Vihan ilme piispan silmissä näytti sen vastauksen johdosta yhä kiihtyvän. Hän kysyi uudelleen ja kovemmalla äänellä:
— Tunnetko sen, tunnetko kaikki… sano!
— En tiedä, tunnenko kaikkea. Minulle vain ilmoitettiin paavin suostuneen pyydettyyn ristiretkeen sekä kehoittaneen kansoja sille lähtemään, luvaten lähteville syntien aneet.
Helpotuksen huokaus kohosi Tuomaan rinnasta; hän astui askelta lähemmäs Ohtoa, taputti häntä ystävällisesti olkapäälle ja virkkoi heltyneellä, riemastuneella äänellä:
— Niin, Rooman korkea isä on hartaan pyyntömme täyttänyt, se on meille kaikille suuri ilon sanoma. Sinulle on kirjeen sisällys oikein kerrottu.
Mutta musta varjo ei poistunut vielä Tuomaan otsalta eikä tuo outo kiilto hänen silmistään ja hänen äänensä oli taas synkkä, kun hän tuokion mietittyään jatkoi:
— Sinulle ei siis luettu koko kirjettä, ei sen yksityiskohtia kerrottu? Vai sanottiinko, ketä vastaan retki on tehtäväksi määrätty?
— Sanottiin, hämäläisiä vastaan, vastasi Ohto avomielisesti ja reippaasti.
Tuomas kiivastui ja tiuskasi:
— Ja muita kirkon vihollisia vastaan, se on kyllä sinulle ilmoitettu sekin, vaikka et muista. Eikö olekin?