Mutta katsokaamme kotoista elämää. Eikö ole ilmielävänä edessämme kesäinen kuva talonpoikaiskodista, jos poikkeamme hakemaan Lemminkäisen kera Tieraa sotaretkelle:
iso päätyi ikkunalla keihäsvartta vuolemassa, emo aitan kynnyksellä kirnua kolistamassa, veljekset veräjän suussa laitioita laatimassa, sisarekset sillan päässä vaippoja vanuttamassa.
Tai jos näemme, miten Aino-neiti talon tyttären tavoin menee kesäisenä kylpyiltana lehdosta taittamaan kylpyvihtoja kotiväelleen ja
taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa, kokoeli kolmannenki verevälle veiollensa.
Ehkäpä tahtoisimme kuulla, miten Kalevala kuvaa kylpemistä ja sen vaikutusta. Käymme silloin Ilmarisen luo, joka sulhasmiehenä valmistautuu Pohjolaan lähtemään. Matkalle aikovan varustuksiin kuului kylpeminen ja sitä enemmän sulhasmiehelle ja sepälle:
siitä seppo Ilmarinen sekä kylpi kylläksensä, valelihe valkeaksi, pesi silmät sirkeäksi, silmäkulmat kukkeaksi, kaulansa kananmuniksi, koko varren valkeaksi, tuli saunasta tupahan, — kasvot vallan kaunihina, poskipäät punertavina.
Puhtaalle ruumiille on nyt mieluista vetää valkea palttinapaita ja kaatiot kapoiset, sukat, kengät kelvolliset, haljakka ja sarkakauhtana, vyö ympäri ruumiin, kintaat kirjatut käteen, pystyinen kypärä päähän. Soma on sitten istua rekeen, missä alla on karhun talja, päällä turskan talja, edessä virkku hevonen, kulkuset ja kellot, toivossa, »että kaunot katsahtaisi, impyet ihasteleisi».
Tai mitä arvellaan niistä kokeneista ja oikea-ajatuksisista neuvoista, joita morsiamelle annetaan hänen kotoa lähtiessään: kun kostuttelet lattiata sitä laastaksesi, niin nosta lapsi lattialta lautsaselle ja viihdykkeeksi
anna leipeä kätehen, vuole voita leivän päälle, kun ei leipeä talossa, anna lastunen kätehen.
Kenties tulee vieras, silloinpa