Taistelutantereelta löysi Ylpytär poikansa kuolleiden ja kuolevien keskeltä. Hoidollaan hän sai kuolevan toipumaan.
— Äiti, sinäkö täällä? hän virkkoi. —- Kiitos, äiti, katso, minä kuolen nuorena, mutta kaunis on kuolemani, sillä kuolenhan synnyinmaan puolesta! — Ja hänen katseensa sammui ja hän kuoli; mutta Ylpytär lysähti lamaan.
— Voi sinua petettyä! Harhaluuloosi kuolit, valheen vankina manalle muutit. Jos olisit kaatunut jalosti taistellen näitä vastaan, joiden rinnalla sotaan suorit, silloin olisi kuolemasi kaunis ollut. Kuole, Ylpytär, lopussa on elämäsi!
Mutta vielä kerran lähestyi ristin mies, ja hän näki tomuun vaipuneen ja virkkoi: —. Nyt, Ylpytär, olet muserrettu, tule ottamaan apua minun kädestäni! — Mutta Ylpytär virkkoi: — Pakene luotani, ilkeä noita, elä koske kuolemalle pyhitettyyn!
Mutta kuolleiden kentän ylitse liihoitteli hiljalleen hento olento. Se oli nuori neito, jolla oli musta risti valkean pukunsa rinnassa. Hän oli sydämmessään ollut nuorukaisen morsian, mutta oli äitinsä lupauksen mukaan ristille pyhitetty. Hän astui kuolleen nuorukaisen luo, polvistui hänen viereensä ja rukoili hiljaisesti, mutta sydämmensä syvyydestä. Ja yhä hartaammaksi kävi hänen rukouksensa, koko hänen sielunsa tuntui siinä nousevan Jumalan luo kieltäymyksessä. Ja hän havaitsi maahan vaipuneen äidin ja hänen sydämmestään pulppusi sanoja tuon musertuneen puolesta, rukoillen lohtua ja selvyyttä hänelle, joka ei vielä ollut valoa nähnyt, kärsivällisyyttä ja uhraavaa sydäntä anoen.
Ja Ylpyttären sydän suli, hän itki.
— Kiitos sinulle, tyttö, sinä vieraan maan lapsi, kiitos siitä, että valoit kastetta Ylpyttären iltaan. Suomen vanhan kansan luo käy Ylpytär; suo lempeän, kauniin rukouksesi nousta vainajan puolesta.
(Fredrika Runeberg.)
TORKEL KNUUTINPOJAN RETKI.
Oli päästy noin pääsiäisaikahan, kun Torkel-marski läks matkahan; hän lähti puolesta kuninkaan, oli miesten parhaat joukossaan, ja pakanain tuho mielessä hällä, — Maankruunun hän perusti matkalla tällä. Oli soutajiaan sataa yksitoista, ja laivastoa ei, luulen, moista ole nähty senjälkeen milloinkaan, — niin paljon voi kuningas Ruotsinmaan.