Useimpia lauluja antoi minun käytettäväkseni kuolinvuoteellansa, nykyjään tuonen majoihin muuttanut, Jaakko Fellman Lappajärvellä, toisia antoi minulle ystävällisesti J.U. Grönlund Tukholmassa. Kääntäissä olivat erittäinkin herra pastori Joh. Mörtsell Maidissa ja A. Laiti Vesijärvellä sekä J. Krohn ja A. Genetz täällä useimpain lauluin suomentamalla ystävällisimmästi avulliset. Heille jokaiselle pyydän lausuani sulimmat kiitokseni.
Laulunäytteet, joita on ko'ottu Venäjän Lapissa, saattavat arvelemaan, että niitä on vielä melkoiset määrät lappalaisten kesken. Onnistukoonpa vielä jonkun saada kootuksi sellaisiakin, 'joilla on suurempi runollinen arvo ja tulkoon siten todistetuksi, että lappalaisetkin kerran ovat olleet samanlaisten tunteiden elähyttämät kuin heidän heimokansansa.
Helsingissä, tammikuussa 1876.
O. D.
I.
Varemmin julkaistuja lappalaisia runoja. — Fjellner'in elämäkerta. —
Sorsele.
Vaikka Lappalaiset ja heidän omituinen elämänsä Pohjani lumitanterilla jo lähes kolme vuosisataa ovat olleet vilkkaiden kertomusten esineenä, joita sekä oman maan miehet että ulkomaalaiset ovat julkaisseet, niin on kuitenkin aivan luonnollisesti tämän elämän ulkonaisempi puoli ollut muukalaisille viehättävin. Tosin on tämän ohessa annettu myöskin jonkinlaisia tietoja kielestä ja sen heimoista, mutta ensimäinen täydellinen kieli-oppi, jonka toimitti P. Fiellström Etelä-Ruotsin murteesta, ilmestyi vasta 1738. Vähän laveammalta ovat lähetyssaarnaajat ja muutamat matkustajat kertoneet Lappalaisten pakanallisista jumaloista; täydellisen kuvauksen heidän mytologiastaan antoi kuitenkin vasta v. 1871 J.A. Friis, tuo Lapin kansan tuntemisessa ansiollinen Christianian yliopiston professori, joka myöskin samassa kirjassa norjan-kielisenä käännöksenä julkaisi suuren joukon lappalaisia satuja ja tarinoita Lapin eri tienoilta. Siihen saakka oli tämmöisiä ilmestynyt paraasta päästä satunnaisesti. Ensimäiset julkaistut lapinkieliset tuotteet, jotka olivat lähteneet kansan omasta kuvaus-aistista, ovat Friis'in v. 1856 ulosantamat lappalaiset sadut ia tarinat, 41 luvultansa, jotka hän julkaisi "kielen näytteinä".[1]
Tämä huolimattomuus ominaisesta, lapinkielisestä osoitteesta, joka kuvaelisi kansan ajatustapaa ja mielenlaatua, on kuin jo 17 vuosisadan alusta pappien ja lähetyssaarnaajien tarpeeksi oli ruvettu painattamaan lapinkielisiä kirjoja ja sentähden varmaankin, yksistään kielen taidonkin vuoksi, myöskin omakielistä tekstiä olisi tarvittu. Mutta kansalle omituisten tarinain arvo oli jotenkin alhaalle laskettu, erittäinkin koska niitä julkaistiin enimmiten suorasanaisessa muodossa. Vaan että myöskin runoja Lappalaisilla oli olemassa, olivat jo useat kirjailijat väittäneet. Scheffer julkaisi arvokkaassa kirjassansa Lapin maasta kaksi pientä laulua, sekä alkuperäisellä kielellä että latinaisella käännöksellä, jotka tähän asti ovat olleet ainoat lapin kielellä.[2] Sjögren kertoo,[3] että Sodankylän Lappalaisilla on runoja, joissa lauletaan heidän esi-isiensä menneinä aikoina loihtovoimalla toimittamia urostöitä, ja hän lausuu tässä tilaisuudessa, että täydellinen semmoisten runojen kokoelma olisi varsin tärkeä käsitykselle Pohjanmaiden pakanuuden omituisesta luonteesta. Samassa Sodankylän pitäjässä kirjoitti hän muistoon, monista muista puhumatta, myöskin yhden lappalaisen runon, joka kertoi miten köyhä Wenäjänpuolinen Lappalainen kosi ruotsalaista lappalaistyttöä naapuristossa (l.c. siv. 221). Mihin nämä runot ovat joutuneet, sitä ei tiedetä; hänen jälkeen jättämissänsä papereissa Pietarin akatemian kirjastossa niitä ei löydy, sen mukaan minkä minulle hra valtioneuvos Wiedemann on suosiollisesti ilmoittanut.
Tämä viittaus lappalaisten kansanrunojen keräilemiseen ei näy synnyttäneen uusia puuhia. Mutta v. 1849 ilmestyi ruotsalaisessa aikakauskirjassa "Läsning för folket", vuosikerta XV ja seurr., jokseenkin hauskoja kertomuksia Ruotsin Lapista ja sen asukkaista, jotka oli toimittanut ijäkäs, tätä nykyä jo yli 90 vuoden vanha, pastori J.A. Linder Uumajalla, ja jo kirjoituksensa ensimäisessa osassa (vuosik. XV, siv. 341 ja seurr.) ilmitoi hän ruotsalaisena käännöksenä otteen lapin kielisestä Peiven parneh (auringon pojat) nimisestä runosta; hän oli saanut tämän eräältä pastori Fjellner'iltä. Tämä tällä tavoin julkaistu kertomaruno levisi päivälehtiin, (Postoch Inrikes Tidningar Tukholmassa, Helsingfors Morgonblad N:o 84 vuosik. 1850, St. Petersburger Zeitung.) ja näistä toimitti sen W. Schott saksalaisena käännöksenä A. Erman'in aikakauskirjaan "Archiv für wissenschaftliche kunde von Russland" nid. XII ss. 54-61, Berlinissä v. 1853. Moniin vuosikausiin tästä runosta, saatikka sitten alkuperäisestä, ei kuulunut sanaakaan; se näytti joutuneen unohduksiin. Friis sen uudestaan painatti mythologiaansa (J.A. Friis, Lappisk Mythologi, eventyr og folkesagn. Christiania 1871, s. 169 seurr.) sen muodon mukaan, mikä runolla on lehdessä "Läsning för folket"; sittemmin saatti sen taasen t:ri Bertram saksalaisen yleisön luettavaksi (Peivash Parneh, Die Sonnensöhne. Nach bruchstücken einer epischen Volkssage aus Lappland, von Dr Bertram. Helsingfors 1872.), ehkä kuitenkin muodossa, joka varsin vaillinaisesti kuvastaa tuon lappalaisen runon alkuperäistä luonnetta ja suoraa esitystapaa. Myöskin englantilainen käännös ilmestyi, nähtävästi sommiteltu viimemainitusta saksalaisesta mukailemasta.(Peivash Parneh, the sons of the Sun-god. Translated to English by Mr Weatherby, Colburnin New Monthly'ssa. Katso aikakauskirjaa "Academy", 17 tammik. 1874, siv. 61.)
Perinpohjaisessa kuvauksessaan Lapin oloista: "Om Lappland och Lapparne, företrädesvis de svenske. Ethno-grafiska studier af Gustaf von Düben. Stockholm 1873", jota runsasvaraista kokoelma-teosta varten on käytetty kaikki kirjoitukset, mitkä siihen saakka tästä aineesta löytyi julkaistuna, omistaa kirjäntekijä kokonaisen luvun sivv. 318-347 Lappalaisten runollisuudelle ja soitannolle. Aivan oikein muistuttaa hän, että useimmat heidän tutkijansa ovat laiminlyöneet tätä puolta heidän sivistyselämässään. Mutta tähän oli syynä se, että asiasta ei paljon mitään tiedetty. V. Düben'in onnistui Sorselen pastorin A. Fjellner'in suusanallisen kertomuksen mukaan, jota miestä kirjoittajan "Läsning för folket" lehdessä tuli kiittää ensimäisestä tiedosta Päiven parneh runosta, antaa täydellinen käännös tuosta runosta, vieläpä myöskin ilmituoda ihan uusi epillinen runo: Pišša Pašša'n poika, ynnä useain lyrillisten runojen, mytillisten kertomusten ja eläintarujen kanssa. Yhden osan näistä sai hän hra kauppaneuvos J.U. Grönlundilta Tukholmassa, joka on syntyisin Lapista. Nämä runot ja laulut antoivat arvollisia ja tärkeitä lisäkeinoja Lappalaisten henkisen kehityksen tuntemiseen. Tarkoituksensa saavuttamiseksi -hän tahtoi saada aikaan kansatieteellisen kertomuksen Lappalaisista -oli kirjantekijä kyllä kylliksi tehnyt, sillä hän täytti tuon aukon heidän henkisen elämänsä kertomuksessa. Saattaaksemme päätellä lappalaisen ja suomalaisen kansanrunon synnystä oli kuitenkin välttämättömän tarpeellista, että saatiin verrata alkuperäiset runot toinen toiseensa. v. Düben'istä päättäin on pastori Fjellner ainoa koko Lapinmaassa, joka nyt enää nämä runot tuntee. Mutta hän on jo -sanoo v. Düben -lähes 80 vuoden vanha ja sokea eikä sentähden pysty niitä enää kirjoittamaan muistoon. Minä sentähden suvella 1874 päätin, tavatakseni hra Fjellneriä, tehdä matkustuksen hänen luokse, kuljin Uumajan kautta Lycksele'en ja täältä osittain jalkaisin osittain veneellä Sorsele'en, missä tuo jo vuosien painosta vaipunut sokea laulaja asiaan harrastuneena päivät pitkin minulle muistostaan luki useimmat näistä runoista, jotka alempana olen alkuperäisessä muodossaan julkaissut. Jo nuoruudessaan oli hän muiden muistista pannut joukon näistä paperille; mutta suurin osa oli niin katkonaista ja aukkoista, että sikäläisen murteen paras tuntijakaan ei olisi sitä ymmärtänyt. Oikokirjoitus oli ylen mielivaltaista ja Säännötöntä, jotta usein saimme hikoilla kauvan aikaa, ennenkun voin tavailla ilmiin oikean sanan. Kaikki, mitä hänen suusanansa mukaan kirjoitin, panin paperille tarkkaan niinkuin hän äänsi; en ole mitään yhtämukaisuutta kokenut saada toimeen, lapin kirjakieltä Ruotsissa taikka muiden puhumista vertaamalla. Viivyttyäni Sorselessa puolitoista viikkoa matkustin Malå'n kautta Norsjö'hin 13 à 14 Ruotsin penikulmaa, ja täältä kärryillä Skellefteå'hon.