Siis velvollisuudeksi mulle jää
Tääll' olla käskijä yksin!" —
Se neidon valtasi, valhe tää,
Niin katkerin pettymyksin.
"Sinä pakananmorsian, kunniaton!"
Niin Ferla raa'asti huusi,
"Sinut vien minä morsiuskammiohon
Tai kuololle vihin ma luusi!"
Ja Hildegard-neito nyt raastetaan
Alas vankilan komeroihin; —
Ovet rautaiset vinkuvat saranoillaan,
Ja päivä ei paista noihin.
"Joko kuolet tai olet morsian mun!"
Ovi kiinni. Tuska ankee
Nyt valtaa neidon kahlehditun
Ja hän pyörtyen maahan lankee.
Vaan Ruho, hän vuottavi lähettiään;
Hän lähestyy linnaa vähän:
"Mitä, linnan pihalla itketään!"
— Niin, impeä itketähän.
Heti urhonsa päällikkö kokoon saa
Nyt huumeisen-kiirein toimin,
Ja rautaportin musertaa
Hän vimmaisen leijonan voimin.
Toki Ruhokin taistossa haavoittuu,
Mut tuskansa tuimat hän suistaa:
Pian vankin' on Ferla ja joukko muu. —-
Ruho Hildegardia muistaa.
Måns Ferla nyt viedään kammioon,
Johon uhrinsa sulki hän tuonnoin.
"Ovi auki!" Vaipuvi permantoon
Ruho lannistunein luonnoin.
Sai nähdä hän: Hildegard kaunoinen
Tylyn konnan kammoten työtä
On jättänyt asunnon maallisen
Ja viettävi kuolon jo yötä.
Hänen viimeksi lausuvan kuultu on:
"Pyhä oppimme voimaa tuopi.
Tääll' että nyt pääsi se voittohon,
Se kuolossa lohdun suopi."