Tyttö ihana on Tatanas.
Miksi kaunis on?
Palttinansa kaunihit,
Hiasensa kookkahat,
Silmät hällä mustaset.[44]
Meidän ei kuitenkaan tarvitse pitää kiinni ainoastaan näistä näpeistä vanhan runouden jäljistä, sillä tuo vieläkin raittiina pulpuava kansankuvituksen lähde synnyttää vanhempien mukaan yhä uusia kukkasia; vanhoina runoina ovat ne kuitenkin suuriarvoiset, sillä ne auttavat meitä käsittämään miten mordvalaiset runoaarteet ovat muinaisuudesta alkunsa saaneet. Jos lähemmältä katselemme niitä kymmentä runoa, mitkä Ahlqvist Mokschalais-Mordwalaisessa kieliopissaan on julkaissut ja mitkä hän, kun lukee pois ensimäiset kolme, itse Mordvalaisten keskuudessa on säilyyn kirjoittanut,[45] niin käypi tästä tutkimuksesta selville, että ne kaikki ovat runo mittaisia ja vieläpä noiden jo ensimerkkinä mainittujen katkelmain tapaisia. Kuudes runo,[46] jonka painatan tähän, on tarkoin puettuna siihen pukuun, jonka Ahlqvist sille on antanut, ja suomennos on tehty tarkoin hänen saksalaisen kään nöksensä mukaan, jotta kukin lukija itse saa päättää, missä määrässä värssyt sopii ruomitallisesti jakaa. Se on koivulaulu:
Kelu, kelu, akša kelu,
Keluvin kosa šačima-vastits,
Keluvin kosa kasima-vastits? —
Ostu virsa, vir kučkasa.
Panda preasa.
Mastirin perf unksinza,
Menilin perf taradinza;
Käd-lapškat lopanänsa,
Lokša-nedškat kutunänza,
Kelu-kuigirin panarinza,
InƷan-kotft prea sotksinza,
Maka-lopat rutsanza.
Kelut ala rodnik-äši,
Äšis velhtaf pilnoi tossa,
Tosnä langa akša skater,
Skatert lanksa jakster bratnä,
Bratnat-esa pitni poila,
Tantsti purä,
Puret-esa sijan karhkä,
Šitna kofnä kopirsinziht,
Melkai täštnä pilisinziht;
Ko šiš šari', pilits šari.
Kiä tosa gulädindai,
Čuvanidindai? —
Murzai-afa gulädindai,
Murzai-afa čuvanidindai,
Murzairäskä son marhtinza;
Sin kadiz skaindi ozindimasnen.
Sin molst kudu, kutsa kulist
Vehksa tsorasna, vehksa ervänäsna
I vehksa uniksna;
Estan sin ušitst skaindi ozindimä.
Koivu, koivu, valkea koivu,
Missä koivun syntymä-paikka,
Missä koivun kasvama-paikka?
Onpa metsäss', kesken metsää,
Kukkalalla.
Maan ympär' (käyvät) juurensa,
Taivahalle oksansakin;
Lehvät suuret kuni kämmen,
Norkot kuni ruoskanvarsi;
Tuohista on paitansa,
Lukkiverkot pätineenä,
Valmulehvä niistimenä.
Koivun alla lähdekaivo,
Kaivon päällä sileet laudat,
Lautoja pitkin valkee liina,
Liinalla puna puinen kannu,
Kannussa kallis juoma,
Hyvä hunaja,
Hunajassa hopea kannu,
Päivä, kuu (ovat kuvatut) sen pohjan päällä.
Pienet tähdet sangassakin;
Minn' kääntyy päivä, sinne sanka.
Kuka tuossa käveleekin,
Pöyhistelee?
Murtsa vanha käveleepi,
Murtsa vanha pönkistääpi,
Murtsan kanssa hänen vaimons';
He hylkäsi jumalan pelkons'.
He menit kotiin, kodiss' kuolit
Yhdeksän poikaans', yhdeksän tyttöns',
Yhdeksän jälkeistä;
Silloin he rupesit Jumalan pelkoon.
* * * * *
Sitä ei käy ensinkään kieltää, että koko tämä runo soipi vielä enemmän suomelle kuin näytteet syrjäniläisistä runoista. Ja niin on toistenkin Moschalais-Mordwalaisten runojen laita. Mitä Ersa-Mordwalaiseen murteesen tulee, niin on Reguly sillä säilyyn kirjoittanut sekä satuja että lauluja. Yhdeksän semmoista runoa on Budenz painattanut ErsaMordwalaiseen satuja runokokoelmaansa (Ersa-Mordwin mesék és dalok).[47] Ylimalkain osoittavat ne samaa luonnetta kuin Mokscharunot: neljälle trokeolle rakennettu runomitta vaihtelee lyhyemmillä ja pitemmällä värssyillä, missä välistä tavuu puuttuu taikka daktylejä astuu esiin. Sekä alkusointoa että parallelismoa on runsaasti olemassa ja täydellisessä muodossa, kuten jo Budenzkin lausuu. Minä painatan myöskin tähän muutamia todisteita: