(Suom. Lauri Viljanen)
DAN ANDERSSON (1888—1920)
Laulu.
Heräs lempeni aikahan keväimen
veden leikkivän rannoilla viheriöillä.
Ja villihunajaa nuoruuden
Join kasteraikkailta niityiltä öillä.
Heräs Paison rannoilla rakkautein
Lohet hyppeli, hauet polskutti siellä.
Ja ma villin, kuohuvan laulun tein
keväthurmasta, ruusuista soittajan tiellä.
Monin keväin laulu se uusiutui
ja mun vereeni tultansa valoi.
Koko maailma viinihurmassa ui,
ja maat ja taivahat paloi.
Mut enää en niin voi rakastaa
kuin Paison rannoilla viheriöillä.
On lempeni vanha ja harmaaks saa,
ei villihunajaa löydä se öillä.
(Suom. Elina Vaara)
Soittoniekan hautaus. (LV)
Yllä Himmelmoran harjan viel? ei aamurusko näy, kun kylästä, kas, kuollut viedähän. Yli kumpareiden pienten kukkain saatto hiljaa käy all' aamutaivaan pilven viileän. Käy raskaat saappaat viljasarkaa ruusunkirjavaa, päät raskaat niinkuin rukoukseen jää. Pois erämaasta uneksijaa viedään, vainajaa, yli niityn, jolla kaste kimmeltää.