Tuo suomen kanssa yhtäpitävä sävel soipi tosin vähän voimakkaammalta, kun käytetään suomalaista runomittaa, mutta oikeastaan käypi se siten ainoastaan selvemmin nähtäväksi. Myöskin parallelismo peräksyttäisissä värssyissä on silmin nähtävä, niinikään alkusointu seuraavissa riveissä.
Kun nuo Castrénin säilyyn kiijoittamat runot piakkoin saataneen täydellisinä julkisuuteen, tahdon tässä antaa ainoastaan muutamia näytteitä. Ylempänä suomalaisessa käännöksessä julkaistu runo alkaa seuraavilla värssyillä:
Völnäjämïj uskedisnïs bur völjaäs,
Njäžnäjämïj bur njegaäs,
Jurseänjämïj kïjenïs jursi jiitiäh,
Kokseänjämij kijenis menä kokčunj jütiäh,
Kiseänj tai menä kijenis kičun jiitiäh?
Bur zivätäh dumaitema bur aj sjeraminjaäh
Roditeljä menä dumaitema českidjöla mameh
Jasnej menam dumaitema sökäl vokä
Rodimajaäh dumaitema käzja čoje
Zon djadj menam laskevei sjera minja'ah
Djadj pom menam djadjinaäh j.n.e.
Muodon säännöttömyys on melkein sama, ehkäpä suurempikin, kuin paju-runossa. Toisinaan on runomitta neljätrokeinen, joidenka asemesta käytetään daktylejäkin, niinkuin seitsemännen runon viimeisissä värssyissä:
ĪleƷ menam kolljem vilä
Takojd menam koljt bur jur nojä
Niï jost mejam das jortjasäk
Č'očah menam bïd me majasä
S'ok me vïlam in viƷä ïƷïd löglï.
Jos nyt käännymme Mordvalaisiin etsiäksemme suomen sukulaisuuden jälkiä, niin ilmestyy useampia ja osaksi tähän saakka huomaamattomia kohtia. Venäläisessä Ruskij Västnik nimisessä aikakauskirjassa vuodelta 1867 on herra P.J. Melnikov julkaissut runsasvaraisen historiallis-kansatieteellisen kertomuksen Mordvalaisista, minkä hän on kirjoittanut käyttämällä Pietarin venäläisen maatieteellisen seuran käsikirjoitus-lähteitä. Mitä hän heidän pakanuususkosta ja entisaikaisista tavoistaan ilmoittaa, on J.R. Aspelin sittemmin suomeksi julkaissut ja muistutuksilla varustanut.[43] Muun muassa julkaisee hän myöskin lyhyen ersa-mordwalaisen runon, jota vieläkin tyttöjuhlissa kesänaikana lauletaan Pensan läänin Saransk ja Krasnoslobod nimisissä piireissä. Suurin osa laulajia ja kuulijoita ei enää täydellieesti ymmärrä runoa, jossa tavataan useita venäläisiäkin sanoja. Siinä huomaapi vielä suomen runomitan ja alkusoinnun jälkiä. Runo kuuluu näin:
Káti káterka máterka,
Káterka jakói ščogolsta.
Kati ščogolsta, čuvansta,
Vai Saratovskoi č'ulkasi,
Séri kočkeri bázmaksa,
Kóta kválmasa palasa
Kein kaftova rutsasa
Vai, pály sara štofnoisa.
Katri, Katrinen, pikku emäntä,
Katrinen pukeui ylpeästi.
Käynti ylpeä ja mahtava,
Voi Saratovan sukkaisia,
Korkeakorkoisia kenkäsiä,
Kuutta kudelmaansa palttinassa,
Kymmenen kauhtanan laskua,
Voi palttinan aamurusko-koristetta.
Myöskin kaksi muuta kiitosrunoa, joita samassa juhlassa lauletaan, on hän julkaissut; koska ne osoittavat erillaista runomittaa, painatan tähän ensimäisen:
Tevtärs ionos Tatanas
Mesda paro son?
Pálininsa masynit,
Ožanänsa kuvakat,
Sélmi nánsa ráušat.