Mutta tyhjenneiden telakoiden sijoille oli törmälle lautavajoja pystytetty ja niihin oli piispanlinnan väki kevään kuluessa kerännyt muonaa ja aseita ja muita pitkän retken tarpeita. Ratsastavia viestejä lennähteli ehtimiseen edestakaisin linnan ja jokisuun väliä ja kauppasaksoja asettui tavallista aikaisemmin kojuihinsa jokisuun "turulle", keräten sinne tavaroitaan. Sillä varottiinpa tavallista vilkkaampia kevätmarkkinoita, kun sinne nyt oli saapuva paitsi tavallisia saariston venheitä ja sisämaalaisia, jotka tarvitsevat paljo suoloja, rautaa ja rihkamia, vielä koko suuri ristiretkeläisjoukko, jota ensi avovedellä odotettiin.

Vedet olivat auki ja yhä useammin tähystivät rannalla olijat selälle päin, näkyisikö sieltä jo ristipurjeita tulevan. Pian niitä näkyikin. Aikaisin eräänä aamuna soutivat ensimäiset ruotsalaiset ristiretkeläislaivat, jotka Ahvenanmaalla olivat odottaneet saaristojäiden lähtöä, Auran suulle ja soutajat nousivat maihin. Vaan tuskin olivat nuo alukset ankkurinsa pudottaneet, kun jo toisia, korkeampia keuloja, kaukaisempimatkaisia aluksia, rupesi näkymään saarien lomissa. Ja viikon vierähdettyä oli siten kymmeniä vieraita aluksia kylikkäin Aurajoen suistossa ja moninkirjava, äänekäs ihmisjoukko kuhisi niiden kohdalla joen molemmilla törmillä. Linnasta ehättäneet papit ja soturit vastaanottivat rannalle saapuvia ristisotilaita ja käskivät heidän leiriytyä siihen, kunnes kaikki olivat koossa ja lähdön hetki ehti. Linnanvanhin, Belgerd-ritari, ratsasti loistavassa haarniskassaan ja tupsupäisessä kypärässään huovijoukon seuraamana alinomaa edestakaisin noiden yhä kasvavien joukkojen keskitse, määräten saapuneille leiripaikkoja ja koettaen tyydyttää kunkin tarpeita ja säilyttää kuria noissa levottomissa laumoissa.

Rooman paavin kehoitukset ja Suomen piispan monet lähettiläät sekä hänen omat saarnamatkansa olivat siten kasvaneet runsaita hedelmiä. Viestit, joita oli viety Ruotsin riiteleville ruhtinaille, ritareille ja piispoille, Norjan rannoille, Tanskan saariin ja Saksan pohjoisten jokien suistoihin, olivat saaneet suuria joukkoja liikkeelle kaikista näistä maista. Laivoja oli Auran suussa koolla sekaisin Ruotsin kauppaloista ja linnoista, oli Oslosta ja Bergenistä asti, oli Lyypekistä, Riibestä, Juutinniemeltä ja Visbystä ja monenmalliset olivat nuo vierekkäin kelluvat alukset. Siellä oli pitkiä, solakoita viikinkilaivoja, joiden keula suippeni punakieliseksi lohikäärmeenpääksi, oli leveäkeulaisia, paksumahaisia, litteäpohjaisia hollantilaismallisia purjealuksia, joissa oli umpinaiset kannet ja niiden alla huoneet miesten maata, oli pitkiä sadan miehen kaleereja ja niiden lomissa pieniä yksimastoisia viisihankoja, joilla kumminkin suuria meriä kuljettiin. Mastojen nokissa riippui erimallisia ja erivärisiä viirejä ja lippuja ja ylpeäin ritarien laivojen keulapielissä olivat heidän vaakunakilpensä kuvattuina. Vasta tervatut, karkeatekoiset suomalaiset alukset näyttivät ujostelevan pienuuttaan ja kömpelyyttään noiden sirojen maalilaivojen sivulla.

Useammista laivoista on miehistö jo noussut maihin ja raitapukuiset ritarit ovat sinne jokiäyräälle telttojaan pystyttäneet, jota vastoin heidän palvelijansa ja aseenkantajansa asuvat taivasalla ja hoitavat laivoissa mukana tuotuja ratsuja. Tavaton on siellä hälinä ja hurina ihmeellinen on kielten, kansallisuuksien, säätyasteiden ja ammattiluokkain sekoitus. Täällä kävelee piispoja korkeissa hiipoissa ja väljissä vaipoissa ja heitä nuoremmat papit ja kaniikit nöyrästi palvelevat; tuolla kimaltelee ritarien haarniskoja, kreivit ja jaarlit tervehtivät toisiaan ja heidän nuoret poikansa, jotka ovat pyhälle retkelle tulleet kultakannuksia voittamaan, laukkuuttavat kilpaa korskeita ratsujaan; kypäräin sulat huojuvat ja kannukset kilahtavat kärsimättömästi, kun ritarit jokirannalla astuvat lähdön hetkeä odotellen. Eri kielet ja murteet sorahtavat heidän puheistaan; he ovat useat riiteleväin ruhtinaiden ja valtojen edustajia, jotka äsken ovat keskenäisissä kahakoissa miekkojaan mitelleet, mutta joita risti nyt yhteen sovittaa. Munkkeja ja pappeja, eri veljeskuntiin kuuluvia ja eri pukuisia, seisoo siellä aseellisten ritarijoukkojen keskessä ja näiden siloleukaisten hengenmiesten latinalaisilla lauseilla koristettuihin, sieviin puheihin sekaantuu karskien sotaurhojen kirouksia ja kompasanoja. Eri ritarien huovit ja kilpikouraiset jalkamiehet tekevät tuttavuutta toistensa kanssa, karahtavat yhtäkkiä tappeluun, juovat taas sovinnon maljan ja laulavat käsikaulassa rivoja laulujaan, välittämättä mustien munkkien nuhteista.

Mutta näiden säännöllisten joukkojen lomissa, jotka ovat eri ritarien karaistuja sotilaita, kiertelee ja kuhisee siellä kaikenlaista epämääräistä väkeä, joka ei näytä sotilasammattia eikä kuria paljo tuntevan ja jota seikkailuinto tai halu saada synnit anteeksi tai voitonpyynti ja ryöstönhimo taikka muu vietti on ristiretkelle mukaan vetänyt. Siellä on resuisiin turkinturveloihin puettuja kerjäläisiä, joilla ei ole aseita eikä eväitä ja jotka kiiluvin silmin pyörivät täysinäisten eväsarkkujensa päällä istuvain leveähihaisten, villalakkisten porvarien ympärillä, jotka ovat rauhallisen ja hyvinvoivan näköiset ja jotka käärivät villaraanuja jalkojensa ympäri ja leikkelevät siankyljystä makeain vehnäkyrsäin päälle. Nämä ryhdittömät ristisoturit ovat muitta mutkitta lähteneet laivoihin mukaan — kaikki ovat kutsutut!— heillä ei ole aseita eivätkä he osaa niitä käyttää, pääasia heille on, että ovat matkassa. Toisia taas on joukossa, jotka ovat aseissa ihan leukaa myöten ja joiden puolittain julmat, puolittain arat kasvojenpiirteet osoittavat, että he kyllä niitä käyttääkin osaavat. He ovat viettäneet elämänsä isoimman osan merirosvoina luotojen takaa kauppalaivoja ja haaksirikkoutuvia väijyen taikka ovat he tienvarsilla yön aikana keventäneet matkustajain liikoja tavaroita — nyt ovat he lähteneet vaihteen vuoksi ristiretkelle, mutta eivät tunnusta ketään isännäkseen eikä ritarikseen. Ja sivummalla näistä kaikista, metsän rinnassa, linnan ratsumiesten vartioimina, piileilee pakolla käännettyjä ja pakolla retkelle ajettuja suomalaisia pakanoita, jotka eivät vihaa mitään muuta niin kuin sitä ristiä, jonka puolesta heidän nyt on lähdettävä taistelemaan. He ovat puetut poronnahkaisiin turkkeihin taikka valkoisiin, solkivöisiin mekkoihin ja aseina heillä on karkea karhukeihäs, jolle kirkaspeitsiset, miekkavöiset soturit ilkkuvat ja nauravat.

Mutta muuten vallitsee vastaiseksi hyvä sopu ja iloinen mieli noissa sekaseuraisissa, kirjavissa joukoissa; yhteinen päämäärä heitä yhdistää. He pysähtyvät toisiaan puhuttelemaan ja ell'eivät he toistensa puhetta ymmärrä, nyökyttävät he päätään ja taputtavat toisiaan olalle, tarkastelevat toistensa aseita ja koristeita ja hierovat vaihtokauppaa tavaroillaan. Mutta yksi yhteinen merkki noilla monipäisillä laumoilla kumminkin on: ristin merkki on heillä kaikilla rintansa päällä, kenellä karkeasta palttinasta ommeltuna turkkiin tai mekkoon, kenellä taas hohtavalla hopealla kirjailtuna haarniskapaitaan taikka valkoisella silkillä samettitakkiin neulottuna.

Niin viettävät ristiretkeläiset iloisia viikkoja Auran suussa ja aina tuontuostaankin saapuu vielä uusi laiva entisten jatkoksi; telttarivi joen äyräällä venyy yhä pitemmäksi. Mutta nyt ei ole enää muutamiin päiviin uusia laivoja tullut eikä niitä ole odotettavissakaan, — kevät on jo pitkälle ehtinyt.

Tuomas piispa on pukeutunut komeaan piispanpukuunsa, ripustanut kultavitjaisen ristin kaulaansa ja ottanut käteensä johtajanviirinsä, pitkään sauvaan kiinnitetyn kultaisen ristin. Hän on valtiaan, mutta samalla hurskaan, hengellisen valtiaan näköinen. Täydessä loistossaan ratsastaa hän huovijoukon etunenässä levottomana odottavaan ristiretkeläisten leiriin.

Jo etäältä näkee hän nuo pitkät telttarivit ja tuon tuhatpäisen, kuhisevan, kirjavan lauman, joka rantaäyräällä liikkuu. Ristiretkeläiset näkevät myös johtajansa saapuvan ja he asettuvat riveihin häntä vastaanottamaan. Miehestä mieheen on levinnyt tieto, että paavin määräämä johtaja-piispa on viikkoja paastoten viettänyt hiljaisissa keskusteluissa äitijumalan kanssa, siten toimeensa valmistautuakseen ja korkeimman suojeluksen retkelle voittaakseen. Ja kun he nyt näkevät hänen läpikuultavat, laihat kasvonsa, hänen muita korkeamman vartalonsa ja hänen luiset kätensä, jotka ristiä korkealle kohottavat, niin he näkevät edessään ikäänkuin ihmismuotoon asettuneena retkensä pyhän tarkoituksen. Ja hiljainen kuiske käy kautta pitkien rivien:

— Hän on johtajamme, hän meidät voittoon vie!