Näin menetellen voidaan esittää koko Kalevala, koko muinaissuomalainen sankaritarusto, ainakin sen pääkohdat, muutamien tuntien kuluessa, kaikki samalla näyttämöllä, vaikka ilman väliaikojakin, jos niin tahdotaan. Se ei maksa juuri mitään ja on samalla kirjallisesti arvokkaampaa kuin kaikki ne kirjailijain omalle jälki-luovalle fantasialle perustuvat yritykset, jotka tähän saakka ovat Kalevalaa näyttämöltä tulkinneet. Vieläpä tahtoisin väittää sen olevan täysin niiden nykyaikaisten uudistuspyrintöjen tasalla, joilla muissa maissa on koetettu puhaltaa elävää henkeä kuoleviin teatterimuotoihin, taikka oikeammin: pieni askel niistä eteenpäin.
Näin suureksi ja vielä paljon suuremmaksi ajattelen minä kalevalaisen näyttämön taiteellista merkitystä, vaikka luonnollisista syistä sitä toistaiseksi tuskin uskallan muille tunnustaa. Kuitenkin olen tämän sisällisen vakaumukseni voimassa tohtinut suunnitella yhdeksän pientä näytelmää sisältävän sarjan "Kalevala Näyttämöllä", joka täten yleisölle tarjotaan. Paljon on tietysti täytynyt jättää pois, lyhennyksiä tehdä ja vuorosanoja toisin sovitella, mutta yhtään omaa sanaa tai luonnepiirrettä lisäämättä. Se, mitä yleisö täten saa nähdä näyttämöltä, on todellakin Kalevalaa. Ehkäpä sen ikuiset kauneudet siten voivat entistä syvemmälle ja laajemmalle tunkeutua.
Se on ollut ainakin sovittajan innostava johtotähti. Yleisö itse päättäköön, missä määrin se on hänet oikeaan opastanut.
Helsingissä 5 p. lokak. 1911.
Eino Leino.
NÄYTTÄMÖ
Näyttämö kuvaa helkanurmea, jonka vasemmalla puolen on metsä, oikealla järvenranta. Taustassa laululehto, jonka muodostaa perällä kasvava uhrikuusi ja kaksi sen kahden puolen, hiukan etualalla siitä, kukkivaa pihlajaa. Puiden alla puoli-ympyrässä laulupaadet. Laululehdon takana synkkä vainajien karsikko, jonne tiet kahden puolen laululehtoa.
Puvusto kalevalainen, lausujilla nykyaikainen karjalainen. Valaistus vaihteleva eri näytelmien hengen mukaisesti.