatta."
"Kun ei lie minussa miestä,
Urosta ukon pojassa, 220
Onp' on taatto taivahinen,
Pilven päällinen jumala,
Joka miehistä pätevi
Urohista kelpoavi,
Veren suuta sulkemahan, 225
Tulevata tukkimahan."
Sillä sulki suun vereltä,
Tien on telkki hurmehelta,
Pani poikansa pajahan,
Tekemähän voitehia. 230
Läksi poikanen pajahan,
Otti tammen kuoriloita,
Noita heinän helpehiä,
Tuhatlatvan tutkamia,
Joit'ei nähä näillä mailla, 235
Kaikin paikoin kasvaviksi.
Panevi pa'an tulelle,
Laittoi keiton kiehumahan;
Pata kiehui paukutteli
Täynnä tammen lastuloita, 240
Noita heiniä hyviä,
Jotk' oli tuotu toisialta,
Yheksältä loitsijalta,
Sa'an taipalen takoa.
Nostavi pa'an tulelta, 245
Katselevi voitehia,
Onko voitehet vakaiset,
Katsehet alinomaiset.
Olipa voitehet vakaiset,
Katsehet alinomaiset, 250
Vaikka vuoret voitelisi,
Kaikki kalliot yheksi.
Tuli poikanen pajasta
Tekemästä voitehia,
Rasvoja rakentamasta, 255
Ne työnti ukon kätehen.
Voiti ukko Väinämöistä,
Pahoin tullutta paranti,
Voiti alta, voiti päältä,
Kerran keskeä sivalti, 260
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"En liiku omin lihoini,
Liikun luojani lihoilla,
En väiky omin väkini, 265
Väikyn väellä kaikkivallan,
En puhu omalla suulla,
Puhelen Jumalan suulla,
Suloisempi suu Jumalan,
Käsi luojan kaunihimpi." 270
Kun oli voie päälle pantu,
Nuot on katsehet vakaiset,
Pani se puoli-pyörryksihin,
Väinämöisen väännyksihin.
Niin ukko kipuja kiisti, 275
Työnti tuosta tuskapäitä,
Keskelle Kipumäkeä,
Kipuvuoren kukkulalle,
Kiviä kivistämähän,
Paasia pakottamahan. 280
Tukun silkkiä sivalti,
Sen levyiksi leikkelevi,
Sitoi sitte silkillänsä,
Kapaloivi kaunihisti,
Polvea pojan pätöisen, 285
Säärivartta Väinämöisen.
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Katso nyt kaunoinen Jumala,
Varjele vakainen luoja, 290
Jott' ei vietäisi vioille,
Vammoille veällettäisi!"
Siitä vanha Väinämöinen
Jo tunsi avun totisen,
Pian pääsi terveheksi, 295
Liha kasvoi kaunihiksi,
Ehommaksi entistänsä,
Paremmaksi tuonnoistansa.
Siirti silmänsä ylemmä,
Katsahtavi taivahalle, 300
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Tuoltapa aina armot käyvät,
Merkit tuttavat tulevat,
Ylähältä taivahasta, 305
Luota luojan kaikkivallan."
"Ole nyt kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun annoit avun minulle,
Tuotit turvan tuttavasti, 310
Noissa tuskissa kovissa,
Terän rauan raatamissa!"
Siitä vanha Väinämöinen
Vielä tuon sanoiksi virkki:
"Elkätte etinen kansa, 315
Kansa vasta kasvavainen,
Veikaten venettä tehkö,
Uhkaellen ollenkana!
Jumalass' on juoksun määrä,
Luojassa lopun asetus, 320
Ei uron osoannassa,
Vallassa väkevänkänä."