II.
Tschukläki mukläki
Okinakin kurkin
Säröbygyn kyrsyn
Jagan tschiran Guordyn Sjuojyn
Tylavylyn tschuktschjyn
Badjdoryn baidögyn
Karei barei
Sjöpyssyn kydsjylyn
Lei lei ju
Da i kandala ju
Matöny ju
Da i pudu ju
Kuima ju
Da i sybana ju
Potsch potschin ulutschyn
Konaschja kotyr
Tschuklä kotyr
Maklä kotyr.
Jaettakoon värssyt miten tahansa, runorakennuksen perustuksena pysyy kuitenkin kaksi tai kolme trokeoa, jotka tuon tuostakin vaihtuvat daktyleihin. Niin on myöskin niiden laulujen laita, mitkä muut paljoa myöhemmin ovat Syrjäneissä keränneet. Tästä on seuraavassa osastossa tarkemmin puhuttu. Alkusoinnusta pääsemme muutamilla sanoilla. Runomitan puolesta täydellisemmissä lauluissa tapaapi sen useammin, sekä kahdessa että kolmessa sanassa peräksyttäin: päiven paarne laivems luota; pieggapa poijosit possuht; hilat laivem lafferdatta. Usein sointuu yhdessä värssyssä kaksi sanaa parittain toinen toiseensa: kolle kiila, silpa šiila; kiika kiilte, muotoses moije. Myöskin parallelismo on kaikkialla lappalaisissa runoissa tavattavana, vaikk'ei sitä sentään ole käytetty samassa määrässä kuin suomessa.
VI.
Lappalaisten runojen Ikä. — Syrjänin ja Mordwalaisten runoja. —
Yhteinen satuaine. — Eläintaruja. — Jumaluuskuvituksia.
Meidän on nyt selvittäminen tuo tärkeä kysymys lappalaisen runouden ijästä ja synnystä. Onko se luonnollinen kehitys tuosta yhteisestä siemenestä, jonka ensimäiset yksinkertaiset oraat nousivat jo yhteisessä suomalais-lappalaisessa kansassa, vai onko se ainoastaan joku heikompi kajaus run saammasta suomalaisesta runosta? Fjellner'in tiedonannon mukaan on pääasiallisimpia osia sekä Päiven parne'sta että myöskin Piššan-Pašša'sta laulettu Karesuannossa ja Jukkasjärvellä pohjosessa ja Heijedalissa etelässä. Näillä tienoilla asuu, kuten tiedetään, myöskin paljon suomalaisia, ja lähellä Herjedalia on Wermlannin metsämaat, joihinka noin 250 vuotta sitten lukuisia suomalaisia siirtolaisjoukkoja Ruotsin kuninkaan käskystä muutti, ventovilla voimillaan vähitellen peratakseen erämaat pelloksi. Tässä saattaisi nyt päättää, että yhdeltä puolen nämä siirtolaiset ja pohjassa taasen sinne asettuneet suomalaiset ovat naapurilleen antaneet halun ja ensimäisen kehoittimen runoilemiseen. Fjellner mainitsee useampia runoja, joita hän on kuullut laulettavan Tornion ja Kemin Lapissa ja jotka muka muotonsa ja sisältönsä puolesta pitävät niin yhtä suomalaisten runojen kanssa, että jompikumpi toisinto varmaankin olisi suora käännös. Välistä kuuluu tavattavan lappalaisissa lauluissa suomalaisia värssyjä, välistä suomalaisissa lappalaisia.[33] Molemminpuolista vaikutusta ei siis yksityisissä kohdissa käy kieltää, ja se onkin hyvin luonnollinen paikoissa, missä lappalaista ja suomalaista kansaa on sekaisin ja missä molemmat osaavat kumpaakin kieltä. Tuderus'en ilmoitus karhurunosta, jota lappalaiset laulavat ja jonka hän kuitenkin suomeksi julkaisee, on varmaan myöskin ymmärrettävä niin, että Lappalaiset ja suomalaiset samankaltaisia runoja laulavat.
Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin varma vakuutukseni, että suomalaisten kansojen runoilijatoimi ikänsä puolesta on asetettava sitä aikaa ennemmäksi, jolloin he toisistaan erkanivat. Tässä todistukset.
Upsalan arkkipiispa Olaus Magnus, joka 16 vuosisadan keskipalkoilla kirjoitti tunnetun historiansa Europan pohjoiskansoista, jo kertoo, että Lappalaiset pidoissansa kutsuttivat harpunsoittajaa (citharoedus), jonka säestäessä he muinaisilla lauluilla, esi-isien tapaan, entisaikaisten sankarien ja jättiläisten mainetöitä ylistivät.[34] Tosin kyllä Scheffer epäilee tämän tiedon luotettavuutta,[35] mutta sen on toki nykyisin venäläinen tutkija Dantschenko vahvistanut. Eräs tyttö Imandra järvellä kertoi, näet, hänelle, että Lappalaiset häissä ja muissa juhlallisuuksissa laulavat runoja, ja että etenkin vanhat runot ovat suuriarvoiset.[36] Laulut ja runot olivat siis vanhimpien tietojen ja lappalaisten omien ilmoitusten mukaan heissä kotiperäiset.[34]
Mutta suoran todistuksen siitä, että niin on ollutkin laita, antaa lappalaisten runojen muoto. Edellisessä luvussa huomautin jo siitä, että jo heidän runotaiteensa vanhimmissa näytteissä, näissä Scheffer'in julkaisemissa kahdessa laulussa, ilmestyy sama runomitan käyttäminen kuin myöhemmin kirjoitetuissa. Jos nyt vasta tuttavuus suomalaisten runojen kanssa olisi saattanut heidät runoilemaan, niin on kai otaksuttava, että he myöskin olisivat tarkemmin jälitelleet suo malaista runomittaa, kuin mitä tapahtunut on. Mutta nyt on tuo Lappalaisten käyttämä muoto ennemmin jonkinlaista rytmillistä prosaa, se ei ole niin tarkoin säännöllistä, mutta pitää vielä tarkemmin yhtä syrjäniläisten ja mordvalaisten laulujen muodon kanssa. Jo ylempänä olen julkaissut kaksi vanhaa lapsenlaulua, jotka Sjögren v. 1827 Syrjänein keskuudessa kirjoitti. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat jäljet tämän kansan kotimaisesta runoudesta. Ne runot, joita tavallisimmin lauletaan, ovat tosin, useimpien kertojain antaman tiedon mukaan, paraasta päästä venäläisiä. Mutta Sjögren kertoo, että yläpuolisen Wytschegda joen syrjäisemmillä tienoilla myöskin löytyy kotoperäisiä syrjäniläisiä lauluja,[37] tieto, joka herra Wolkov'ilta saapi lisää tukea sen ilmoituksen kautta, että Syrjäneillä on omia, etenkin häärunoja, ja että semmoisia ei löydy ainoastaan Wytschegdan ja Petschoran, vaan myöskin Udoran, Lusan ja Syssolan tienoilla.[38] Vaikka näitäkin ilmoituksia on epäilty, käyvät todistukset kuitenkin vähitellen selville. Popov, joka nykyisin Moskovan ihmisja kansatieteellisen seuran teoksissa on julkaissut runsasvaraisen kirjoituksen Syrjäneistä, tarjoo siinä luettavaksi kolme alkukielistä runoa, joista hän on varustanut kaksi käännöksellä.[39] Kolmas osoittaa kieltä, jota, vanha kun on, ei enää ymmärrä, mutta jossa vieläkin huomaapi useampia syrjäniläisiä sanoja. Esimerkkinä painatan tähän yhden näistä runoista kokonaisuudessaan ja muutamia värssyjä toisesta. Bade'n (suomeksi paju) on Wolkov säilyyn kirjoittanut, vaikka jo Popovkin sen tunsi; se on hieman venäjänsekaista.
Bade.