Kun nyt riikalaiset kuulivat tästä kokoontumisesta, lähtivät he liikkeelle ja riensivät sinne, ehtiäkseen ennen venäläisiä. Heidän johtajallaan kreivi Albertilla oli mukanaan, paitsi ritareitaan ja sotamiehiään, liiviläisiä ja lättiläisiä, myöskin Kauppo, tuo kaikkein uskollisin, joka ei koskaan laiminlyönyt Jumalan taisteluita ja aina otti osaa sotaretkiin.
Nämä kaikki saapuivat Sakalaan, missä oli sotajoukkojen rukous- ja keskustelupaikka; ja oli heitä kolmetuhatta valittua miestä. Ja he järjestivät sotarintansa siten, että saksalaiset olivat keskellä, liiviläiset oikealla ja lättiläiset vasemmalla puolella. Lähetettiin vakoojia kyliin ja he saivat vangitsemiltaan miehiltä tietää sotajoukon suuruuden kuin myöskin että he lähestyivät ja olivat tappeluun valmiit. Sen kuultuaan marssivat he varovasti ja hyvässä järjestyksessä eteenpäin ja saapuivat illan tultua Viljannin linnan luo. Vietettyään siinä yönsä ja pidettyään juhlamessun, lähtivät he apostoli Matteuksen päivänä vihollisiaan vastaan ja huomasivat heidän väistyneen toiseen paikkaan. Heti seurasivat he heidän jälkiään ja kun huomasivat heidän taisteluun valmiina tulevan heitä vastaan metsänrinnasta, hyökkäsivät he heidän kimppuunsa. Ja saksalaiset taistelivat keskustassa, jota vastaan oli virolaisten suurempi ja voimakkaampi joukko, ja osaksi ratsain, osaksi jalkaisin mursivat he heidän rintamansa ja ajoivat heidät pakoon.
Vasemmalla sivustalla taistelevat lättiläiset hyökkäsivät samaan aikaan rohkeasti vihollisia vastaan. Heitä vastassa olivat sakalalaiset ja Lemmitty ja muut vanhimmat, jotka haavoittivat paljon lättiläisiä ja surmasivat heistä useita ja vastustivat heitä kauan urhoollisesti taistellen. Mutta nähtyään, että saksalaiset olivat saaneet keskustan pakenemaan, kääntyivät hekin pakosalle, ja lättiläiset ajoivat heitä takaa ja surmasivat monta, ja muut pakenivat. Eräs mies, Veko nimeltään, tunsi Lemmityn ja ajoi häntä takaa ja iski hänet kuoliaaksi ja ryösti hänen vaatteensa. Toiset hakkasivat hänen päänsä ruumiista ja ottivat sen mukaansa Liivinmaalle. Kun kaikki virolaiset olivat ajetut pakosalle, seurasivat liiviläiset ja lättiläiset heitä ja surmasivat heitä metsissä tuhatmäärin, niin, lukemattomat määrät, joita ei metsissä ja soissa voitu laskeakaan, ja heiltä saatiin hevosia noin pari tuhatta ja aseita ja muuta saalista, jonka he seuraavana päivänä jakoivat tasan keskenään.
Kaupolta lävistettiin taistelussa molemmat kyljet. Hän ajatteli silloin sitä, kuinka Herra oli kärsinyt, ja sittenkun hän oli vastaanottanut Herran ruumiin sakramentin, kuoli hän, vilpittömästi tunnustaen kristillistä uskoa, ja oli hän jo aikaisemmin jakanut kaikki maatilansa Liivinmaan eri kirkoille. Ja häntä itkivät sekä sotajoukon johtaja, kreivi Albert, että luostarin esimies ja kaikki, jotka olivat hänen kanssaan. Ja hänen ruumiinsa poltettiin ja luut vietiin Liivinmaalle ja haudattiin Kauponsaloon.
Taistelun jälkeen retkeili kristittyjen sotajoukko Palojoen rannalla olevaan Lemmityn kylään, kolmen päivän kuluessa polttaen ja hävittäen maakuntaa. Ja heidän luoksensa tuli Lemmityn Unnipeve ja muut, jotka olivat jääneet henkiin ja rukoilivat rauhaa. Ja saksalaiset sanoivat heille: "Koska olette hyljänneet vastaanottamanne pyhän kasteen sakramentin ja pakanain ja venäläisten kanssa vehkeillen saastuttaneet kristinuskon, sentähden on Herra teidät tuhonnut. Kääntykää nyt siis rehellisesti takaisin Kristuksen tykö, niin otamme me teidät vielä veljellisen rakkautemme yhteyteen."
Ja he suostuivat siihen, ja kun heiltä oli vaadittu panttivankeja, annettiin heille rauha, jotta he uskollisesti saisivat täyttää kaikki kristinuskon käskyt.
Tämän toimitettuaan palasi sotajoukko kaikkine saaliineen Liivinmaalle ja tästä näin kunniakkaasta voitosta, jonka Jumala oli heille suonut, he kiittivät Herraa, joka olkoon ylistetty iankaikkisesti.
TUOMAS PIISPA
RISTIRETKELLE VÄRVÄYS.
Eräs nuori Tampereen puolesta kotoisin oleva talonpoika oli matkallaan Turkuun päivän ratsastettuaan illalla saapunut nykyiseen Pöytyän pitäjään. Kun hänen ratsunsa oli kovin väsyksissä eikä ottanut mennäksensä eteenpäin, täytyi miehen poiketa lähellä tietä olevaan kylään, jossa hänellä oli vanhastaan tuttu talonisäntä.