Vihamies on minulla, oi minun Isäni, pöytäni
ääressä istuu hän, ylensyömän tuo;
kädet kuivettuneet ristissä paastoan itse,
ja ikkunan takana seisoo nälkäisten lauma.
Vihamies on minulla, hän ylenkylläisenä
savukettaan polttaa ja paisuu vatsaltaan;
yhä pienemmäksi minä itse käyn, minun täytyy
katsoa, kuinka hän sieluni aarteilla mässää.
Vihamies on minulla, oi minun Isäni; on sanat
parhaatkin lorujuttuja hälle ja itsepetosta.
Vihamies on minulla, silmänpalvelijaksi hän tekee
tuntoni, rakkauteni hän velttouteen tukahduttaa.
Vihamies on minulla, kaikkeen kehnouteen hän johtaa,
myös pelipöytien ääressä voiton-iloon,
minut joka kuitenkin jumalallisen nautinnon
mestari olen.
Vihamieheni miksikä loit, minun Isäni, miksikä
synnytit minut tähän kaksinaisuuteen?
Miksi et lahjoita minulle ykseyttä ja puhtautta?
Oi Vesi, puhdista minut ja yhdeksi tee!
Katso, aina ja yhä sinun tietoiset lapsesi
vaikertavat kaksi-luvun tähden.
Minä vajotan pääni valoon ja sinulle pestäviksi
käteni kurkoitan.
Minut vapaaksi päästä ja puhdista, Isä, vihamieheni
surmaa, surmaa minut, hukuta tämä minuus!
Miten autuaita ovat yksinkertaiset ja tiedottomat;
autuaita yksinkertaisesti hyvät ja pahat!
Eripuraiset, kaksinaiset, lihovat ja kuihtuvat
vasta-näyttelijät – poloiset ovat he, poloiset.
Oi pyhä Vesi, sinun suuruutesi, minun
suuruuteni tähden, auta minua!
JOHANNES R. BECHER (1891-1958)
MIELIPUOLI
Hän kautta suurten kaupunkien kiiti yöllä, hei.
Hän ilotulitusten pauhun kuuli, katsoi liekkivyöhön.
Ja pölypyörre hänet vihertävän taivaan meren halki vei.
Ja linnan palavan hän katoll’ istui kyyrysissään, ulvoi yöhön.
Ja katu heittäytyi ilmaan, hamaan sakaraiseen
kuun kellastuneen reunaan kiemurrellen verkalleen
ja siitä hypähtäen iltatähteen puhkuvaiseen,
mi tulta sylki, — tuosta voivotus ja pakko paluuseen.
Hän syöksyi kuumiin katukiviin vihrein silmin, vaahtosuin.
Ja patsahaks jäi huuto hänen huulilleen.
Ja joku hevoskaakki lauloi aivan hiljaa, uneksuin —
ja valkohunnut liehui hänen ohitseen.
Ja tornit korkeat ja muurit luhistuivat.
Ja katot upposivat liekkimeriin pauhaaviin.
Ja kirkot polvistuivat. Vuoret uivat,
ne sateenkaarten alla uivat kaupunkiin.