sauna täynnä neitosia
vasta käessä vastoavat,
niin silloin
— haukkui linnan häkki, peni julma juhmutteli, saaren vartio valitti, perän peltohon sysäten, hännän kääten käppyrähän,
Mennään katsomaan, kun luullaan vieraan tulevan. Mutta halli erehtyikin tällä kertaa haukkumaan kotiväkeä. Tulija onkin vain paimen, joka
lujahutti luikullansa, toitahutti torvellansa kolmasti kotimäellä, kuuesti kujoisten suussa.
KALEVALAN MIEHET
Esittänyt O.A. Kallio
Kalevalan, samoinkuin muidenkin suurten kansanrunoelmain, pääsisällyksenä on kertomus mahtavien, tavallisia ihmisiä etevämpien sankarien toimista ja luonteista, mikäli nämä heidän teoistaan kuvastuvat. Joko toimivat sankarit kukin erikseen tai myös esiintyvät useat yhdessä ja rinnakkain, siis »yhteistoiminnassa». Kansan runollinen ja luova mielikuvitus on varustanut sankarinsa erityisillä avuilla ja ominaisuuksilla, jotka ovat omiansa antamaan selvän kuvan asianomaisen kansan luonteesta ja maailmankatsomuksesta. Kansa näkee runojensa sankareissa juurikuin oman perikuvansa yksilöityneenä. Joko ovat nämä kansanrunon sankarit alkuperältään todella historiallisia tai myös jumalaistarullisia tai ainoasti pelkkiä mielikuvituksen hiomia, aina on kansan luova mielikuvitus runoissa muodostellut heitä johonkin määrättyyn suuntaan, ikäänkuin edustamaan eri puolia asianomaisen kansan olemuksessa. Mikä on »jumalallinen» soturi, mikä taas »neuvoissa viisas», kuten esim. kreikkalaisen kansanrunon pääsankarit Akilles ja Odysseus; mikä mahtava tietomies tai taitava takoja tai myös huimapäinen seikkailija ja naisten naurattaja, kuten Kalevalan pääsankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen — aina sen mukaan mitä ominaisuuksia kansanruno on tahtonut heissä etusijassa kuvata. Päähenkilöjen rinnalle ja täydennykseksi luo kansan mielikuvitus muita vähempiä uroita, kuten ovat esim. Kalevalan Kullervo, Joukahainen ja Tiera. Ja jotta runojen antama elämän- ja maailmankuvaus olisi mahdollisimman täydellinen, asetetaan niissä miesten rinnalle suuri joukko naisia, taululle eloa ja väriä antamaan. Niinpä ne ovatkin juuri naiset, jotka kansanrunoissa, samoinkuin tavallisessa tosielämässäkin, saavat miehet toimintaan ja muodostuvat tapausten keskustaksi. Niinpä Kalevalassakin kaunis Pohjolan neito on sellainen keskus, johon Kalevalan uroitten työt ja toimet enimmälti kohdistuvat. — Ihmisten rinnalla tuodaan kansanrunoissa myös esille runsas jumala- ja tarumaailma jumalineen, haltioineen ja taruolentoineen, antamaan kuvan kansan uskonnollisista käsitteistä. Siten laajenee kansanrunoelma suureksi maailmankuvaksi.
* * * * *
Kalevalan miessankarit, joihin seuraavassa tahdomme lyhyesti tutustua, ovat etusijassa runollisen mielikuvituksen luomia ja nykyisessä muodossaan usean eri runohenkilön teoista ja luonnepiirteistä pitkän kehityksen kautta muodostuneita kokonaiskuvia, joissa pakanalliset ja kristillisperäiset henkilöt ja aiheet ovat toisiinsa kutoutuneet; mutta niin hyvin on sekä itse kansanruno että sen johdolla vihdoin Kalevalan kokoonpanija nuo eri piirteet toisiinsa sovitellut, että sankarit, kukin erikseen, yleensä esiintyvät eheinä henkilökuvina, ja kaikki yhdessä antavat hyvän kokonaiskuvan Suomen kansan miestyypeistä eli perikuvista, sekä hyvistä että hylättävistä. Kansanruno näet ei yksistään ihannoi, vaan pysyy samalla todellisuuden piirissä.