"Sua kiitän" — näin Hildegard — "veljeni myös
Sulle kiitoksen velkaan jääpi.
Viel' linnasta tuolta, kun kuulee hän työs,
Sua riemuin hän tervehtääpi!"
Puna poskihin nous, sydän liekehtäin
Löi rinnassa urhon, kun sulki
Hän syliinsä neidon ja kiiruusti, näin
Häntä kantaen, linnalle kulki.
Kun vartija aukaisi portin, niin
Sana sankarin kaikui oiva:
"Teist' eroan, mutta ma Birgeriin
Olen kerran täss' yhtyä voiva!
Olen luullut, ett' arvoista kohtalon ois
Paras voittoisa keihäs ja jänne;
Vaan vieläkin parempaa löytyä vois,
Sen näin minä silmistänne."
Pois katsoi Hildegard huoahtain;
Pois tuuli sen huokauksen kantoi.
Hän muiston kukkasen poimi vain
Ja sen pelastajalleen antoi.
Ruho sydäntään vasten painoi sen,
Ei sanaa sanoa voinut.
"Tule kristityksi" — ääni vienoinen
Hälle viimeiseksi on soinut.
Kun seudun peittänyt on jo yö,
Ruho linnan luona on yhä.
"Tule kristityksi" — ääni se sydäntä lyö,
Se on hänelle käsky nyt pyhä.
Tuli kristityks' urho Suomenmaan.
Hänet siunasi Bero. Suureen
Nyt uskoi neidon hän jumalaan.
Hän vaipui alttarin juureen.
2.
Måns Ferla salissa linnan on:
"Oi Hildegard, lempeensä nääntyy
Mun rintani! Miks olet armoton?"…
Hän kylmänä poispäin kääntyy.