Ylpeät ritarit, joista monet olivat lukemattomia kertoja sotajoukkoja komentaneet, he olivat sitä ennen melkein loukkautuneina ja halveksuen ajatelleet, että joku tuntematon, vähäpätöinen pappi tai piispa, josta he tuskin olivat kuulleet puhuttavankaan, tulisi olemaan heidän päämiehensä ja käskijänsä. Mutta kun he nyt näkivät Tuomaan edessään mustan ratsun selässä, niin hurskaan ja samalla voimakkaan näköisenä, niin he kernaasti ja nöyrinä asettuivat hänen komentoonsa, valmiina hänen käskyjään tottelemaan. He asettivat joukkonsa järjestykseen, valmiina marssimaan — useimmat näet luulivat, että tästä se nyt vihdoinkin retki alkaa suoraan sisämaahan päin, pakanoita vastaan. Kauan olikin oltu lähtövalmiita ja vitkasteltu, nyt vain odotettiin johtajan lopullista käskyä.
Tuomas piispa ratsasti seurueineen ääneti noiden moniväristen ja -pukuisten joukkojen ohi, tarkastaen yksitellen eri ryhmiä, kohotti sitten ristinsä korkealle ja komensi yli kentän kaikuvalla äänellä:
— Eteenpäin, pyhän Pietarin nimessä!
Itse ratsasti hän edellä ja koko ristijoukko seurasi perässä, kunkin ritarin huovit ja jalkamiehet hänen ympärillään. Noille hajanaisille, järjestymättömille ristiretkeläisille, jotka armeijaan olivat liittyneet, oli niillekin hankittu aseet ja päälliköt, ja nekin näyttivät nyt säännölliseltä sotaväeltä, marssiessaan siinä toisten joukossa. Mutta kauaa sitä marssia ei nyt kestänyt. Kun tuo suuri armeija oli saapunut siihen lehtoon, jossa Henrik piispa ensi kerran lähteen vedellä oli kastanut pakanallisia suomalaisia, jolla lähteellä jo oli kristittyjen kesken pyhä maine, seisautti Tuomas ratsunsa, pysäytti joukkonsa ja antoi sen ryhmittyä lähteen ympärille. Itse kostutti hän ristin pyhässä vedessä, pystytti sen sitten kunnaalle, johon toiset piispat ja papit hänen ympärilleen kerääntyivät, paljasti päänsä ja siunasi Rooman paavin puolesta ja nimessä hänen edustajanaan ja valtuutettunaan ristijoukkonsa, vihkien sen suureen tehtäväänsä siunatun veden partaalla. Hän sulki alkavan retken jumalanäidin huomaan ja anoi sille hänen suojelustaan ja apuaan.
Ja paljain päin koko ristijoukko otti sen siunauksen vastaan. Kaikkien katseet olivat käännetyt Tuomaaseen päin, joka siinä heidän kaikkien puolesta rukoili. Ja kun he näkivät johtajansa valkoisen tukan liehuvan tuulessa ja kuulivat hänen hartaan äänensä, niin he olivat vakuutetut, että jumalanäiti oli heidät suojelukseensa ottanut.
Mutta Tuomas silmäili ylängöltään tuota ympärillään nöyränä ja alttiina seisovaa sotajoukkoa, joka laajalta peitti lakeuden, ja hänen puserruksissa ollut rintansa paisui taas ja hän tunsi kasvavaa rohkeutta povessaan. Ja kun koko ristiarmeija hänen kehoituksestaan polvistui vastaanottamaan hänen siunauksensa ja hän levitti kätensä sen ylitse, kävi ikäänkuin pyhä väristys hänen ruumiinsa läpi, täyttäen hänet varmuudella ja voimalla. Hän oli voimakas kirkon ruhtinas, jumalanäidin valittu ase, soturi ja pappi.
Papit vihmoivat ristisotureita lähteen vihityllä vedellä ja Tuomas ojensi vielä kerran kätensä kuin viimeiseksi voiteluksi heidän ylitsensä. Sitten komensi hän polvistuneet nousemaan ja käski ristijoukon palata takaisin laivoihin. Kysyvinä ja hämmästyen kuuntelivat tätä käskyä ritarit ja papit; he eivät sitä ymmärtäneet, he olivat luulleet retken jo alkaneen. Mutta kyselemättä ja nurisematta he kaikki seurasivat johtajaansa. Rantaan palattua asettuivat kaikki laivoihinsa, joilla olivat tulleet, sälyttivät niihin taas hevosensa, telttansa ja tavaransa, niinkuin tullessaankin; mutta suomalaiset keihäsmiehet, linnan huovit ja papit ja saarnaajat, ne sijoitettiin niihin uusiin laivoihin, jotka piispa oli Auran suussa rakennuttanut. Ja kun kaikki vihdoin oli järjestyksessä, kuului taas johtajapiispan kaikuva komento:
— Pyhän Pietarin nimessä, seuratkaa minua!
Toinen toisensa perästä irroittausivat nuo monenmuotoiset alukset, suuret ja pienet, rannasta ja ankkuripaikoiltaan ja koko sotajoukko seurasi Tuomas piispan laivaa, eikä kukaan kysellyt eikä napissut. Soutajat asettuivat airoihin ja hiljaa läksi mahtava laivasto lipumaan joen suulta merelle päin. Mutta laivasta laivaan kajahti ristiretkeläisten tunnushuuto:
— Pyhän Pietarin nimessä!