(Viittaa ylpeästi äidilleen ja etenee hitaasti, otsa rypyssä ja silmät miettivästi maahan luotuina keskinäyttämölle. Äiti menee murheellisena takaisin karsikkoon. Väinämöinen on tullut karsikosta laululehdon oikealta puolen ja etennyt samoin keskinäyttämölle. Sankarit seisovat hetkisen ja mittailevat tuimin katsein toisiaan.)
VÄINÄMÖINEN (tyynesti)
Kult' olet sinä sukua?
JOUKAHAINEN
Mie olen nuori Joukahainen, vaan sano oma sukusi, kult' olet sinä sukua, kuta, kurja, joukkioa?
VÄINÄMÖINEN
Kun liet nuori Joukahainen, veäite syrjähän vähäisen, sie olet nuorempi minua!
JOUKAHAINEN (ylpeästi)
Vähä on miehen nuoruuesta, nuoruuesta, vanhuuesta, kumpi on tieolta parempi, muistannalta mahtavampi, sep' on tiellä seisokahan, toinen tieltä siirtykähän; lienet vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, ruvetkamme laulamahan, saakamme sanelemahan, mies on miestä oppimahan, toinen toista voittamahan.