— Minäpä pysyttelen lähellä tätä palatsia, sanoi Kandra, ja yritän jonakin päivänä mennä sisään.
Erään työmiehen vaimo antoi tälle vanhalle naiselle, niinkuin hän luuli, suojaa yöksi ja vei hänet erääseen vajaan puutarhansa laidassa. Tämä puutarha oli lähellä palatsia, ja sen ja palatsin alueen välillä oli marmoriallas, johon sai mennä kylpemään.
— Tuossa minä voin kylpeä aamulla varhain ennenkuin kukaan herää, ajatteli Kandra nähdessään marmoriportaat, jotka johtivat alas raikkaaseen veteen.
Siihen vuodenaikaan aurinko nousi kolmelta aamulla, mutta vielä aikaisemmin prinsessa poistui vajastaan mennäkseen altaaseen kylpemään, sillä hän pelkäsi tulevansa nähdyksi.
Hän riisui vanhan, punaisen kattuunivaatteensa, pesi sen ja levitti kuivamaan puunoksalle.
Sitten hän kylpi ja pesi pois ruman ruskean värin kasvoiltaan, kaulastaan ja käsistään, pukeutui keltaiseen silkkivaippaansa ja kietoi koristeen kaulalleen ja pujotti kuninkaallisen lootuksen tukkaansa odotellessaan toisen pukunsa kuivamista.
— Vain tämän hetken saan olla oma itseni, ajatteli hän katsellessaan kuvaansa vedenpinnassa.
Kuninkaallinen lootus hänen hiuksissaan toi mieleen lapsuusajan hänen isänsä palatsissa, ennen pahan äitipuolen tuloa, mutta tämä saattoi hänet yhä enemmän ikävöimään Gulgaa. —
Ruhtinas ylpeili aitaansa ihanista lootuskukista, ja kuultuaan, että pari kukkaa hävisi joka aamu, suuttui hän kovin.
— Varas on ankarasti rangaistava. Minä julistan palkinnon hänen kiinniottamisestaan, sanoi ruhtinas.