Kun saattojoukon ensimäiset rivit lähestyivät kirkkoa, avattiin viheriäisillä köynnöksillä ja kukkaseppeleillä koristetut kirkon portit ja kirkosta astui joukko pappeja, suuret vahakynttilät kädessä, juhlasaattoa vastaan. Heitä johti, komeaan pukuun puettuna, Riian kaupungin piispa, jonka pyhä isä paavi oli Tuomas piispan pyynnöstä määrännyt olemaan uuden tuomiokirkon vihkiäisissä läsnä hänen edustajanansa. Valtiollisista syistä ei Tuomas piispa ollut anonut tähän toimeen Upsalan piispaa, sillä hän koki tarkoin välttää pienintäkin alamaisuuden osoitusta Ruotsin valtaa kohtaan. Paavinkin mielestä oli Riian piispa puheena olevaan toimeen sopivampi, sillä Riian piispat olivat perustaneet samallaisen itsenäisen kirkollisen vallan, jonka aikaansaamiseksi Suomessa Tuomas piispa oli pannut kaikki suuren neronsa ja lujan tahtonsa voimat alttiiksi, pitäen sen ohessa alituisesti Riian piispojen toimia silmällä ja kaikissa noudattaen heidän esimerkkiänsä. Varhaisesta aamusta asti olivat piispa ja häntä seuraavat papit olleet kirkossa, pitäen siellä hartaita rukouksia ja messuja.
Kirkon portille saavuttuansa astuivat kaikki juhlasaattoon osaaottavat ratsastajat ratsujensa selästä. Edeltäpäin määrätyssä järjestyksessä astuttiin nyt kirkkoon. Ainoastaan pieni osa saattojoukosta sai tilaa kansan paljouteen verraten ahtaassa Räntämäen kirkossa. Kuitenkin oli kirkossa erityinen paikka määrätty yksinomaan talonpoikaiselle kansalle. Siihen mahtui vähän toista sataa ihmistä seisomaan; muut kaikki jäivät kirkon edustalle odottamaan.
Aika-ajoin tuli kuitenkin joku papeista kirkosta, astui kirkkotarhan kiviselle aitaukselle ja kertoi siitä kuuluvalla äänellä kansalle, mitä kirkossa tapahtui: kuinka monia satoja vahakynttilöitä siellä paloi, kuinka paljon siellä suitsutettiin pyhää savua ja poltettiin kallista, hyvälle tuoksuvaa mirhamia, mitä rukouksia siellä luettiin, mitkä kirkkohymnit laulettiin. Ei aikaakaan, niin tiesivät he jo kertoa, että kaikki pyhien kuvat ja pyhäinjäännökset olivat sijoitetut paikoillensa ja että kirkossa oli tapahtunut yliluonnollisia ihmeitä. Kuuluisa neitsyt Maarian kuva oli niin mieltynyt uuteen asuntoonsa, että hän kaikkein kirkossa olevien nähden oli itkenyt ilosta, vuodattanut ilon kyyneleitä niin runsaasti, että ne hänen kasvojansa myöten olivat virtana vierineet alas hänen helmoihinsa. Pyhän Pietarin kuva oli pitkän aikaa suurilla silmillänsä katsellut kirkkoa, luoden ystävällisiä silmäyksiä niihinkin, jotka seisoivat etäisimmissä nurkissa, ja Henrikki marttyyrin kuvan suusta oli nähty tupruavan savua ja tulta. Ruostunut naula Kristuksen rististä oli yht'äkkiä Riian piispan kädessä muuttunut kirkkaasti kiiltäväksi. Sitten oli kohta leimunnut tulta kuorissa ja ukkonen oli kaikkein hämmästykseksi ruvennut käymään.
— Eikö tuo pyhä jyrinä kuulunut tänne uloskin? — kysyi kertojapappi, keskeyttäen kertomuksensa.
— Kuului! Kuului! — vastasivat aitausta lähinnä seisovat talonpojat.
— Yhä edeskinpäin leimahteli tulta, alkoi pappi taas kertoa — ja kumman kummaa! — äkkiarvaamatta ilmestyi kirkkoon suuri joukko pieniä lintuja, jotka laulaen ja viserrellen lensivät ylt'ympäri kirkon. Siinä oli leivoja, peipposia, sinisirkkuja, varpusia ja muita. Hetken kuluttua ilmestyi pienien lintusten joukkoon lumivalkoisia kyyhkysiä, tulisoihtu kunkin kyyhkysen suussa. Läsnäolevissa nousi kummastus silloin korkeimmillensa. — Ettekö nähneet, hyvät ystävät, että muutamat näistä linnuista lensivät kirkosta ulos, kun äsken tänne tullessani aukaisin kirkon oven?
— Kyllä me sen näimme! — todistivat talonpojat.
— Mutta tapahtuipa siellä vielä suurempiakin kummia — sanoi kertoja-pappi — sillä lintujen viserrellessä ja sinne tänne lentäessä rupesi äkkiarvaamatta kirkon kaarroksista satamaan alas monenkarvaisia pyhiä öylättejä, valkoisia, punaisia, sinisiä, keltaisia, ja öylättien kera kaikenlaisten lehtipuitten lehtiä. — Eriskummallisia ihmeitä tosin! Mutta nehän nyt selvän selvästi todistavat, että pyhä neitsyt Maaria on erittäin mieltynyt tähän uuteen temppeliinsä ja että kaikki pyhimykset suosivat sitä. Onnellinen se maa, jossa on taivaallisten näin korkeassa määrässä suosima tuomiokirkko, autuas se kansa, joka saapi siinä hartauttansa harjoittaa!
Näillä sanoilla puheensa päätettyään meni kertoja-pappi taas kirkkoon.
Kun tuota pyhää vihkiäistoimitusta vielä oli kestänyt pitkän aikaa, päättyi se ja kansa tulvi kirkosta ulos. Airuet ilmoittivat sen jälkeen ulkona seisoville, että heidän sallittiin mennä kirkkoon rukoilemaan ja kumartamaan pyhiä kuvia ja pyhäinjäännöksiä sekä, kenellä siihen oli varoja, uhraamaan roponsa pyhillä alttareilla, joiden ääressä tultaisiin suitsuttamaan pyhää savua ja lukemaan messuja aina iltamyöhään asti. Ja vielä he ilmoittivat kansalle, että armollisen piispan toimesta "suurella turulla" ruoka- ja juomatavaroita oli saatavissa huokeasta hinnasta, mutta että köyhille ja raajarikoille oli valmistettu ateria piispan kartanon pihalle.