Iskevät silloin toiset silmää sille, joka ensin puhui, ja hän virkkaa:
— Tulimme taas tietämään, mitä meille, Ilpotar, neuvoa tahtonet: taikoja tämän kesäisiä… viisauttasi karjamme varaukseksi… oppia oikein laitumelle laskeaksemme… Et liene altis tällä erällä antamaan, toiste tulemme, tiedustelemme.
— Mitäpä minun tiedoistani. Vähät vaimon viisaudesta, vähät naisen neuvonnasta. Vaan kun siihen tyytynette, minkä muilta olen kuullut…
— Aina apu tiedoistasi, aina teho taioistasi.
Kun oli syötellyt ja juotellut vieraansa, virkkoi Ilpotar:
— Tähdelliset ovat taiat tänä vuonna, paljon on vaaroja väijymässä… kirkon uhat, Lapin vihat, salataudit ja käärmeet, eikä tiedä Tapiotakaan taata, ei koiriaan, ei kontioitaan…
— Neuvo taika, avokorvin kuuntelemme.
— Tehkää muut, miten tahtonette, näin minä teen, en tiedä, tehoneeko.
Otan tuohisen, puun mallon päivättömältä puolelta kiskotun…
— Ei ole minulla semmoista tuohista…
— Saanet minulta, kun tahtonet.. Panen siihen jokaisen laitumelle laskettavan lehmän maitoa, kiuluun katsomatta lypsettyä.