— Ei ole tarpeellista, sanoi ruhtinaan toinen poika, joka oli aivan Gulgan puolison tapainen. — Kyllä minä otan hänet kiinni ilman palkintoakin!
— Niin, sanoi ruhtinatar. — Useinhan prinssi kulkee yön pimeydessäkin puutarhassa vilvoittelemassa, virkistääkseen itseään raskaiden opintojensa lomassa. Hän tekee tämän mielellään.
Prinssi käveli kauan aikaa ja nukkui sitten erään pensaan juurelle eikä herännyt ennenkuin aamun koittaessa.
Aurinko juuri nousi ja hän näki marmoriakaan laidalla suloisen tytön keltaisessa silkkivaatteessa, jalokivinen koriste kaulalla ja lootuskukka tukassa.
— Tekö olettekin varas? huusi hän hypäten äkkiä ylös.
Kandra heittäytyi hänen jalkojensa juureen peloissansa.
— Varasko? sopersi hän.
— Älkää peljästykö, sanoi prinssi hymyillen. — Mitä kukasta! Voinhan poimia teille useampia, jos tahdotte.
Prinsessa ravisti päätään ja juoksi hakemaan punaista kattuunivaatettaan.
— Minun täytyy lähteä pois, sanoi hän. — Älkää kertoko kellekään nähneenne minua.