KAARLE. Tuomitset minua väärin, enkeliseni. — Anna minulle kätösi — minä rakastan sinua. — No — tule. —
MARIA (Kääntyy ovelle.)
KAARLE (Juoksee hänen perästä, ottaa häntä syliin, ja tahtoo suutella häntä:) Sen edestä saat rangaistusta, sen edestä jaan minä muiskun.
EMILIA (Astuessaan heidän väliinsä eroittaessaan heitä:) Jättäkää paikalla tämä huone, herra von Mahlow!
KAARLE. Sisareni!
EMILIA. Älkää kutsuko minua niin! — En ole, en tahdo olla sisarenne. — Minä häpeän, jos te vierasten läsnäollessa minua niin kutsutte! — Ne siis ovat kiitetyt pää-ajatuksenne, jotka eivät kärsi eivätkä salli, että minä työmiehen kanssa julkisesti ja rehellisesti menen yhteyteen?! Tahraan nimeäni, Jos minä, sydämmeni rakkaudelta pakoitettuna, astun ihmisten piiriin, ihmisten, jotka ajatustenne mukaan kuuluvat ihmillisen seuran alhaisimpiin?! Mutta te hiivitte näiden ihmisten majoihin, tehdäksenne konnantöitä, kylvetäksenne onnettomuutta ja syntiä. — Ajatuksenne näkyvät vaan antavan etuisuutta pahoille tavoille! —
KAARLE. Emilia!
EMILIA. Mitä te tahdotte täällä? Miksi olette tämän tytön veljen valheella ja petoksella poislähettäneet? — Estämättä voidaksenne harjoittaa konnan-työtä? Tiedättekö, kuka tämän tytön veli on?
KAARLE (Painavasti:) Oi jaa, mamseli Emilia — hän on työmies Ernst
Herbig!
EMILIA. Niin, ja lisätkää siihen: sulhaseni! — Minä tiedän, mitä te sillä irvistyksellä tahdotte sanoa, mutta minä olen varustettu rohkeudella taistelemaan kokonaista joukkoa semmoisia ilkiöitä vastaan. Totuuden pitää ja täytyy voittaa valheen!