v. 216. Oli jo silmistä saakka maahan uponnut.
vv. 230, 231. Pääsi olemasta leuan (leuallaan) lietteessä, parran (parrallaan) pahassa paikassa.
v. 245. Huulet jäykkinä, kankeina, ei nauruun myhäilevinä.
v. 246. Sanotaan vieläki pitkän nenän saavan, ken saa mielensä pahaksi.
v. 254. Niin vanha ja voimaton, että sopissa eli nurkissa asuu ja kuleksii.
v. 256. Ihastuksissa hieroi käsiänsä yhteen.
v. 259. Itkettäviä. Venäjän Karjalan murteessa tk, sk, lk, st pehmenneinä ovat: t, s, ll, ss ja sanotaan siis: matan, kosen, ollan, issun, missä meillä sanotaan: matkan, kosken, olan, istun.
vv. 273, 274. Ei raskaasen työhön, vaan ikkunoista ulos katselemaan ja joutilasna laulelemaan; k. VIII: 27-30, XXXVIII: 47, 48.
v. 270. Latelee tekosyitä itkuunsa, kun ei julennut varsinaista suoraan sanoa.
vv. 289, 290. Heitä mieletön huolesi, en voi kuulla, ymmärtämätön, itkuasi.