Kaurismaan Aappo jäi koko vuodeksi Leppiniemeen. Hän, joka kerran oli itse ollut oikein raisu juoppo, oli päässyt siitä siten, että oli ollut vuosikauden työssä eräässä pohjanpuolen talossa, jonka väki piti häntä lakkaamatta silmällä jotta hän ei päässyt viinan pariin. Tästä juurtui hänen sydämeensä senlainen rakkaus kaikkia juoppoja kohtaan, ettei hän kaiken maailman edestä olisi heittänyt juomaria, jolla oli halu viheliäisyydestään päästä, pelastamatta. Vaikeat ajat olivat ensimäisinä kuukausina Simolla, sillä hänen sairautensa vaivasi häntä ylenmäärin. Mutta Aappo ei heittänyt häntä hetkeksikään yksikseen. Usein kävivät he myös Saaran luona ja tämän "kristisisaren" seurassa näytti Simo parhaiten voivan unhottaa viinan.
Aappo luki ja selitti ahkerasti Raamatusta ja Lutherin kirjoista niitä paikkoja, mitkä näyttivät todistavan hänen uskonnollista kantaansa ja niin kasvoi Saaralle ja Simolle yhdenlainen käsitys autuuden asioissa, kuin Aapolla itselläänki oli. —
Kotona ei Simo milloinkaan käynyt, sillä Aappo ei sen sanonut tarpeellista olevan. Kölliskö kävi kerran Leppiniemessä, jossa hän joutui Aapon ja Simon kanssa kiistaan. Aappo tuomitsi hänet ystävineen tälläki kertaa alimmaiseen helvettiin hänen omanvanhurskautensa ja ulkokultaisuutensa tähden.
* * * * *
Vaiherikas vuosi on taasenki viimmeisistä tapauksista umpeensa kulunut. Paljon olisi kerrottavaa Kölliskön ja minun häistäni, jotka yhdessä vietimme, ynnä sitä seuraavasta elämän onnellisuudesta, mutta koska niistä semmoisista kertovat yhteen ääneen melkein kaikki "novellit", niin voimme ne huoletta sikseen heittää.
Muutamia viikkoja häittemme jälkeen sairastui vanha äitimme ja nukkui uskossa rauhallisesti viimeiseen uneensa.
Noin puoli vuotta sen perästä sairastui isäki ja kuoli kärsittyään muutamia päiviä mitä ankarimpia ruumiin ja sielun tuskia. Kovin oli hän toivotoin sielunsa autuuden suhteen, mutta Kölliskö ei liikkunut hänen vuoteensa vierestä ennen kuin oli saanut hänet turvatuksi siihen vakuutukseen ja uskoon, että Kristus on kuollut hänenki edestänsä.
Nöyränä kuin lapsi, lankesi Kölliskö kuolleen isänsä sängyn viereen polvilleen. Samoin teki Annaki ja yhdessä he kiittivät Jumalaa siitä armosta, että Hän antoi isälle autuaallisen kuoleman…
Simon tahtoa noudattaen käskettiin isän hautajaisiin Kaurismaan Aappoki ynnä muutamia muita hänen lahkolaisiaan.
Omituinen oli seuruuselämä näissä hautajaisissa. Kölliskö ja Aappo näkyvät jo saaneen niistä ankaroista kiistoista, mitkä heidän keskensä olivat olleet, niin tarpeensa ettei kummallakaan näkynyt olevan enään halua kiistaa uudistaa.