Mehiläinen meiän lintu, mieluisasta metsolasta, metsän kukkien kuningas, tarkasta Tapiolasta, lähe nyt mettä noutamahan, monen kukkasen kuvusta, simoa tavottamahan, monen heinän helpehestä.
Mehiläinen haki nämä lääkkeet, mutta ne eivät kuitenkaan olleet kyllin hyviä näin vaikeaan tapaukseen. Uudesta paikasta sen tuli vielä käydä niitä noutamassa:
mehiläinen lintuseni, lennä tuonne toisialle, ylitse meren yheksän, saarehen selällisehen, metisehen manterehen.
»Mehiläinen mies kepeä, taasen ienti liihytteli», mutta eivät vielä sieltäkään saadut lääkkeet olleet kyllin päteviä. Kaikkein paraimmat tässä olivat tarpeen, kaikkein korkeimmasta paikasta ne oli haettava, sieltä minne mennään »yli kuun, alatse päivän, taivon tähtien välitse»:
mehiläinen ilman lintu, lennä tuonne kolmas kerta, ylähäksi taivahasen, päälle taivosen yheksän.
Ja mehiläinen »lenti luojan kellarihin, kamarihin kaikkivallan» ja toi ne tepsivät voiteet, »joillapa Jumala voiti, luoja vammoja valeli». Niillä nyt äiti voiteli poikaansa ja sai hänet jälleen henkiin.
Loitsuihin kuuluvat vielä sellaiset luvut, joita Lönnrotin mukaan voisimme kutsua taikasanoiksi, vaikka ahtaammassa merkityksessä. Taikasanoilla tarkoitan sellaisia loitsuja, joissa itse sanoille ei anneta parantavaa tai muuta vaikuttavaa voimaa. Ne ovat vain ikäänkuin täydentämässä ja selittämässä sitä taikatoimintaa, jolla siinä on päämerkitys. Kun Pohjolan emäntä oli kalevalaisilta kuun ja auringon kätkenyt piiloon, niin Väinämöinen arvan avulla koetti saada selville, mihin nuo valoa antavat taivaankappaleet olivat hävinneet. Hän leikkasi ohuet lepän lastut, asetti ne nurinkäännetyn seulan pohjalle, joka oli eri osiin jaettu ja jossa kukin osa merkitsi jotakin paikkaa, missä etsittävien kappaleitten arveltiin olevan. Seulaa liikutettiin ja samalla sanottiin:
Sano totta luojan merkki, juttele Jumalan arpa, minne meiltä päivä päätyi, kunne meiltä kuu katosi, kun ei ilmoisna ikänä nähä noita taivahalla.
Lastu hypähtää nyt johonkin kohtaan seulan pohjalla ja siitä päätellään vastaus. Mutta arpaa täytyi myös varoittaa totta puhumaan, ettei se katsoisi arpojan mieltä, vaan sanoisi totuuden:
sano arpa syytä myöten, elä miehen mieltä myöten, tuo tänne toet sanomat, varmat liitot liikahuta. Jos arpa valehteleisi, niin arvo alennetahan, arpa luoahan tulehen, merkki miesten poltetahan.