VÄINÄMÖINEN
Siksipä on tuo jätetty koivahainen kasvamahan, lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi. Siinä kukkuos käkönen, helkyttele hietarinta, hoiloa hopearinta, tinarinta riukuttele, kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläkin ihanoiksi ilmojamme, mieluisiksi metsiämme, rahaisiksi rantojamme, viljaisiksi vieriämme!
(On paljastanut päänsä edellisen kuluessa. Kuoro seuraa hänen esimerkkiään.)
ESIRIPPU.
AINO
HENKILÖT:
VÄNÄMÖINEN. JOUKAHAINEN. AINO. ÄITI. ANTELETAR. KUORO.
Kuoro paikallaan uhrikuusen alla. Kanteletar nojaa puun runkoon vasemmalla. Valaistus: nouseva aamurusko.
ESILAUSUJA (tyynesti)
Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla, laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi. Lauloi päivät pääksytysten, yhytysten yöt saneli muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä, joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.