Jos vertaa tähän tuota runomitan horjuvaisuutta lappalaisissa runoissa, erittäinkin niiden runomittaisten osain lyhyissä värssyissä, niin tulee, kun tuleekin, tuo yhteinen alkuluonne tuntuviin. Ensinmainitussa runossa on niinikään selvä paralellismo lausetavassa nähtävänä.
Syrjääniläisessä kieliopissaan on Savvaitov, paitsi muutamia sananlaskuja, julkaissut myös 4 kertomusta ja 16 laulua Syrjäänin kielellä, ensinmainitut Syssolau, jälkimäiset Wytschegdan murteella. Luonteeltaan ovat ne aivan samanlaiset kuin muutkin tähän otetut. Niinpä vaihtelee esim, ensimmäisessä kertomuksessa proosallinen esitystapa runomittaisten kappalten kanssa, seuraavaan tapaan:
Kukku, sar pijanjas!
Menam kuim vok völi,
Da ötik vok es lö:
Ötik vok menam
Ezlä kïƷ' jilin,
Möd vok menam,
Zarni kiƷ jilin,
Kojmöd vok menam
Žemč'ug kiƷ jïlïn.[41]
Toinen laulu alkaa sanoilla:
Bobö, bobö! kïtse vetlin?
— Čožö guö vetli! (s. 146); toinen taas:
Öti čibi iƷas koka (s. 147)
ja Jensań, puksi med jugid mestaös;
Jözsan, puksi med gaža mestaös (s. 149).
Useita Syrjäniläisiä runoja on saatu taitetuiksi tuon ikimuistettavan Castrenin huolen ja vaivan kautta. Hänen jättämissänsä käsikirjoituksissa, jotka tätä nykyä ovat tallessa Helsingin yliopiston kirjastossa, löytyy vihkonen syrjäniläisiä häälauluja, 7 luvultansa; kaksi näistä on Castrén itse ruotsalaisessa käännöksessä sekä Kalevalan mukaan rakennetulla runomitalla julkaissut.[42] Jos sen vaikka yhdenkin kerran lukee läpi, niin puhaltaa meitä vastaan kuvista, alinomaisesta parallelismosta, syvästä surumielisyydestä ja hartaasta rakkaudesta äitiin ja kotipaikkaan, niin täydellisesti kuin suinkin sopii toivoa, sama henki mikä myöskin suomalaisia runoja on elähdyttänyt. Näytteeksi liitän tähän suomalaisena mukailemana ensimäisen näistä häärunoista:
Häälaulu.
Ottivatko oman mielen,
Veivätkö lemmen leppeästi,
Pääni pienen kiinnittivät,
Kultasuortuvat sitoivat
Kiinni sormien nenähän?
Oi isäni, kasvattaja,
Oi emoni, imettäjäni,
Veikko voimakas, verevä,
Sisar siskoni suloinen,
Sekä setäni, tätini,
Joko mulle määräsitte
Kotikullan jättämisen?
Juuri ruo'alle rupesin.
Tartuin tuoppiin täytettyhyn,
Viinoa vieraille taritsin,
Silmäillen vieraita välehen,
Nähnyt en niissä veljeäni.
Poissa on hän, lieto lintu,
Istuu mustalla aholla,
Rannalla utuisen ulapan
Ural-vuoren rintehellä.
Joudu, viljon veljyeni,
Kuulethan, mä ajetahan
Poies kullasta kodista.
Saavu, saavu veljyeni.
Lepää äitisi sylissä,
Käy ja katso kuin eroan!
Ota peurat pontevimmat,
Kuusi karjalaumastasi,
Valjasta re'en etehen.
Heidät hihnoilla yhistä,
Kiidä kiireesti kotihin!
Vieri virtoja satoja,
Kevätvirrat vyörähtivät
Etehen on ennättivät,
Ole kuin joutsen sä keveä
Tai kuin sorsa sukkelana.
Iso, ehtoinen emoni,
Tottelin mä, tyttö, teitä,
Kuni poikana pidetty;
Miksi piian pikkaraisen
Karkoitattekin kodista
Tykö toisen isän, äitin,
Outoin veljien, sisarten?
Viisahammaks monet verrat
Täytyi tyttönne tuleman,
Täytyi painaman päätä,
Huvin heissä saadaksensa.
Jos ei ilo siellä istu,
Tahdon muistella kotia,
Maistoa mennyttä iloa,
Isä kullan, äidin luona.