Erinäisiä runovärsyjä nykyisessä laitoksessa paikoin tavataan toisilla sanoilla kun entisessä. Niitä ei toki ole omasta päästä saatu, vaan valittu niistä monilukuisista runoin toisinnoista, joita eri laulajoilta kirjoitettuna yleensä löytyy, ja syynä niiden valitsemiseen entisten sijasta on ollut, ei mikään muuttamisen halu, vaan tavallisesti se ainoastaan, että suotava lyhennys sillä tavoin on saatu paremmin mukautumaan.
Kerake d, jota Karjalan kielimurteessa ei tavata ollenkaan, on näistä Kalevalanki runoista pois jätetty. Vaikka semmoisen poisjäännön hoksaamiseen ei paljo tarvita tottumista, niin ei toki haitanne juuri vasta alkavain johdoksi luetella muutamia erinäisiä, näissä runoissa tavattavia sanoja, joissa t, tahi sen sijainen d, sillä tavoin vastoin tavallista kirjakieltä on katoomaan tullut. [Ahin = Ahdin, Ahon = Ahdon, aian = aidan … yhen = yhden, yheksi = yhdeksi, yheksällä = yhdeksällä.]
Syy vastamainittuun erotukseen on se, että tavallisessa kirjakielessä t ja ht, kun ovat kahden ääntiön välissä (pata, lehto), pehmenevät kerakkeiksi d ja hd, jos jälkimäinen ääntiö ei ole pitkä (pataan, lehtoon) ja tavu sanan taipuessa tulee kerakkeella päättymään (padan, lehdon, padassa, lehdossa jne.). Mutta Karjalan (kuin myös Savon ja Kainun) murteessa t ei pehmene, vaan katoo kokonaan (pa'an, lehon, pa'assa, lehossa jne.).
Samoite katoo k peräti l:n ja r:n perästä, eikä pehmene j:ksi, kuin monessa muussa murteessa, ja sentähden tavataan näissä runoissa härän, jälen, kylen, kären, nälän, eikä härjän, jäljen, kyljen, kärjen, näljän. Se kirjoitustapa jo toki muutenkin alkaa kyllä tavallinen olla. Omituinen Venäjän-Karjalan murteellen on sk:n ja tk:n pehmeneminen, edellisen s:ksi ja jälkimäisen t:ksi, jonka tähden sanotaan itettäviä, kaselle, kosen, lasettakoon, matalla, so. itkettäviä, kaskelle, kosken, laskettakoon, matkalla.
Paitsi sanan ensimäisessä tavuessa jakauvat pitkät ääntiöt ja pitkät kaksois-äänet eri tavuihin, jossa tapauksessa aa ja ää muuttuvat oa:ksi ja eä:ksi:
a) nimi-, laatu- ja luku-sanain infinitivo-siassa.
[aikoa = aikaa, aloa = alaa, haavoa = haavaa … vajoa = vajaa, vertoani = vertaani, äijeä = äijää.]
b) tekosanain i-mäisen nimitapa-lajin translativossa ja infinitivossa.
[ajoa = ajaa, eleä = elää, hiihteä = hiihtää … soutoa = soutaa, työnteä = työntää, veteä = vetää.]
c) toisen luokan tekosanain varressa ja johdoksissa.