— Ette, vastasi nuori prinssi unissaan. — Minulla on enemmän rahaa kuin tarvitsen, enemmän hohtokiviä kuin voin pukuuni sovittaa ja niin paljon palvelijoita, etten niiden lukuakaan tiedä. Minä olen kyllästynyt niihin kaikkiin.
— Etsi prinsessa Labam. Hän on suloinen kuin aamu. Sinä et milloinkaan kyllästy häneen, sanoi muurahaiskuningatar.
Se oli hullunkurisinta, että prinssi muisti herättyään tämän unen. Hän katsoi ympärilleen kysyäkseen enemmän prinsessa Labamista, mutta muurahaiskuningatarta ei ollut missään eikä liioin hänen ystäviään. — Paras on kulkea halki viidakon ja kysyä, missä prinsessan maa on, ajatteli hän. Hän ratsasti aina auringon laskuun ja joutui lammen rannalle, ja siinä oli tiikeri, joka naukui surkealla äänellä.
— Mikä sinun on, onko nälkä? kysyi prinssi.
— Ei, mutta minä olen astunut tikun käpälääni, ja se tekee kipeää, vastasi tiikeri.
Prinssi hyppäsi alas hevosen selästä ja katsoi tiikerin jalkaa.
— Minä voin vetää tikun pois, sanoi hän, — ja sitten sitoa jonkun parantavan lehden reiän kohdalle pääliinani kappaleella.
Kun se oli tehty, nousi hän jälleen hevosensa selkään, Samassa tulla loikkasi naarastiikeri tiheiköstä.
— Kas, täällä on mies, miksi et syö häntä?
— En, sanoi tiikeri. — Hän on ottanut tikun jalastani ja minä olen kiitollinen. Jos hän joskus tarvitsee meitä, olemme valmiit auttamaan.